Merkinnät avainsanalla ‘ Akman Şimşek ’

Turkki: Yli 100 ay-aktiivia pidätetty

25.2.2013 | Eurooppa, Lähi-itä, Uutiset

Turkissa on pidätetty yli 100 ay-aktiivia käyttämällä verukkeena väitteitä terrorismiyhteyksistä, uutisoi kansainvälinen ay-järjestöjen yhteistyöelin ITUC.

Turkissa pidätettiin viime viikolla 167 ihmistä terrorismiepäilyjen nojalla, heistä suurin osa ay-liikkeen aktiiveja, kertoo ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisen yhteistyöjärjestö ITUC:n tiedote. "Yli sata KESK:n jäsentä pidätettiin, heidän mukanaan järjestön hallituksen jäsen Akman Şimşek." KESK on turkkilainen julkisen sektorin työntekijöiden keskusjärjestö.

Pidätettyjä syytetään yhteyksistä kommunistiseen DHKP/C-järjestöön, jonka keinovalikoimaan kuuluu aseellinen toiminta. Järjestö ilmoitti olevansa vastuussa helmikuun alussa Turkin pääkaupungissa Ankarassa Yhdysvaltain suurlähetystöä vastaan tehdystä itsemurhapommituksesta ja on uutistoimisto Reutersin mukaan toteuttanut useita hyökkäyksiä poliisiasemia vastaan viimeisen puolen vuoden aikana.

"Turkin poliisi on viime vuosina toteuttanut sarjan suuria operaatioita, joiden kohteena ovat olleet maallista valtaa kannattavat, armeijan upseerit sekä kurdit ja vasemmistolaiset, joita kaikkia on syytetty terrorismista", Reuters raportoi. "Oppositioryhmien mukaan [pääministeri Recep Tayyip] Erdoğan käyttää näitä menetelmiä laajemman ja autoritaarisen, toisinajattelijoita vastaan suunnatun hankkeen toimeenpanemiseksi."

ITUC tuomitsee pidätykset jyrkästi. "Emme voi hyväksyä ay-aktiivien pidätyksiä ja vangitsemisia tekaistujen terrorismisyytösten nojalla", järjestön tiedote toteaa. "Turkin viranomaisten on vapautettava kaikki pidätetyt ammattiliittojen jäsenet välittömästi ja ehdoitta ja lopetettava heidän leimaamisensa terroristeiksi."

ITUC: Turkey: More Than 100 Trade Unionists Arrested (19.2.13)

Industrial Relations in Turkey: Another 167 KESK members arrested (19.2.13)

Reuters: Turkish police target leftists after U.S. embassy bombing (19.2.13)

Hürriyet Daily News: DHKP/C claims responsibility for the attack on U.S. Embassy (1.2.13)