Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Merkinnät avainsanalla ‘ Adrian Lamo ’

WikiLeaks-jutussa vaaditaan jo teloituksia

2.12.2010 | Pohjois-Amerikka, Uutiset

USA:n republikaanien Mike Huckabee ja Kanadan pääministerin neuvonantaja ovat vaatineet tietovuotoon osallistuneiden teloittamista, kirjoittaa The Guardian.

Vuoden 2008 presidentinvaaleissa republikaanien ehdokkuudesta kisannut Mike Huckabee, jota pidetään vuoden 2012 ehdokasvaalien ennakkosuosikkina, vaati luottamuksellisia asiakirjoja WikiLeaksille vuotaneita tahoja teloitettavaksi. "Se joka nämä tiedot vuoti, on syyllistynyt maanpetokseen, ja mikä tahansa teloitusta vähäisempi rangaistus olisi mielestäni liian hyvää kohtelua", Huckabee sanoi The Guardianin mukaan.

Vuodosta epäillään 23-vuotiasta, Irakissa palvellutta aliupseeria, Bradley Manningia, jolla oli pääsy salaisiin asiakirjoihin. Manning uskoutui netissä eräälle hakkerille, Adrian Lamolle, joka ilmiantoi hänet viranomaisille. Manning pidätettiin viime keväänä.

Myös Kanadan pääministeri Stephen Harperin neuvonantaja, Tom Flanagan, on vaatinut päitä kirjaimellisesti vadille, kirjoittaa The Guardian. "Mielestäni [Julian] Assange tulisi salamurhata", lehti siteeraa Flanaganin haastattelua Kanadan yleisradiossa. "Mielestäni Obaman tulisi laittaa joku asialle ja käyttää miehittämätöntä lentokonetta tai jotain". Lehden mukaan Flanagan ei perääntynyt asiaa häneltä tarkemmin kysyttäessäkään: "Ei minua haittaisi, vaikka Assange katoaisi".

Huckabeen lisäksi useat muut republikaanit ovat vaatineet kovia otteita WikiLeaksia vastaan. Edustajainhuoneen jäsen Pete King vaati WikiLeaksin julistamista "kansainväliseksi terroristiorganisaatioksi", ja republikaanien oikeistosiiven johtaja ja puolueen varapresidenttiehdokas vuoden 2008 vaaleissa, Sarah Palin, on vaatinut Assangeen suhtauduttavan samaan tapaan kuin Al-Qaida -johtajiin.

Useat vähemmän tunnetut kolumnistit ovat niin ikään esittäneet vastaavantyylisiä uhkauksia joko suoraan tai kierrellen. Verkkolehti Salon.comin kolumnisti Glenn Greenwaldin mielestä WikiLeaksin paljastukset ovatkin paljastaneet muutakin kuin vain luottamuksellisia asiakirjoja.

"[M]aailmassa on vain harvoja maita, joiden kansalaiset ja erityisesti media ovat yhtä omistautuneita palvelemaan, suojelemaan ja ylistämään hallitusta kuin Yhdysvalloissa." Greenwald viittaa muuan muassa siihen, että The New York Times kysyy Yhdysvaltain hallitukselta "neuvoa" päättäessään, minkä osan vuodetusta materiaalista se julkaisee.

"Olemme nähneet vuosikymmenen edestä maahanhyökkäyksiä, pommituksia, miehityksiä, tarkastuspisteillä ampumisia, salamurhia ja siviilien teurastusta, ja näkökanta, että Yhdysvaltain hallitus voi ja sen tulee murhata kenet tahansa se haluaa, esiintyy nyt useammin ja varauksettomammin kuin koskaan aikaisemmin", Greenwald toteaa.

httpv://www.youtube.com/watch?v=RvMn4q4FNHg

httpv://www.youtube.com/watch?v=b2-GQ2Xhq1M

The Guardian: US embassy cables culprit should be executed, says Mike Huckabee (1.12.10)

Salon.com: WikiLeaks reveals more than just government secrets (30.11.10)

NY Daily News: WikiLeaks should be designated a 'foreign terrorist organization,' Rep. Pete King fume (28.11.10)



Wikileaks julkaisee 92 000 lokitietoa Afganistanin sodasta

26.7.2010 | Uutiset

Wikileaks on julkaissut yli 92 000 Yhdysvaltain armeijan sisäistä lokitietoa, joissa käsitellään Afganistanin sotaa, kertoo The Guardian.

Ennen lokitietojen julkistamista viime sunnuntaina Wikileaks antoi The Guardianille, Der Spiegelille sekä The New York Timesille mahdollisuuden tutustua niihin ja varmistua niiden aitoudesta. Lehdet tutkivat materiaalia viikkokausia ennen tulostensa julkistamista samanaikaisesti.

"Kokonaisuutena muistiot muodostavat paljastavan ja tärkeän kuvan siitä, miten sotaa käydään: miten sen ala kasvaa jatkuvasti; miten liittouman tiedustelutiedoista suuri osa on heikkoa; ja miten julkiseen kulutukseen tarkoitettu kiillotettu kuva eroaa ruohonjuuritason komentajien kokemasta sotkuisesta todellisuudesta", kirjoittaa The Guardian.

Tietojen perusteella selviää mm., miten liittouman joukot ovat tappaneet satoja siviilejä tapauksissa, jotka on jätetty raportoimatta. Samoin paljastui, että salainen erikoisoperaatio jäljittää Taliban-johtajia salamurhatakseen tai siepatakseen nämä ilman oikeudenkäyntiä.

Wikileaksin perustaja Julian Assange kertoi The Guardianille antamassaan haastattelussa, että Wikileaksin hallussa on useita miljoonia tiedostoja, jotka kertovat pimentoon jääneen tarinan Yhdysvaltain hallituksen kyseenalaisista toimista kaikkialla maailmassa. The Guardianin mukaan Assange kuitenkin kertoi, ettei Wikileaks aio julkaista hallussaan olevaa materiaalia, joka paljastaisi aitoja sotilassalaisuuksia.

Toukokuun lopussa Yhdysvaltain armeija pidätti Irakissa palvelevan sotilaan ja tiedusteluanalyytikon, Bradley Manningin. Manning suljettiin kuwaitilaiseen sotilasvankilaan, ja häntä syytetään salaisten tietojen sopimattomasta lataamisesta ja levittämisestä. Manning uskoutui alkuvuodesta eräälle hakkerille kertoen saaneensa haltuunsa satojatuhansia asiakirjoja ja lokitietoja. Kyseinen hakkeri, Adrian Lamo, ilmiantoi Manningin Yhdysvaltain viranomaisille.

The Guardian: Afghanistan war logs: Story behind biggest leak in intelligence history (25.7.10)

The Guardian: Afghanistan war logs: How the Guardian got the story (25.7.10)

The Guardian: Afganistan: The War Logs (25.7.10)

The Guardian: Afghanistan war logs: Massive leak of secret files exposes truth of occupation (25.7.10)



USA: Wikileaks-vuodoista epäilty sotilas pidätetty

8.6.2010 | Uutiset

Yhdysvaltain armeija on pidättänyt Irakissa palvelleen sotilaan, jota epäillään video- ja asiakirjamateriaalin vuotamisesta Wikileaksille, kirjoittaa Wired.com.

Vuodoista epäilty sotilas, Bradley Manning, paljastui ilmiannon perusteella. Manning oli väittänyt netissä tapaamalleen entiselle hakkerille vuotaneensa mm. Wikileaksin huhtikuussa julkaiseman videon, jossa Yhdysvaltain helikopteri-iskussa vuonna 2007 kuolee useita siviilejä. Manningin ilmiantanut Adrian Lamo sanoi Wired.comille päätyneensä ottamaan yhteyttä armeijaan, sillä Manning oli kertonut vuotaneensa myös 260 000 diplomaattista viestiä, jotka hänen mukaansa paljastivat "lähes rikollista poliittista kähmintää".

"Lamo on aiemmin lahjoittanut rahaa Wikileaksille, ja sanoo tuskailleensa pitkään ennen päätöstä ilmiantaa Manning", Wired.com kirjoittaa. "Hän kertoo, että hakkerit ottavat häneen usein yhteyttä keskustellakseen seikkailuistaan, eikä hän ole koskaan harkinnut kenenkään ilmiantamista aikaisemmin. Varmistamaton diplomaattiasiakirjojen vuoto kuitenkin sai hänet uskomaan, että toimet olivat aidosti vaarallisia Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle."

Wired.com ei ole pystynyt varmistamaan, onko Manning todella vuotanut 260 000 diplomaattista viestiä, mutta hänen perheeltään saatujen tietojen mukaan Manningilla oli pääsy huippusalaisiin asiakirjoihin. Lamolle hän oli kertonut penkoneensa armeijan tiedostoja yli vuoden ja löytänyt "uskomattomia asioita, kamalia asioita ... jotka kuuluvat julkisuuteen, eivät jollekin serverille jossain pimeässä huoneessa Washington DC:ssä".

Lamo luovutti armeijalle lokitiedoston Manningin kanssa käymistään nettikeskusteluista, joiden perusteella tämä pidätettiin noin kaksi viikkoa sitten. Wired.comin tietojen mukaan Manning on pidätettynä Kuwaitissa, eikä häntä ole virallisesti syytetty mistään.

Wired.com: U.S. Intelligence Analyst Arrested in Wikileaks Video Probe (6.6.10)