Merkinnät avainsanalla ‘ Adam Smith ’

Karl Marx: Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844

2.1.2017 | Kirjasto
marx-talodellis-fil-kasikirj-kansiKarl Marx kirjoitti Taloudellis-filosofisia käsikirjoituksia huhti-elokuussa 1844 oleskellessaan Pariisissa, jonne hän oli saapunut lokakuun lopulla 1843  jouduttuaan vaikeuksiin Preussin viranomaisten kanssa toimittamansa Rheinische Zeitung -sanomalehden poliittisen linjan vuoksi (viranomaiset lakkauttivat lehden). Käsikirjoitusten tekstiä ei kuitenkaan julkaistu Marxin eläessä, eikä käsikirjoitusta kokonaisuudessaan ole säilynyt. Säilynyt osa julkaistiin 1920- ja 1930-luvuilla, ja tällöin niille myös annettiin niiden nykyisin tunnettu nimi. Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset ovat osaltaan herättäneet ilmestymisensä jälkeisinä vuosikymmeninä paljon poliittista ja filosofista keskustelua mm. "nuoren" ja "vanhan" Marxin mahdollisista eroista sekä Marxin oman ajattelun suhteesta jälkikäteen jäsenneltyyn "viralliseen" II internationaalin marxilaisuuteen tai neuvostoliittolaiseen marxismi-leninismiin. (more…)


Arvo, markkinat ja sosialismi

21.1.2013 | Artikkelit
Teksti: W. Paul Cockshott & Allin F. Cottrell Kuva: eat more toast: Add Value Machine (CC-lisenssi)

Kahden viime vuosisadan vaikutusvaltaisin filosofi oli Karl Marx. Filosofien joukossa hän oli epätavallinen, sillä hän oli sekä kommunisti että taloustieteen asiantuntija. Hänen lukuisat taloudelliset kirjoituksensa ovat saaneet jotkut kutsumaan häntä taloustieteilijäksi, mutta tämä on harhaanjohtavaa. Hänen elinaikanaan julkaistut kaksi keskeistä teosta (Marx 1979; 1974) käsittelivät kumpikin 'poliittisen taloustieteen kritiikkiä'. Niiden tarkoitus oli räjäyttää poliittinen taloustiede kommunistisen filosofian näkökulmasta pyrkimällä paljastamaan, miten poliittisten taloustieteilijöiden käyttämät kategoriat – raha, hinta, voitto, pääoma – eivät olleet talouden perustekijöitä. Tämän sijaan Marx esitti, että ne olivat yhteiskunnallisten suhteiden erityisiä historiallisia muotoja, jotka näiden suhteiden muuttuessa voisivat kadota. Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton vastavallankumousten jälkeen porvarilliset ajattelijat julistivat, että Marxin oli nyt todistettu olleen väärässä käytännössä, että rahan, hinnan, voiton jne. on nyt osoitettu olevan minkä tahansa nykyaikaisen yhteiskunnan perustekijöitä. Ei vielä vie kovin pitkälle, jos kommunistit vastaavat tähän väittämällä, että Neuvostoliitto ei milloinkaan ollut sosialistinen: jos Neuvostoliitossa ei ollut sosialistista talousjärjestelmää, niin mitä tarkoitamme sosialistisella talousjärjestelmällä? (more…)


Sosialistinen talousjärjestelmä, osa 3/3

17.12.2012 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine & Miika Salo Kuva: Wonder Pixels: Hate Socialism? Get off the road! (CC-lisenssi) getofftheroad2 Sosialismin talousjärjestelmää käsittelevässä kirjoitussarjassa on viimein päästy osaan, jossa monien alustavien näkökohtien käsittelyn jälkeen siirrytään "itse asiaan". Sarjan aiemmissa osissa on arvosteltu muita sosialistisia malleja (sanan väljässä merkityksessä) ja ajattelijoita sekä pyritty osoittamaan, mikä missäkin näkemyksessä ei ole vaikuttanut toimivalta. Käsitellyt mallit ovat saattaneet kärsiä kunnianhimon puutteesta, epärealistisesta uskosta teknologian mahdollisuuksiin tai "kommunistiseen yltäkylläisyyteen", tai vain silkasta epämääräisyydestä. Aloitamme kirjoitussarjan tämän osan perustelemalla vielä kerran, miksi marxilaisessa perinteessä laajalti vallitsevasta laiskasta "utopismin" kritiikistä tulisi jossain määrin luopua. (more…)


Siirtyminen 2000-luvun sosialismiin Euroopan unionissa

7.5.2012 | Artikkelit
Teksti: Paul Cockshott, Allin Cottrell, Heinz Dieterich
Kuva: Eric Fischer: European detail map of Flickr and Twitter locations (CC-lisenssi)

Kirjoituksessa pyritään hahmottelemaan ne taloudelliset askeleet, jotka ovat välttämättömiä EU:n kaltaisen kapitalistisen talouden muuntamiseksi sosialistiseksi taloudeksi. Tutkiskelemme asiaa hyvin konkreettisesti ja teemme yksilöityjä toimenpide-esityksiä. Esittämämme toimenpiteet eroavat huomattavasti 1900-luvun eurooppalaisen sosiaalidemokratian perinteestä. (more…)


Sosialistinen talousjärjestelmä, osa 2/3

21.2.2012 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine & Miika Salo Kuva: ^CiViLoN^: Red Star (CC-lisenssi) Sosialismia käsittelevän kirjoitussarjan tässä osassa luodaan katsaus Neuvostoliiton kokemukseen kriittisesti suhtautuvien tahojen vaihtoehtoisiin yhteiskuntahahmotelmiin. (more…)


Sosialistinen talousjärjestelmä, osa 1/3

19.10.2011 | Artikkelit
Teksti: Joonas Laine ja Miika Salo Kuva: Jacob Anikulapo: Socialism (CC BY-NC-SA 2.0) Attribution-NonCommercial-ShareAlike 2.0 Generic (CC BY-NC-SA 2.0) Sosialismi.netin kirjoitussarjassa sosialismista on vuorossa katsaus sosialismiin taloudellisena järjestelmänä. Kirjoitus jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä tehdään katsaus vallankumouksellisen työväenliikkeen keskusteluun tulevaisuuden yhteiskunnasta sekä tarkastellaan ns. reaalisosialismia ja virallista neuvostoliittolaista sosialismin teoriaa. Toisessa osassa arvioidaan vallankumouksellisten tahojen vaihtoehtoisia yhteiskuntakuvauksia. Viimein kolmannessa osassa pyritään vastaamaan aiemmissa osissa esitettyyn haasteeseen kuvata sosialistisen talousjärjestelmän toimintaperiaatteita. (more…)


Marxin luokkakuva

4.10.2010 | Artikkelit
Teksti: Lauri Kämäri
Kuva: L’Histoire par l’image (Public domain)
Pariisin kommuuni - Public domain
(Tämä artikkeli myös pdf:nä.)
Olemme nähneet viime vuosien aikana luokkien marssin takaisin yhteiskuntaan. Se ei ole vielä näyttäytynyt poliittisessa retoriikassa, mutta akateemisessa keskustelussa luokat ovat ottaneet paikkansa takaisin. Kuten Megafonissa 2/2009 Richard Gunn korostaa, luokasta puhuttaessa on olemassa kaksi linjaa: sosiologinen näkemys ja sen marxilainen kritiikki. Tuloerojen kasvaessa mitä erilaisimmat luokkateoriat ovat alkaneet liihottamaan. Nyt törmätään kohti kaikkein perustavinta luokkateoriaa - back to basics. (more…)