Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Uutiset

Islanti: Euro vai Kanadan dollari?

16.3.2012 | Eurooppa, Uutiset

Euron käyttöönoton ohella Islannissa on esitetty myös Kanadan dollarin käyttöönottoa, kirjoittaa EUobserver.

Islannin odotetaan järjestävän kansanäänestyksen Euroopan unioniin liittymisestä ensi vuoden alussa. Mielipidetiedustelujen mukaan 70 prosenttia islantilaisista haluaa luopua omasta valuutasta, mutta kriisin pyörteissä kamppaileva euro ei välttämättä vaikuta hyvältä vaihtoehdolta. Esille on nostettu ajatus ottaa käyttöön Kanadan dollari, kirjoittaa EUobserver.

Uutissivuston mukaan vain 26 prosenttia islantilaisista on kiinnostunut EU:n jäsenyydestä. Islannin EU-jäsenyyden tiellä saattaisi kuitenkin olla muitakin esteitä, sillä maa kieltäytyi kansanäänestyksessä maksamasta islantilaisen pankin kaatumisesta Iso-Britannian ja Hollannin kansalaisille syntyineitä menetyksiä.

EUobserver: Iceland considers Canadian dollar instead of euro (15.3.12)



Kreikka: ETUC tuomitsee ay-oikeuksien kaventamisen

13.3.2012 | Eurooppa, Uutiset

Euroopan ay-järjestöjen keskusjärjestö ETUC tuomitsee julkilausumassaan IMF:n, EKP:n ja EU:n hyökkäyksen kreikkalaisten ammattijärjestöjen oikeuksia vastaan.

Euroopan ammattijärjestöjen kansanvälinen keskusjärjestö ETUC tuomitsee Kansainvälisen valuuttarahaston, Euroopan keskuspankin ja Euroopan unionin hyökkäyksen kreikkalaisten ammattijärjestöjen oikeuksia vastaan viime viikolla antamassaan julkilausumassa. ETUC:in mukaan Kreikalle määrätyt toimet suistavat maan taloudelliseen ja poliittiseen kuiluun.

"ETUC antaa täyden tukensa kreikkalaisille ammattiliitoille niiden taistelussa IMF:n, EU:n ja EKP:n hyökkäystä vastaan, jolla nämä pyrkivät järjestelmällisesti purkamaan keskeisiä työelämän oikeuksia, kitkemään työväen instituutioita ja hävittämään sosiaalivaltion viemällä työläisiltä elintärkeää institutionaalista toimintakykyä itsensä puolustamiseksi. Vapaata sopimista työehtosopimuksista on rajoitettu, työehtosopimuksia mitätöity ja ammattiliittoja ahdisteltu, ja samalla yhteiskunnallinen vuoropuhelu on järjestelmällisesti tuhottu ja tilalle asetettu autoritäärinen, yksipuolinen sanelu, joka tekee yhteiskunnallisen kumppanuuden tarpeettomiksi."

ETUC vaatii EU:lta uutta "Marshallin suunnitelmaa"  kasvun, työllisyyden ja sijoitusten turvaamiseksi ja ammattiliitoille keskeistä osuutta prosessissa.

ETUC: ETUC Declaration on Greece (7.3.12)



“EU:n talouskurisopimuksella ‘ajatusrikoksia’ vastaan”

9.3.2012 | Eurooppa, Uutiset

EU-maiden talouskurisopimuksella estetään "ajatusrikosten" esiintyminen talouskeskustelussa, kirjoittaa Fintan O'Toole Irish Timesissa.

Euroopan unionin jäsenmaat Iso-Britanniaa ja Tšekin tasavaltaa lukuunottamatta hyväksyivät tammikuun lopussa omaa budjettivaltaansa rajoittavan sopimuksen, josta tulee osa hyväksyjämaiden lainsäädäntöä. Irlannissa tämän ns. talouskurisopimuksen hyväksymisestä joudutaan äänestämään. Fintan O'Toolen mukaan maassa päästään nyt päättämään, tehdäänkö osasta taloustieteellistä ajattelua "ajatusrikos".

"Tietynlainen ajattelutapa ollaan tekemässä laittomaksi. Kyseessä ei ole natsismi tai rasismi eikä muukaan vihaa tihkuva ideologia, vaan kyseessä oleva ajatussuuntaus oli toisen maailmansodan jälkeen vuosikymmeniä vallitseva taloudellinen itsestäänselvyys suuressa osassa kehittynyttä maailmaa. Kyseessä on John Maynard Keynesin filosofia."

O'Toolen mukaan talouskriisin varjolla oikeisto on kirjaamassa omaa oppiaan laiksi. "Vaikka oltaisiin sitä mieltä, että keynesiläinen ajattelu on virheellistä, onko todella järkevää kohottaa muodikas oppirakennelma rangaistuksen uhalla noudatettavan lain asemaan?" Talouskurisopimus vaatii budjettialijäämät käytännössä poistettaviksi kokonaan, mikä on

Tosiasioina esiintyvä oikeistomielipide ei O'Toolen mielestä kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.

"Niin sanottu rakenteellinen alijäämä on monimutkaisesta datasta tehty hyvin kiistanalainen tulkinta, ja on mieletöntä yrittää tehdä siitä lainopillinen käsite. Mikä vielä tärkeämpää: on keskustelun asia, mitä pidetään kestävänä julkisen velan tasona, ja vastaus riippuu aina olosuhteista kuten talouskasvusta, väestökehityksestä, poliittisesta vakaudesta."

O'Toole viittaa Japaniin, jossa julkinen velka on 230 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja ylittää lähes nelinkertaisesti euroalueella periaatteessa noudatettavan rajan. "Markkinat, joiden arviota kaikkien odotetaan palvovan totuutena, eivät tunnu välittävän siitä: Japanin 10-vuotisten velkakirjojen korko on alle prosentin. Riippuu olosuhteista eikä velan absoluuttisesta määrästä, ollaanko kriisissä vai ei."

Irish Times: Treaty seeks to outlaw one side of the debate (6.3.12)

RTÉ News: Two opinion polls suggest support for treaty (5.3.12)

Corporate Europe Observatory: 10 things you need to know about the 'Fiscal Compact' (1.3.12)



Kolumbia: FARC luopuu vankien ottamisesta

7.3.2012 | Etelä-Amerikka, Uutiset

Kolumbialainen sissiliike FARC ilmoittaa luopuvansa vankien ottamisesta, raportoi ABC News.

Etelä-Amerikan vanhin sissiliike, kolumbialainen FARC ilmoitti helmikuun lopulla vapauttavansa kaikki jäljellä olevat sotavankinsa ja luopuvansa jatkossa vankien ottamisesta.

"Monet puhuvat käytännöstä, jonka mukaan siviiliväestön joukosta siepataan ihmisiä taistelun rahoittamiseksi ja ylläpitämiseksi", FARC:in tiedote sanoi. "Tästä lähin hylkäämme tämän käytännön vallankumouksellisesta toiminnastamme."

FARC ei pidä taisteluiden aikana kiinni saamiaan armeijan ja turvallisuusjoukkojen edustajia pantti- vaan sotavankeina, huolimatta siitä, että se on nyt ilmoittanut vapauttavansa joukon sotilaita ja poliiseja. Kolumbian hallitus kuitenkin pitää myös FARC:in vangitsemia sotilaita ja poliiseja sieppauksen uhreina ja panttivankeina.

FARC on viime vuosina kärsinyt tappioita: vuodesta 1964 toimineen sissiliikkeen ylimmästä johdosta ei onnistuttu sieppaamaan tai surmaamaan ketään sen toiminnan neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana, mutta vuoden 2008 jälkeen mainitussa asemassa olevia henkilöitä on surmattu viisi, ABC News kirjoittaa.

Eurasia Review: Colombia: FARC Leader Says Open TO ‘Peace And Reconciliation’ (6.3.12)

Columbia Reports: FARC renouncing kidnapping 'breakthrough' for human rights: Cordoba (5.3.12)

Irish Times: Farc renounces kidnapping civilians (28.2.12)

ABC News: Colombian rebels announce end to kidnapping (27.2.12)

FARC-EP: Sobre Prisioneros y Retenciones (26.32.12)



AKT puolustaa Ahde-päätöstään

5.3.2012 | Eurooppa, Uutiset

Hilkka Ahteen kohdalla pitää muistaa se, että kyseessä ei ole mikään tavallinen toimistotyöntekijä, vaan päällikköasemassa toimiva ihminen, sanoo AKT:n varapuheenjohtaja.

Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT päätti irtisanoa viestintäpäällikkönsä Hilkka Ahteen viime perjantaina järjestetyssä kokouksessaan tiukassa äänestyksessä äänin 11-9. Syyksi ilmoitettiin luottamuspula. Liiton varapuheenjohtaja Veijo Ruonalan mukaan päätös ei liity Ahteen työpaikkakiusaamisesta tekemään kanteluun eikä muuhunkaan yksittäiseen tapahtumaan.

"Hilkka Ahteen työsuhteen päättämisellä ei ole [...] tekemistä meneillään olevan aluehallintoviraston alulle saattaman poliisitutkinnan tai kiusaamisväitteiden kanssa. Ne ovat oma asiansa ja sen suhteen juna etenee Suomen lakien ja asetusten mukaan, kuten muissakin asioissa."

Ruonala painottaa AKT:n sunnuntaina antamassa tiedotteessa, että Ahde ei ole mikään tavallinen toimistotyöntekijä.

"[Hän on] päällikköasemassa toimiva ihminen jolla on ollut hyvin itsenäinen asema ja toimenkuva liitossa. AKT:n viestintäpäällikkönä Ahteen tehtävä on ollut sen viestin välittäminen ulospäin, minkä AKT:n johto ja hallinto on linjannut. Tällaisessa päällikkötason tehtävässä toimivan ihmisen tulee käsittää, että hän ei voi työssään välittää julkisuuteen toistuvasti liittoon ja sen puheenjohtajaan kohdentuvaa hyökkäystä. Sellaisella toiminnalla on vahingoitettu vakavasti AKT:n ulkoista kuvaa."

Liitto ei kuitenkaan halua eritellä Ahteen luottamuspulan yksityiskohtia julkisuudessa, "koska AKT ei halua pilata irtisanotun mainetta ja sitä kautta työllistymismahdollisuuksia jatkossa".

Ruonalan mukaan AKT ei hyväksy minkäänlaista työpaikkakiusaamista ketään kohtaan.

Sosiaalidemokraattien leirissä heidän puoluetoverinsa Timo Rädyn johtaman AKT:n toiminta Ahteen irtisanomisen osalta on tuomittu näyttävästi. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, työministeri Lauri Ihalainen, SDP:n puolusihteeri Mikael Jungner sekä SDP:n naisjärjestö ovat esittäneet kritiikkiä AKT:n päätöstä kohtaan.

Demari.fi huomauttaa kuitenkin, että vaikka työsopimuksen voi irtisanoa vain asiallisesta ja painavasta syystä, on luottamuspula yksi tällainen syy. "Luottamuspula voi syntyä esimerkiksi silloin, jos työntekijä käyttäytyy epälojaalisti työnantajaansa kohtaan julkisuudessa."

Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen epäilee lisäksi, että AKT ei ehkä vielä irtisanonutkaan Ahdetta, vaan vasta aloitti siihen johtavan prosessin. "Koskisen mukaan ihmisen irtisanominen tätä kuulematta on niin räikeästi lainvastaista, että hän ei usko AKT:n syyllistyneen siihen", kertoo Savon sanomien julkaisema uutinen. "Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto näyttää professorin mukaan pikemminkin ilmoittaneen päätöksestä aloittaa irtisanomisprosessi. Professori huomauttaa, että yrityksissä täytyy aina käynnistää irtisanomisprosessi ennen kuin työntekijä voidaan irtisanoa."

AKT: AKT:n varapuheenjohtaja Veijo Ruonala: AKT ei hyväksy kiusaamista ketään kohtaan (4.3.12)

Demari.fi: Professori: Ahteen irtisanomisessa on rikottu lakia (4.3.12)

Savon sanomat: Ahde ei ehkä saanutkaan vielä potkuja (4.3.12)

Demari.fi: AKT kävi vastahyökkäykseen - demarikenttä ja ay-väki tuomitsevat (3.3.12)

AKT: AKT:n tiedote 2.3.2012 (2.3.12)

Ruonalan mukaan AKT ei hyväksy minkäänlaista työpaikkakiusaamista ketään kohtaan.


Irlantiin kansanäänestys talouskurisopimuksesta

2.3.2012 | Uutiset

Irlannissa järjestetään kansanäänestys EU:n talouskurisopimuksesta, kirjoittaa Irish Times.

Helmikuussa hyväksytystä EU:n talouskurisopimuksesta ei tullut EU-sopimusta, koska Iso-Britannia ja Tšekin tasavalta kieltäytyivät allekirjoittamasta sitä. Näin EU-sopimuksilta vaadittava yksimielisyysvaatimus ei täyttynyt, ja sopimus on näin ollen vain allekirjoittajavaltioiden välinen. EU-sopimusten velvoitteista ei Irlannissa tarvitse järjestää kansanäänestystä, mutta valtiosopimusten kanssa asia voi olla toisin. Pääministeri Enda Kenny ilmoitti saamansa lainopillisen neuvon perusteella tiistaina, että talouskurisopimuksesta järjestetään kansanäänestys, kirjoittaa Irish Times.

"Luotan vahvasti siihen, että kun [sopimuksen] tärkeys ja hyödyt kerrotaan irlantilaisille, he hyväksyvät sen äänestämällä 'kyllä' taloudellisen vakauden ja uuden nousun puolesta", Kenny sanoi.

Sopimus, josta tulee osa jäsenmaiden lainsäädäntöä, jopa perustuslakia, velvoittaa käytännössä poistamaan budjettialijäämät.

"Irlannin päätös yllätti maan EU-kumppanit", EUobserver kirjoittaa. "Erityisesti se yllätti saksalaiset, sillä Eurooppa-asioiden ministeri Michael Link oli myöntänyt viime viikolla, että talouskurisopimus oli suunniteltu sitä silmällä pitäen, ettei siitä tarvitsisi järjestää Irlannissa kansanäänestystä."

Irlanti hylkäsi vuonna 2001 Nizzan sopimuksen ja vuonna 2008 Lissabonin sopimuksen kansanäänestyksessä. Kummastakin järjestettiin seuraavana vuonna uusi äänestyskerta, jolloin hallitus sai mieleisensä tuloksen. Nyt järjestettävä kansanäänestys ei estä taloussopimuksen voimaantuloa, mutta Irlannille se merkitsisi muutosta nykytilanteeseen.

"Sopimuksen torjuminen voisi olla vahingollinen Dublinin pidemmän aikavälin näkymien kannalta ja saattaa maan sitoutumisen yhteisvaluuttaan epäilyksenalaiseksi", Irish Times summaa. "Joulukuussa valtiovarainministeri Michael Noonan sanoi, että sopimuksesta äänestäminen olisi käytännössä kansanäänestys Irlannin jäsenyydestä eurossa. Sopimuksen torjuminen merkitsisi myös sitä, että Dublina ei voisi käyttää Euroopan vakausmekanismia, euroalueen nykyisen pelastusrahaston pysyvää seuraajaa".

Jotkut ovat nähneet kansanäänestyksestä koituvan vaaraa myös koko euroalueelle. Heihin lukeutuu muun muassa lontoolaisen Standard Chartered Bankin ekonomisti Thomas Costerg.

"Euroalueella on jo kädet täynnä työtä Kreikan kanssa", Costerg kertoi uutistoimisto Bloombergille. "Uuden rintaman avaaminen Irlannissa juuri nyt ei ole hyvä, se voi lisätä epävarmuutta euroalueen tulevaisuudesta sen reunamilla."

EUobserver: Irish to vote as treaty is outside normal EU structures (29.2.12)

Bloomberg.com: Irish Open New Front in European Debt Crisis as Treaty Vote Plays on Euro (29.2.12)

Irish Times: Referendum to be held on European fiscal compact (28.2.12)

European Council: The fiscal compact ready to be signed



USA:n tiedustelu ei usko Iranin pommiin

29.2.2012 | Lähi-itä, Pohjois-Amerikka, Uutiset

Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatiot eivät usko Iranin rakentavan ydinasetta, kirjoittaa Los Angeles Times.

Vaikka ilmassa on puhetta Iranin ydinaseesta, siitä koituvasta uhasta ja sen ehkäisemisestä, ei Yhdysvaltain tiedustelu usko, että Iranin on rakentamassa ydinasetta. Alunperin jo vuonna 2007 tehty arvio vahvistettiin viime vuoden alussa päättäjien käsissä kiertäneessä luottamuksellisessa raportissa, kirjoittaa Los Angeles Times.

"Viimeisin raportti, joka edustaa kuudentoista yhdysvaltalaisen tiedusteluorganisaation yhteistä arviota, viittaa siihen, että Iranin tekemä tutkimus voisi mahdollistaa ydinaseen rakentamisen mutta että maa ei ole päättänyt tehdä niin."

LA Timesin mukaan näitä johtopäätöksiä ei kiistetä myöskään Israelissa, jossa maan hallitus on kuitenkin sanonut, ettei se voi sallia Iranin pääsevän sellaiseen asemaan, että voisi edes periaatteessa rakentaa ydinaseen niin päättäessään. "Toistaiseksi Yhdysvaltain armeijan ja tiedusteluorganisaatioiden viranomaiset ovat sanoneet, etteivät usko Iranin tehneet päätöstä pommin rakentamisesta."

LA Times: U.S. does not believe Iran is trying to build nuclear bomb (23.2.12)



EU:n tilinpidolle nuhteet 17 vuonna peräkkäin

27.2.2012 | Uutiset

Iso-Britannia, Ruotsi ja Hollanti ovat kieltäytyneet hyväksymästä EU:n tilejä viime vuodelta niiden sisältämien virheiden määrän vuoksi, kertoo The Telegraph.

Iso-Britannia, Ruotsi ja Hollanti ovat kieltäytyneet hyväksymästä EU:n tilinpitoa viime vuodelta, sillä EU:n tilintarkastajien mukaan tileissä on 3,7 prosentin verran virheitä. The Telegraphin mukaan hyväksyttävä virhemäärä on kaksi prosenttia, eivätkä EU:n tilintarkastajat ole antaneet EU:n tileille puhtaita papereita seitsemänätoista vuotena peräkkäin.

Tilintarkastuksen mukaan 3,9 miljardia puntaa (4,6 miljardia euroa) on käytetty sääntöjen vastaisesti mm. tehtäessä julkisia hankintoja tai maanviljelijöiden ilmoitettua ylisuuria maa-aloja. Komissio vastasi Iso-Britannian arvosteluun huomauttamalla, että kansallisen tason hallitukset kuluttavat unionin menoista 80 prosenttia ja että Iso-Britanniassa näiltä osin on virheitä 10-15 prosentin verran.

The Telegraph: Britain refuses to sign off on EU budget (22.2.12)



Tanska: EU-talouskurista ei kansanäänestystä

24.2.2012 | Eurooppa, Uutiset

Tanskan oikeusministeriön mukaan EU-maiden budjettikuria kiristävästä sopimuksesta ei tarvitse järjestää kansanäänestystä, kirjoittaa The Copenhagen Post.

EU-maiden on suunniteltu hyväksyvän ensi viikolla yhteisen budjettikuria kiristävän sopimuksen, jonka mukaan jäsenmaiden budjettialijäämä saa olla enintään 0,5 prosentin suuruinen. Sopimuksen mukaan EU-tuomioistuin voi määrätä sitä rikkoville allekirjoittajamaille sakkoja, jotka ovat 0,1 prosenttia rikkojamaan bruttokansantuotteesta.

Tanskan oikeusministeriön tulkinnan mukaan sopimus ei loukkaa Tanskan suvereniteettiä eikä ole riidassa maan perustuslain kanssa, joten siitä ei tarvitse järjestää kansanäänestystä.

Tanskan parlamentin puolueista Tanskan kansanpuolue, liberaalit sekä Enhedslisten ovat oikeusministeriön ratkaisusta eri mieltä. Mainituista puolueista Enhedslisten oli mukana enimmäkseen vasemmistolaisten, nyt hallituksen muodostavien puolueiden muodostamassa vaaliliitossa, mutta jättäytyi hallituksen ulkopuolelle. Erittäin tiukan vaalituloksen vuoksi puolue on vaa'ankieliasemassa, ja sosiaalidemokraattien, sosiaaliliberaalien ja sosialistisen kansanpuolueen muodostama hallitus pysyy pystyssä vain sen tuella.

Enhedslisten perustelee näkemystään sillä, että taloussopimus rajoittaa tulevien hallitusten budjettivaltaa ja koskee näin maan suvereniteettia, kirjoittaa The Copenhagen Post.

"Meidän mielestämme on täysin väärin, että tulevilta hallituksilta viedään mahdollisuus säätää talouspolitiikkaansa vaalikaudesta toiseen", sanoi puolueen EU-asioista vastaava Nikolaj Vollumsen. "Mielestäni oikeusministeriön kanta on vain lakiin nojautuva väistöliike, jolla pyritään välttämään kansanäänestys.

Iso-Britannia ja Tšekin tasavalta eivät ole allekirjoittamassa sopimusta, joten siitä ei tule EU-sopimusta, vaan ainoastaan allekirjoittajien välinen valtiosopimus. Tästä syystä EU-elinten kuten komission ja tuomioistuimen laillista toimivaltaa sopimuksen valvomisessa ja rikkojen rankaisemisessa on epäilty.

The Copenhagen Post: No referendum on joining EU fiscal union (23.2.12)

European Dialogue: EU budget pact - a major breakthrough? (31.1.12)

BBC: EU summit: UK and Czechs refuse to join fiscal compact (30.1.12)

Talouselämä: Euron uusi taloussopimus vuotaa kuin seula (28.1.12)

Spiegel Online: Critics Question Merkel's Fiscal Pact Proposal (27.1.12)



“Saksasta ei ole talousmalliksi”

22.2.2012 | Eurooppa, Uutiset

Saksan talousmallin jäljittely ei ole mahdollista kriisimaille, vaikka usein näin annetaan ymmärtää, sanoo professori Martin Hart-Landsberg.

Eurokriisin pyörteissä monet ovat kiinnittäneet huomiota Saksan vakauteen ja menestyvään talouteen ja verranneet sitä kriisimaihin osoittaakseen, että näidenkin olisi pitänyt seurata Saksan mallia välttääkseen talousvaikeudet. Taloustieteen professori Martin Hart-Landsbergin mukaan mainittu näkemys kuitenkin asettaa Saksan kehityksen virheelliseen asiayhteyteen, sillä toisten maiden vaikeudet ovat Saksan menestyksen kääntöpuoli.

Hart-Landsbergin mukaan keskeinen tekijä Saksan "menestyksessä" on sen epätavallisen suuri halpatyösektori. OECD:n tilastojen mukaan Saksan halpatyösektorin osuus koko palkkatyösektorista  on 20 prosenttia, kun se esimerkiksi Italiassa on kahdeksan  ja Kreikassa 13,5 prosenttia. Halpatyöksi lasketaan kokoaikainen työ, josta saatava palkka on alle 2/3 keskitulosta.

Reaalipalkat ovatkin polkeneet Saksassa paikallaan yli vuosikymmenen. "Tämä ei ole sattunaa", Hart-Landsberg huomauttaa. "Se on seurausta silloisen liittokansleri Gerhard Schröderin 2000-luvun alussa toimeenpanemista muutoksista. Vuonna 2005 Schröder ilmoitti ylpeänä maailman talousfoorumissa Sveitsin Davosissa, että 'Me olemme rakentaneet yhden Euroopan parhaista matalapalkkasektoreista'."

Palkkojen pienuus ja työelämän joustojen lisääminen ei ole koitunut vain saksalaisten työläisten vahingoksi, vaan siitä on ollut haittaa koko Euroopalle.

"Saksa on vienyt tuotteitaan niin menestyksellisesti, että muiden Euroopan talouksien on ollut vaikeaa kilpailla sen kanssa. Saksalaiset poliitikot syyttävät muita maita niiden ongelmista, mutta tosiasia on, että Saksan kasvu on ollut riippuvaista näiden maiden korkean kulutuksen ja lainaamisen tasosta."

Reports from the Economic Front: Germany: A False Model (15.2.12)