Karl Kautsky: Terrorismi ja kommunismi

1.11.2013 | Kirjasto

Vuonna 1919 alunperin julkaistu Karl Kautskyn teos Terrorismi ja kommunismi. Vallankumouksen luonnonhistorian selvittelyä liittyy saksalaisen ja venäläisen sosiaalidemokratian – tai kuten ne jo tässä vaiheessa tunnettiin, sosiaalidemokratian ja kommunismin – välienselvittelyyn mahdollisuuksista, tavoitteista, menetelmistä ja niiden taustalla olevista teoreettisista lähtökohdista. Katkera kiista oli alkanut yhdessä ensimmäisen maailmansodan kanssa, mutta lokakuun vallankumouksen myötä vuonna 1917 siihen avautui tuoreita näköaloja.

Kautsky oli suhtautunut Venäjän helmikuun ja lokakuun vallankumouksiin aluksi varovaisen optimistisesti, mutta vuonna 1918 hän julkaisi teoksen Köyhälistön diktatuuri (suom. 1919), jossa hän jo arvosteli bolshevikkien menettelyä ja lähtökohtia. Seuraavana vuonna ilmestynyttä teosta, joka julkaistaan tässä ja joka on sävyltään jyrkempi, voidaan pitää sen jatko-osana – eikä sekään jäänyt Kautskyn viimeiseksi sanaksi aiheesta: vuonna 1922 ilmestynyt Köyhälistön vallankumous ja sen ohjelma (suom. 1925) käsitteli edelleen samaa aihepiiriä, sosialistisen vallankumouksen edellytyksiä ja menetelmiä.

Kirjan julkaisi suomeksi vuonna 1920 Suomen sosialidemokraattista puoluetta lähellä ollut Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta. Suomentaja on Erl. Aarnio.

Terrorismissa ja kommunismissa Kautsky kertoo käsittelevänsä “sosialismin keskuskysymystä, sosialidemokratian suhdetta bolshevistisiin menettelytapoihin” (s. 7). Hän panee merkille bolshevikkien käyttämät viittaukset Pariisin kommuuniin, ja tehdessään vertailuja niiden välillä hän johtuu myös käsittelemään Ranskan vallankumousta 1789, mm. koska

“On todella olemassa laajalle levinnyt käsitys, että terrorismi kuuluu vallankumouksen olemukseen: joka haluaa toista, sen täytyy hyväksyä toinenkin. Todistukseksi vedetään myötäänsä esille Ranskan suuri vallankumous. Sitä pidetään vallankumousten perikuvana.” (S. 11.)

Tästä Kautsky on eri mieltä, ja näin mukaan tulee vallankumouksellisen terrorin laajempi käsittely. Kirjalle luo taustan myös sen kirjoittamishetken tilanne Saksassa, jossa Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa loppuvuodesta 1918 aiheutti monarkian luhistumisen ja marraskuun vallankumouksen. Tässä tilanteessa Kautsky halusi myös perustella niitä tahoja vastaan, jotka halusivat hänena arvionsa mukaan ottaa “bolshevistiset menettelytavat” käyttöön myös Saksassa.

Kautskyn mukaan Ranskan vallankumouksen ajoivat terroriin sen johdon poliittiset tavoitteet, jotka eivät käyneet yhtä jalkaa maassa vallitsevien taloudellisten mahdollisuuksien kanssa.

“Vallankumous lopetti feudalirasitukset, mutta myöskin, väliaikaisesti, verot, kun valtiolta puuttui kaikki mahtikeinot, millä koota niitä. Talonpoikien ei ollut sen vuoksi enää pakko myydä tuotteitaan samassa määrässä kuin siihen asti. […] Jo tästä syystä täytyi hintojen nousta ja syntyä ristiriita Parisin ja maaseudun välillä, joka aika ajoin pukeutui hyvinkin räikeihin muotoihin. […] Valtiolla ei hädässään ollut enää parempaa keinoa kuin turvautua setelipainoon.” (S. 39–42.)

Kautskyn näkemyksen mukaan tilanne osoitti selvästi, kuinka vähän pelkän valtiovallan avulla voidaan saada aikaiseksi, jos taloudelliset olot eivät ole riittävän kehittyneet. Niinpä tilanne ajautui lopulta voimakeinojen käyttöön, mielivaltaan ja terroriin.

“Yhä räikeämmäksi kävi vastakohta proletariaatin valtiollisen mahdin ja sen taloudellisen tilan välillä. Ja tämän lisäksi kävi asema yhä pahemmaksi sodan takia. Niin turvautuivat proletariaatin vallanpitäjät epätoivossaan yhä enemmän äärimmäisiin keinoihin, veriseen hirmuvaltaan, terroriin.” (S. 43.)

Ranskan vallankumouksesta jäi jälkeenpäin kuitenkin elämään käsitys, että se oli loistokasta aikaa, jolloin Pariisin pikkuporvaristo ja työväestö hallitsi koko Ranskaa (s. 56). Kun bolshevikit sitten sanoivat, että heidän valtansa on proletariaatin diktatuuria, aivan kuten Marx ja Engels olivat kirjoittaneet Pariisin kommuunin olleen proletariaatin diktatuuria, Kautsky piti hyödyllisenä luoda katseen Pariisin kommuunin menettelytapoihin ja vertailla niitä bolshevikkien toimiin, koska nämä olivat ilmoittaneet olevansa Pariisin kommuunin perillisiä (s. 66).

Kautsky syyttää bolshevikkeja samasta kuin kommuunin blanquilaisia, joissa “tukahutti poliittinen harrastus taloudellisen”.

“He [blanquilaiset] eivät tutkineet taloudellista elämää, eivät koettaneet hankkia järjestelmällistä taloudellista tietoa, minkä he peittivät mukavaan ja heidän jälkeensä usein toistettuun tietämättömien verukkeeseen, että he halveksivat joihinkin uskonkappaleisiin uskomista. He eivät sallineet »ennakkoluulojen» ja »kouluriitojen sekoittaa päitänsä». Kunhan työväki on saanut vallan, kyllä se tietää, mitä sen on tehtävä. Pääasia muka on tämän vallan hankkiminen.” (S. 93.)

“Taaskaan ei Moskovassa eikä Budapestissä kysytä, mikä politiikka nykyisissä taloudellisissa oloissa on mahdollista ja välttämätöntä, vaan lähdetään siitä käsityskannasta, että, koska työväki toivoo sosialismin toteuttamista heti, sosialistien on myöskin kaikkialla, missä he pääsevät valtaan, hetiryhdyttävä sitä toteuttamaan.” (S. 100.)

Kautsky huomauttaa, että Pariisin kommuunissa ei ryhdytty terroritoimiin, koska kommuuni “ei ottanut itselleen ratkaisematonta tehtävää: rakentaa proletariaatin etuja tyydyttävä yhteiskunta porvarilliselle pohjalle”. Kautskyn mukaan ainoastaan yhtä Kommuunin toimenpidettä voidaan pitää terroristisena, “sellaisena, jonka tarkoituksena oli peloittaa vastustajia, tekemällä väkivaltaa turvattomia kohtaan, nimittäin panttivankien pidättämistä.” (S. 132–133.)

Kautsky käsittelee kommuunin toimenpiteitä sosialisoimisen osalta, ja panee merkille, että linja oli tässä hyvin maltillinen.

»Täys-sosialisoimisesta», koko yrittäjäkunnan heti paikalla tapahtuvasta syrjäyttämisestä, ei ole puhettakaan. Päinvastoin yrittäjiä syytetään siitä, että he pelkurimaisesti ovat jättäneet liikkeensä ja lakanneet antamasta työtä työläisilleen. […] Ainoastaan omistajiensa jättämät liikkeet piti Kommuunin suunnitelman mukaan aluksi sosialisoitaman, ja nämäkin vasta perinpohjaisten valmistelujen jälkeen.” (S. 106–107.)

“Vulkaanisesta temperamentistaan huolimatta ei Marxilla ollut mitään muistuttamista tätä varovaista menettelyä vastaan. […] Hän sanoi kirjassaan »Kansalaissota Ranskassa» (s. 53): »Kommuunin suuri yhteiskunnallinen toimenpide oli sen oma työskentelevä olemassaolo. Sen määräykset voivat vain osoittaa suunnan, mihin kansan hallitus kansan kautta kulkee.» Sen jälkeen kun Marx näin oli kuvannut työväen diktatuurin kansanhallitukseksi kansan kautta, siis kansanvallaksi, jatkaa hän ja kiittää Kommuunin rahataloudellisia toimenpiteitä »erinomaisiksi niiden järkevyyden ja kohtuullisuuden takia » (s. 54).” (S. 109.)

Kautsky hyväksyy sen mahdollisuuden, että työväenluokka ei välttämättä voi valita hetkeä, jona se nousee valtaan. Tällöin sen on kuitenkin otettava huomioon se, mitä silloisissa oloissa voidaan saavuttaa. Työväenluokka ei saa “suorastaan vain kääntää nurin sitä tuotantotapaa, joka silloin vallitsee; sen täytyy jatkaa siitä, mikä on olemassa ja kehittää sitä edelleen työväen luokan tarpeita vastaavasti, »vapauttaa uuden yhteiskunnan alkuainekset», mikä erilaisissa olosuhteissa merkitsee hyvinkin erilaisia toimenpiteitä. […] Vallankumouksen tuloa ei voida enempää lykätä kuin jouduttaakaan.” (S. 114–115.)

“Mikään luokka ei luovu vapaaehtoisesti vallasta, jonka se on saavuttanut, olkoot olot, jotka ovat sen peräsimeen asettaneet, minkälaiset tahansa. Olisi mieletöntä vaatia Venäjän tai Unkarin työväeltä tällaista itsensä kieltämistä sen takia, että heidän maansa on kehityksessä takapajulla. Mutta todella marxilaisessa hengessä johdettu sosialistinen puolue tulisi sopeuttamaan voitollisen työväen eteen kulloinkin asettuvat tehtävät aineellisiin ja sielullisiin edellytyksiin, jotka jo ovat olemassa, eikä ryhtymään ilman muuta heti panemaan toimeen täydellistä sosialisoimista maassa, jossa kapitalistinen tuotanto on niin vähän kehittynyt kuin Venäjällä.” (S. 179.)

Kautskyn mielestä bolshevikkien “perisynti” on se, että he ovat syrjäyttäneet demokraattiset menetelmät oman diktatuurivaltansa hyväksi, “jossa on järkeä vain yksityisen henkilön tai lujasti koossa pysyvän järjestön rajattomana väkivaltaherruutena.” (S. 245.)

“Diktatuurin laita on sama kuin sodan, ja tämän ottakoot varteen Saksassa ne, jotka nyt venäläisen muodin vaikutuksesta leikittelevät diktatuuriajatuksella, ajattelematta sitä loppuun asti. Kuten sodan voi diktatuurinkin helposti aloittaa, jos on vain valtiovalta siihen käytettävissä, mutta sitä ei voida, niin pian kun se on alkanut, enempää kuin sotaakaan, noin vain lopettaa.” (Emt.)

Bolshevikit ajoi tähän tilanteeseen heidän marxilaisuutensa heikkous, sanoo Kautsky. Kun “taloudellisesti taantumuksellinen aines” – Venäjän talonpojat – heräsi toimintaan, ei bolshevikkien marxilaisuus kestänyt tämän aiheuttamaa koetusta, vaan he antautuivat kansanjoukolle, “joka tunsi vain omat tarpeensa ja oman tahtonsa ja välitti viis siitä, oliko sen toteuttaminen, mitä se vaati, olevissa oloissa mahdollista ja yhteiskunnalle edullista vai eikö.” (S. 185.)

Bolshevikkien menettelyn arvostelu on Kautskysta välttämätöntä, jotta siitä voitaisiin oppia jotakin ja jotta siitä ei koituisi vahinkoa sosialistiselle aatteelle laajemminkin.

“On itsestään selvää, ettei voida aivan jyrkästi käydä tuomitsemaan jonkun vallankumouksen yksityisiä erehdyksiä ja tuhmuuksia. […] Mutta ehdottoman välttämätöntä on moittia virheitä, jotka eivät johdu sattumalta vääristä tai riittämättömistä tiedoista, vaan väärästä periaatteellisesta katsantokannasta, virheitä, jotka välttämättä johtuvat siitä. Ne voidaan välttää vain kumoamalla tämä katsantokanta; ne uhkaavat jokaista tulevaa vallankumouksellista liikettä, jos niiden annetaan tapahtua arvostelematta niitä tai jos niitä kaunistellaankin ja ihannoidaan – vallankumouksen luulotellun edun vuoksi.” (S. 182.)

Yrittäessään pitää vallasta kiinni bolshevikit ovat Kautskyn mukaan joutuneet luopumaan kaikista tavoitteistaan, joita heillä alunperin oli. “Henkilöinä he ovat pysyneet vallassa, mutta periaatteensa he ovat uhranneet ja osoittautuneet aito opportunisteiksi. Bolshevismi on Venäjällä tähän saakka pysynyt voitolla, mutta sosialismi on siellä jo nyt kärsinyt tappion.” (S. 225.)

“Aluksi he periaatteessa jyrkästi puolustivat yleisellä, yhtäläisellä äänioikeudella valittavaa kansalliskokousta, mutta ajoivat sen matkoihinsa heti, kun se oli heidän tiellään. He olivat kuolemanrangaistuksen periaatteellisia vastustajia ja ovat pystyttäneet verisen vallan. He olivat luovuttuaan kansanvallasta valtiossa tulisia demokratian puoltajia työväen keskuudessa. Nyt syrjäyttävät he sen yhä enemmän persoonadiktatuurinsa tieltä. He lakkauttivat urakkatyöjärjestelmän ja panivat sen uudelleen käytäntöön. Hallituksensa alussa julistivat he tehtävänään olevan vanhan valtion virkavaltaisen hallituskoneiston särkemisen. He ovat sen sijalle asettaneet uuden. He pääsivät valtaan sen kautta, että kuri sotaväessä höltyi ja itse armeija lopuksi hajosi. He ovat luoneet uuden ankaran kurin alaisen massa-armeijan. He tahtoivat tasoittaa luokat ja ovat synnyttäneet uusia luokkaeroavaisuuksia, muodostaneet uuden palkkatyöväen alapuolella olevan luokan, kohottaneet palkkatyöväen etuoikeutetuksi luokaksi ja sallineet sen yläpuolelle syntyä uuden luokan, jolla on suuret tulot ja etuoikeudet. He tahtoivat maaseudulla masentaa maata omistavat talonpojat antamalla poliittiset oikeudet yksinomaan köyhimmille talonpojille. He ovat näille maataomistaville talonpojille jälleen antaneet edustusoikeuden. He aloittivat säälimättömällä pääoman eksproprioimisella ja ovat tänään valmiit luovuttamaan puolet Venäjän maa-aarteista amerikkalaisille kapitalisteille saadakseen heiltä apua ja joka tavalla muutenkin lähestymään ulkomaista pääomaa.” (S. 243–244.)

Näin tehdessään bolshevikit ovat joutuneet matkaamaan samaa tietä kuin Ranskan vallankumouksen johto: kun taloudelliset olot eivät mahdollista valtaapitävien poliittisten tavoitteiden toteuttamista, on lopputuloksena pakkokeinojen käyttöönotto ja lopulta verinen terrori. “Ainoastaan vanha, feudalinen suurmaanomistus ei enää nouse kuolleista. Sen hävittämiseen olivat Venäjän olot kypsät, mutta eivät kapitalismin lopettamiseen.” (S. 228.)

“[B]olshevikien toimeenpanema sanomalehdistön kahlehtiminen ei kohtaa yksin porvarillista lehdistöä, vaan kaikkia, jotka eivät ole vannoutuneet nykyisen hallitusjärjestelmän kannattajiksi. Tämän järjestelmän oikeutus perustuu yksinkertaisesti siihen naiiviin käsitykseen, että maailmassa on olemassa ehdoton totuus, joka on kokonaan kommunistien käsissä. […] Mutta valhe menestyy paraiten siellä, missä sen ei tarvitse peljätä kontrollia, missä ainoastaan yhden suunnan sanomalehdistöllä on sananvapaus. Tämä antaa sille lupakirjan valehdella, mikä suorastaan yllyttää kaikkia valehtelemiseen taipuvia aineksia, jota käytetään sitä enemmän mitä epätoivoisempi hallitsevien asema on, mitä enemmän näillä on syytä pelätä totuutta.” (S. 200–201.)

“Epätoivoisina etsivät he keinoa, jolla he voisivat istuttaa joukkoihin kommunistista moraalia. Mitään muuta he eivät keksineet, nämä marxilaiset, nämä rohkeat vallankumoukselliset ja uudistajat, kuin sen vaivaisen hätäkeinon, jolla vanha yhteiskunta koettaa päästä eroon omien syntiensä tuotteista: oikeusistuimet, kuritushuoneen, teloituksen. Siis terrorin.” (S. 206.)

“Eipä Lenin itsekään näytä lopuksi odottavan, että hänen tuomioistuimensa erikoisesti kohottaisivat moraalia, sillä heti senjälkeen kun hän oli esittänyt vaatimuksensa näiden oikeuksien asettamisesta, esittää hän uuden vaatimuksen, että »liikkeiden yksityisille johtajille on annettava diktatooriset tai rajattomat valtuudet»” (s. 207).

“Ja mistä pitäisi tulla diktaattorien, joilla on tuo tarvittava sekä älyllinen että myöskin siveellinen ylemmyys? Jokaisessa mielivaltaherruudessa itsessään on hallitsijan rappeutumisen itu, oli tämä valtias yksityinen henkilö tai ryhmäkunta. Ainoastaan ylevät luonteet voivat pysyä vapaina näistä turmiollisista seurauksista. Saammeko luottaa siihen, että venäläiset diktaattorit ovat kauttaaltaan tuollaisia luonteita?” (S. 212.)

Kautskyn mukaan myös bolshevikkien kannattama kansalaissotataktiikka on perusteellisesti virheellinen, sillä “siellä, missä sosialismi demokraattisella pohjalla osoittautuu mahdottomaksi, missä väestön enemmistö sen hylkää, sen aika vielä ylipäätään ole tullut” (s. 248).

“Aivan täydellisesti harhaanjohtava on väite, joka taaskin komeilee niissä teeseissä, väitelauseissa, jotka äskeinen »kolmannen» internationalen kongressi Moskovassa hyväksyi, että nim. parlamenttarismi ja demokratia olisivat muka olemukseltaan »porvarillisia» laitoksia. Ne ovat muotoja, joiden sisältö saattaa olla mitä erilaisin, riippuen aina kansan kehitystasosta ja luokkaryhmityksestä. Jos parlamentissa porvarilliset puolueet ovat ylivoimaisia, niin silloin on »parlamenttarismi» porvarillista. Ja jos nämä puolueet ovat kelvottomia, niin on silloin heidän parlamenttarisminsakin kelvotonta. Mutta pakostakin kaikki se muuttuu perinpohjin, niin pian kuin parlamenttiin tulee sosialistinen enemmistö. Nyt sanotaan, että sellainen enemmistö ei ole mahdollinen, ei vaikkapa äänioikeus olisikin mitä laajin ja täysin salainen, koska kapitalistit hallitsevat sanomalehdistöä ja ostavat työläiset puolelleen. Mutta jos he kykenevät täten ostamaan työläiset vielä sellaisen vallankumouksen kuin nykyisen jälkeenkin, niin täytyisi kai heidän aivan yhtä hyvin kyetä vaikuttamaan myöskin työläisneuvostojen valitsijoihin. Se väite, että vaikka äänioikeus olisikin mitä laajin ja salainen ja palkkatyöläiset olisivat kansanenemmistönä, sosialistien sittenkin olisi mahdoton saavuttaa parlamentissa enemmistöä kapitalistisen rahavallan vaikutuksen vuoksi työväenluokkaan, merkitsee sitä, että selitetään tämä luihuksi ja araksi lukutaidottomaksi joukkioksi, se merkitsee työväen asian vararikkojulistusta.” (S. 258–259.)

>> Karl Kautsky: Terrorismi ja kommunismi (pdf)

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. […] julkaistu teos Terrorismi ja kommunismi on vastaus Karl Kautskyn edellisenä vuonna julkaistuun samannimiseen teokseen, jossa tämä oli arvostellut bolshevikkien menettelyä lokakuun vallankumouksessa. Kirjassaan […]

Kommentoi