Komissio kaavailee itselleen lisää valtuuksia

22.3.2013 | Eurooppa, Uutiset

EU-komission keskiviikkona julkaisemasta asiakirjasta käy ilmi sen kaavailevan itselleen mahdollisuutta puuttua jäsenmaissa tehtäviin talousuudistuksiin jo niiden suunnitteluvaiheessa, raportoi EUobserver.

Euroopan komissio julkaisi viime keskiviikkona asiakirjan, josta käy ilmi sen kaavailevan itselleen laajoja mahdollisuuksia puuttua jäsenmaissa toteutettaviin talousuudistuksiin jo niiden suunnitteluvaiheessa. Komission edustajan mukaan “suuret kansallisen tason talousuudistussuunnitelmat” tulisi esitellä komissiolle jo hyvissä ajoin ennen niiden toteuttamista. Asiaa koskeva lakiluonnos on suunnitteilla myöhemmin täksi vuodeksi, kertoo EUobserver.

Ennakkoesiteltäviin asioihin kuuluisivat EUobserverin mukaan mm.  kilpailu- ja työelämälait, tuote- ja palvelumarkkinoita koskevat lait sekä verotusjärjestelmän uudistukset.

“Laki saattaisi […] antaa EU-komissiolle huomattavasti enemmän valtaa, jota sillä jo on paljon sen valvoessa kansallisia budjetteja”, EUobserver kirjoittaa. “Yksi [komission] ennen lakiluonnoksen laadintaa harkittavaksi esittävistä kysymyksistä koske sitä, pitäisikö sille antaa valta pyytää hallituksilta milloin tahansa tietoa näiden tekemistä politiikkalinjauksista ja tehdä esitettyihin toimiin muutoksia.”

EUobserver: EU commission prepares ground for far-reaching economic powers (21.3.13)

Avainsanat:

Kommentoi