Sosialistinen aikakauslehti. Numero 7 (huhtikuu 1906)

2.3.2017 | Kirjasto

sos-aikakauslehti-kansiSosialistisen aikakauslehden 7. numerossa (huhtikuu 1906) pidettiin tällä kertaa tauko eduskuntauudistuksen ruotimisessa (pääkirjoitusta lukuunottamatta) ja annettiin enemmän tilaa muiden asioiden käsittelylle. Käsillä olevan numeron keskeisen sisällön muodostavat kaksi ammattiyhdistysliikettä sivuavaa juttua, Edvard Gyllingin artikkeli maanvuokralain uudistuksesta sekä käännös Neue Zeitissa julkaistusta Karl Kautskyn Venäjän maatalousoloja käsittelevästä artikkelista. Tuttuun tapaan Katsauksia päättää lehden luomalla silmäyksen ajankohtaisiin tapahtumiin kotimaassa ja ulkomailla.

Pääkirjoituksessa otetaan entiseen tapaan tiukka kanta radikaalin eduskuntauudistuksen puolesta sitä vastaan, että “senaatti ja sen asettama eduskuntakomitea ehdotuksessaan tahtoivat pysyttää kotimaisen hallituksemme samallaisena hallitsijan neuvonantajakuntana kuin se on tähän saakka ollut” (s. 4).

Matti Hälleberg (myöh. Paasivirta) ottaa kirjoituksessaan kantaa ammattiyhdistysliikkeen puolesta. Hänen mukaansa “nuoret sosialistikandidatit lausuvat usein innoissaan, ettei ammattiyhdistysliike muka ole ensinkään tarpeellista. Heidän mielestään on yllämainittu liike liikaa itsekästä, yksinomaan omaa etua tavoittelevaa, jossa useinkaan ei häikäillä polkea heikommassa asemassa olevien työläisten etuja” (s. 12–13).

Hälleberg myöntää, että syytöksessä on paljon perää, mutta huomauttaa samalla, että asiantila on välttämätön ja hyväksyttävä, “jos tahdotaan voimakasta ja järkiperäistä ammattikunnallista liikettä aikaansaada”: ensimmäinen vaatimus on saada työväki liittymään yhteen, ja parhaiten se tapahtuu yhteisten välittömien etujen pohjalta. (S. 13–14).

“Sosialismi lupaa paremmat olot vasta tulevaisuudessa. Sosialidemokratia, valtiollinen työväenliike, joka lainsäädännöllistä tietä lupaa parantaa köyhälistön asemaa, sekin lupaa parannuksia, jotka saavutetaan vasta monien vuosien kuluttua […] Mitä olisikaan meillä saatu aikaan, jos ei olisi ollut muuta kuin valtiollista työväenliikettä? Ei käytännössä mitään. Sosialidemokratinen liike tässä maassa ei tähän asti ole voinut olla muuta kuin agitatsionia äänioikeusasian ja sosialististen aatteiden puolesta. Näillä asioilla yksin ei olisi voitu köyhälistöä herättää ja toimintaan innostaa. Köyhälistö innostuu paraiten pikaisesti saavutettavista parannuksista.” (S. 14.)

Hälleberg ei salaa ryhmäkohtaisiin etuihin perustuvan ay-järjestäytymisen ja -taistelun varjopuolia, jotka eivät periaatteessa sovi sosialismin ihanteisiin.

“Turmiollisen kilpailun estämiseksi täytyy ammattiyhdistysten rajoittaa yksilön vapautta. Liika paljo ammattilaisia, joille ei ole kaikille työtä saatavissa: sellainen kilpailu on estettävä. […] Ammattiyhdistykset sortavat heikompia työläisiä tekemällä oppiin pääsyn vaikeaksi. Voimakkaan ammattiyhdistyksen tunnusmerkkinä on se, ettei pääse työhön, jos ei ole ammattiyhdistyksen jäsen.” (S. 18.)

Edvard Gyllingin artikkeli torpparilain uudistamisesta pureutuu maanvuokralain ja torppariolojen käytännön yksityiskohtiin. Gylling panee ilahtuneena merkille tuolloin aktivoituneen torpparien ja mäkitupalaisten liikkeen, jota ilman, pelkän lainsäädännön voimin, ei näiden olojen parantamisessa hänen mukaansa päästä eteenpäin.

Uuteen maanvuokralakiin tulisi Gyllingin mukaan sisällyttää mm. turva häätöjä vastaan sekä maanomistajan velvollisuus maksaa korvauksia torpparille tämän suorittamasta maanparannustyöstä siinä tapauksessa, että torpan vuokrasuhde irtisanotaan.

Käsillä olevan numeron toinen ay-liikettä jollakin tapaa sivuava juttu on Sulo Wuolijoen kirjoittama arvostelu nimimerkki G. R.:n porvarillisesta reformikirjasesta, jossa esitetään “milloin enemmän milloin vähemmän arvosia pikkuparannuksia” (s. 29). Näihin lukeutuu Wuolijoen kirjoituksessa esiinnostettu ns. voitto-osallisuusuudistus, jonka mukaan “[t]yömiehen on saatava, paitsi määrättyä palkkaansa, osa työn puhtaasta voitosta, suurempi osa vaikeammasta kuin helpommasta työstä.” (S. 30.)

Wuolijoen mukaan kuitenkin

“Yleensä voitto-osallisuudella ei kuitenkaan ole voitu mitään suurempia positivisia tuloksia aikaansaada, se on vaan eräs laji porvarillista hyväntekeväisyys-urheilua, jolla koetetaan työväkeä saada uskomaan, että työnantajat ja pääomain omistajat ovat heidän paraita ystäviään, joiden edut ovat työmiesten etujen kanssa muka mitä kauniimmassa sopusoinnussa.” (Emt.)

Lehden viimeisenä artikkeli on julkaistu käännös Karl Kautskyn artikkelista, joka käsittelee maatalouskysymystä Venäjällä. Siinä Kautsky pohdiskelee Venäjän suuren maataloudesta elävän väestön merkitystä sosialismin menestykselle. Hänen mukaansa talonpoikien vaatimukset maanjaosta ovat edistyksellisiä ja sosialistien on niitä kannatettava, mutta hän varoittaa odotuksista, joiden mukaan maareformin myötä talonpoikaisto kykenisi toteuttamaan sosialismin maanviljelyksen alalla.

“[V]aikkakaan Venäjän talonpoikaisväestön aseman kohottaminen sekä yleensä Venäjän kapitalistisen teollisuuden kohottaminen korkeammalle asteelle eivät ole sosialistisia toimenpiteitä, voi ne ainoastaan Venäjän sosialidemokratia, luokkatietoisen teollisuusproletariatin järjestö toteuttaa, sillä tähän tarvitaan kauemmas tähtääviä vallankumouksellisia toimeenpiteitä kuin talonpoikien maanjako.” (S. 41.)

Katsauksia sisältää tällä kerralla melkoisen annoksen kansainvälisiä uutisia; kotimaasta on esillä vain äskettäin pidetyn torpparikokouksen päätökset.

Ensimmäisenä seuraa raportti sosialistisen internationaalin toimeenpanevan valiokunnan kokouksesta Brysselissä.

“Tärkein oli kysymys edustuksesta ja äänestyksestä kansainvälisissä kongresseissa ja sihteeristön kokouksessa. Nykyisin kun Itävallan ja Venäjän pienten kansain sosialistipuolueet ovat ilmoittautuneet sihteeristöön ja saaneet siellä 2 sijaa ja ääntä kukin, on suurien maitten puolueista alkanut tuntua kohtuuttomalle tämä äänestysten painopisteen siirtyminen pienten käsiin, kun heillä suurilla kuitenkin on tuntuvin vaikutusvalta tosiasiallisesti.” (S. 44.)

Toinen kansainvälinen uutinen käsittelee kysymystä ministerisosialismista, kun sosialistien Aristide Briand meni oman puolueensa kannan vastaisesti mukaan Ranskan uuteen hallitukseen. Lehden arvion mukaan “sosialistipuolue on menettänyt miehen, joka sitä käytti yhtenä nousuportaanaan, mutta sen voima ei ole ollenkaan heikontunut, sillä sen juuret ovat syvällä kansan terveissä pohjakerroksissa” (s. 45–46).

Muutamien kuolinilmoitusten (mm. Johann Most) lisäksi sivutaan vielä lyhyesti Preussin työläisten juhlimaa vuoden 1848 muistopäivää sekä Preussin poliisin koomillisista yrityksistä selvittää sosialistien pelättyjä salahankkeita.

>>> Sosialistinen aikakauslehti. Numero 7 (huhtikuu 1906) (pdf)

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi