Länsi vaatii Karzaita suitsimaan korruptiota
13.11.2009 | UutisetAfganistanin presidentti Hamid Karzai alkaa käydä länsivalloille taakaksi, ellei korruptiota saada kuriin, kirjoittaa uutistoimisto AFP.
Viikon kuluttua uuden viisivuotiskauden presidenttinä aloittava Karzai tuli lopulta valituksi vain yhdellä vaalikierroksella, sillä hänen vastaehdokkaansa Abdullah Abdullah vetäytyi kilvasta vilppiepäilyjen vuoksi ennen toisen kierroksen käymistä. Vaalien ensimmäiselläkin kierroksella havaittiin huomattavaa vilppiä, mutta Afganistania miehittävä NATO-liittouma on edelleen tukenut Karzaita. Suhde on kuitenkin viime aikoina viilentynyt, kirjoittaa uutistoimisto AFP.
Paineet saada vaalivilpillä voittaneelta Karzailta yhä selvempää näyttöä korruption kitkemisestä ovat kasvaneet melkoisiksi. Niin ikään tuoreessa muistissa ovat vielä Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan voimakkaat reaktiot Iranin vilpillisiin presidentinvaaleihin, jotka tuomittiin selväsanaisesti, mutta Afganistanin kohdalla toisenlainen suhtautuminen näyttää julkisuudessa kiusalliselta.
"Viimeiset kuukaudet eivät ole olleet hyviä. Olemme olleet miltei uskottavuuskatastrofissa", myönsi mm. Ruotsin entinen ulkoministeri Carl Bildt uutistoimisto AFP:lle vieraillessaan Kabulissa.
AFP: Global pressure mounts ahead of Karzai inauguration (11.11.09)




