Syyria: Syrjäseutujen neuvostoilla tilaa toimia
Aug 6th, 2012 | Category: Lähi-itä, UutisetSyyriassa on hallituksen menettämillä alueilla perustettu kansalaisten neuvostoja hoitamaan viranomaisilta jääneiltä tehtäviä, raportoi Pohjois-Syyriassa huhtikuussa raportointimatkalla käynyt Anand Gopal Harper’s Magazinessa.
Toimittaja Anand Gopal onnistui järjestämään itselleen pääsyn Pohjois-Syyriaan Turkin rajan yli Syyriasta paenneen Abu Malekin avustuksella, joka kertomansa mukaan oli valittu noin 15 000 asukkaan Taftanazin kaupungin edustajaksi Turkissa. Vierailu tapahtui viime huhtikuun alussa, ja hänen raporttinsa julkaistiin Harper’s Magazinen elokuun numerossa.
“Hallitus oli menettänyt Taftanazin hallinnan miltei vallankumouksen alusta lukien, ja viimeisen vuoden aikana on syntynyt kansan valitsemien neuvostojen (tansiqiyyat) monisyinen järjestelmä”, Gopal kirjoittaa. Hänen mukaansa Syyrian nykyisen presidentin edeltäjän, hänen isänsä Hafez al-Assadin, valtakaudella (1970-2000) hallitus järjesti ihmisille ruokaa ja työtä, mutta vaati vastapalvelukseksi ehdotonta uskollisuutta. Hallitus jakoi urakoita lähipiirilleen, mistä syntyi tietynlainen “hyvä veli -kapitalismin” järjestelmä.
Bashar al-Assadin noustua isänsä kuoleman jälkeen valtaan vuonna 2000 aloitettiin talouden vapauttaminen ja mm. hintasäännöstelyä purettiin. Samanaikaisesti maaseutua koetellut kuivuus ajoi väkeä maalta kaupunkeihin. “Assadin hallitusta koossa pitänyt yhteiskuntasopimus oli murtumassa”, Gopal sanoo. Kun viime vuoden maaliskuussa Daraan kaupungissa puhkesi mielenosoituksia kahden pojan pidätyksen vuoksi, maan asevelvollisuusarmeija alkoi rakoilla, kun osa sotilaista ei suostunut ampumaan mielenosoittajia. Näistä sotilaista muodostui vähitellen se, mitä nyt sanotaan “vapaan Syyrian armeijaksi” (FSA). Taftanazin kaltaisissa pienissä kaupungeissa pienikin määrä kapinallisia sotilaita onnistui ajamaan hallituksen edustajat ulos.
“Tästä syntyi uusia ongelmia: oikeuslaitos lakkasi toimimasta, roskat kasaantuivat kaduille korkeiksi röykkiöiksi ja poliisit pysyttelivät kodeissaan”, Gopal kuvaa. “Tyhjiön täyttämiseksi kansalaiset kokoontuivat yhteen valitsemaan neuvostoja – viljelijät muodostivat omansa, aivan kuten kauppiaat, työläiset, opettajat, opiskelijat, terveydenhoidon työntekijät, tuomarit, insinöörit ja työttömätkin. Joissakin tapauksissa neuvostot yhdistyivät olemassaoleviin aktivistiverkostoihin, paikallisiin koordinaatiokomiteoihin. Nämä puolestaan valitsivat edustajia koko kaupunginlaajuiseen neuvostoon, jotka Taftanazissa ja sitä ympäröivissä kaupungeissa olivat ainoa hallituksen muoto, jonka kansalaiset tunnustivat.”
Kun Gopal saapui Taftanaziin huhtikuun yhdeksäntenä, hän sai kuulla ja nähdä, että Syyrian armeijan tankit ja helikopterit olivat käyneet paikalla muutamaa päivää aikaisemmin. “Joka neljäs tai viides talo oli täydellisesti tuhottu; monien vielä pystyssä olevien rakennusten ikkunoiden ympärillä oli mustia, ulospäin kiipeäviä juovia.” Gopal vietti Taftanazissa ja sitä ympäröivissä kaupungeissa kolme päivää.
Entinen Syyrian armeijan sotilas, Ibrahim Matar, vei Gopalin erääseen moskeijaan, jossa vanha mies tutki sinne kerättyjä tavaroita ja käsissään olevaa taulukkoa, samanaikaisesti kun joukko miehiä hänen ympärillään väitteli siitä, kuinka paljon Taftanazin rikkailta voitaisiin vaatia kaupungin uudelleenrakentamiseksi.
“Viiksekäs mies läimäytti lattialla käsiään ja huudahti: ‘Tämä on köyhien vallankumous! Rikkaiden on hyväksyttävä se.’ Hän kääntyi minun puoleeni ja selitti: ‘Olemme käyneet kaupungin jokaisessa talossa ja määritelleet, mitä kukin tarvitsee’ – hän osoitti taulukkoa – ‘ja verranneet sitä lahjoituksiin, joita saamme. Kaikki merkitään muistiin ja on jokaisen nähtävillä.’”
“Kaikkialla Taftanazissa kapinallisneuvostot järjestivät tämänkaltaisia kokouksia – kaikkiaan neuvostoja oli 77, ja kukin niistä oli valinnut edustajansa koko kaupungin yhteiseen neuvostoon. Ne olivat merkki siitä syvällisestä muutoksesta, jonka vallankumous oli saanut aikaan Syyriassa: Bashar al-Assad onnistui aiemmin alistamaan Taftanazin kaltaiset pikkukaupungit salaisen poliisin, puolueväen ja myötäjuoksijoiden muodostaman koneiston avulla; nyt tällainen hallinta oli mahdotonta ilman miehitystä. Syyrian armeijalla ei kuitenkaan ollut voimavaroja syrjäseutujen hallitsemiseksi – se saapui paikalle, taisteli, ja siirtyi seuraavaan kohteeseen.”
Naapurikaupunki Binnishissä Gopal vieraili viljelijöiden neuvoston kokouksessa. Neuvostossa oli noin tuhat jäsentä ja se päätti viljan hinnoista ja ratkoi maakiistoja. Ennen vallankumousta viljelijöiden oli ollut pakko myydä viljaa hallituksen säätämillä hinnoilla, mutta näiden pakkojen hävittyä viljelijät yrittivät myydä viljaa suoraan kaupungeille lähes kaksinkertaiseen hintaan.
“Paikalliset kuitenkin kieltäytyivät ja valittivat kaupunkineuvostolle, joka sitten määräsi paluun vanhoihin hintoihin – tämä ei miellyttänyt viljelijöitä, mutta [viljelijäneuvoston johtaja, Abdul] Hakim myönsi, että tässä vallankumouksessa ‘meidän on annettava, mitä kukin tarvitsee’.”
Gopalin vierailureitin Syyrian järjestäneen Abu Malekin mukaan “vapaan Syyrian armeija” on pelkkä sepite, jonka on tarkoitus antaa länsivalloille mielikuva yhtenäisestä järjestöstä. “Turkista käsin toimivat komentajat eivät pysty ohjailemaan Syyrian sisäisiä, aseistettuja kapinallisryhmiä; jokainen sadoista kapinallispataljoonista toimii itsenäisesti, vaikka ne joskus koordinoivat toimintojaan”, Gopal kirjoittaa. Joillakin kapinallisryhmillä on yhteyksiä Yhdysvaltoihin, toisilla taas Persianlahden öljyvaltioihin. Myös Turkin puolella toimiva Malek vastaanotti lukuisia “vieraita”, ja vaikka hän Gopalin mukaan tunnisti tähän liittyvät vaarat, piti hän niitä vallitsevan tilanteen valossa välttämättöminä.
“Tästä huolimatta Taftanazin kapina tuntui täysin paikalliselta. Viimeisenä päivänäni kaupungissa, kun keskipäivän rukouskutsu kaikui ympärilläni, kävelin kaupungin keskusaukion läpi. Oli perjantai, muslimimaailman perinteinen mielenosoituspäivä. Kaikkialla saattoi tuntea tappion raskaan ilmapiirin: kaupunki oli hävitetty kasa mätäneviä jätteitä ja rikkoontunutta betonia, ei juuri muuta. Silti rukousten jälkeen miehet ja pojat lähtivät moskeijoista kohti aukiota. Heiluttaen Assadin kautta edeltänyttä vanhaa Syyrian lippua he huusivat: ‘Jumala rakastaa marttyyreita! Jumala on suuri!”
Jutussa esiintyvistä henkilöistä (paitsi toimittajasta) ei käytetä heidän oikeita nimiään.
Harper’s Magazine: A Letter from Taftanaz (Aug 2012)
Richard Seymour: The Syrian revolt enters a new phase (24.7.12)
“Tästä huolimatta Taftanazin kapina tuntui täysin paikalliselta…”
Ja ilmassa oli aidon demokratian ja neuvostojen huumaavaa tuoksua…
Mutta sitten kun uni loppuu ja ja todellisuus tunkeutuu silmiin ja korviin niin kaikki näyttäytyy yhdeksänä hyvänä ja kahdeksana kauniina jotka luvattiin jos vain lähdetään pahan Assadin vastaiseen porukkaan…
Mieluummin “aidon demokratian ja neuvostojen huumaavaa tuoksu” kuin Assadille antautuvan “anti-imperialismin” löyhkä. Mitä “lupauksiin” siitä tulee, niin ylläolevan uutisen pohjana olevan raportin perusteella eivät ainakaan nämä ihmiset ole kenenkään “lupauksia” tarvinneet aloittaakseen toiminnan.
Eri asia on, miten lopussa käy, mutta minusta on selvää, että ilman tämänkaltaista yritystä mikään vallankumous – demokraattinen tai sosialistinen – ei ala eikä onnistu missään.
Minusta on käsittämätöntä, että vasemmistolaisiksi ja jopa sosialisteiksi tunnustautuvat ihmiset saattavat kannattaa voimakeinoin tapahtuvia “uudistuksia”, joiden taustavoimina ovat USA ja muut länsivallat. Sellainen ei edistä mitään muuta kuin kapitalismia ja länsimaista kulttuuri-imperialismia. Kehottaisin myös pohdiskelemaan, mitä “demokratia” oikeasti tarkoittaa.
Asiaan väljästi liittyvää kommenttia myös uusimmassa blogikirjoituksessani: http://sosiokeiju.blogspot.fi/2012/08/mista-tunnet-sa-ystavan.html
@Jokke: Oletan että viittaat “vasemmistolaisilla ja jopa sosialisteiksi tunnustautuvilla” mm. minuun.
En tiedä millä perustein väität länsivaltain olevan esim. yo. jutussa kuvattujen neuvostojen “taustavoimina”, tai lukuisten itsenäisesti toimivien, aseistettujen kapinallisryhmien takana. Jos joku on Syyriassa jonain taustavoimana, niin lähinnä Venäjä, joka aseistaa maan hallitusta. Asevelvollisuusarmeijan kapinalliset taistelevat Assadia vastaan ensimmäkseen hallituksen omilla aseilla, vaikka tietty CIA:llakin näkyisi olevan näppinsä pelissä.
“A small number of C.I.A. officers are operating secretly in southern Turkey, helping allies decide which Syrian opposition fighters across the border will receive arms to fight the Syrian government, according to American officials and Arab intelligence officers.”
http://www.nytimes.com/2012/06/21/world/middleeast/cia-said-to-aid-in-steering-arms-to-syrian-rebels.html?pagewanted=all
Jutussa kerrotaan kuitenkin, että tyypit ovat olleet paikalla vasta pari viikkoa! Tämä vahvistaa käsityksen, jonka mukaan CIA:n vaikutusmahdollisuudet ovat aika rajalliset:
“Despite a dire need for intelligence about the groups fighting to overthrow the Syrian government, the CIA has little if any presence in the country, seriously limiting its ability to collect information and influence the course of events, according to current and former U.S. officials. [...] more than 16 months into the Syrian uprising, the U.S. government still is struggling for details about who the main opposition groups are and what motivates them, say the current and former officials, who spoke on condition of anonymity in discussing covert intelligence activities.”
http://www.latimes.com/news/nationworld/world/la-fg-syria-cia-20120725,0,6946873.story
Mutta on tietty selvää, että Yhdysvallat, saudit ym. (ja tietty islamistit) haluavat tyrkätä lusikkansa soppaan saadakseen mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa uudessa Syyriassa, mutta näin olisi missä tahansa tämänkaltaisessa yrityksessä kaataa monarkistinen hyvä veli -tyypin kapitalistinen hallitusjärjestelmä. Siitä kai ei kuitenkaan seuraa sitä, että pitäisi varoa keikuttamasta venettä kaikenmaailman Assadien ja Gaddafien johtamissa valtioissa, ettei vain imperialismi saisi jalkaansa oven väliin. Se vaara on varmaan usein olemassa, mutta harvemmin se on mikään peruste pidättäytyä toiminnasta. Tietty aina kannattaa miettiä onnistumisen todennäköisyyksiä, mutta monesti tilanne etenee omalla painollaan, ja silloin täytyy vain tarttua tilaisuuteen.
On virhe pakottaa valinta akselille “länsivallat tai Assad”. Minä en suostu tältä akselilta valitsemaan, eivätkä näemmä jutussa kuvattuissa neuvostoissa toimivat ihmisetkään. En ole varma mitä ajattelet heidän toiminnastaan, kun kehotat minua miettimään, mitä demokratia tarkoittaa. En tiedä onko heidän toimintansa demokratiaa, mutta minusta se vaikuttaa paremmalta kuin alla kuvattu järjestelmä:
“After coming to power in 1970, Hafiz al-Asad reached out to conservative big businessmen, who were centered in large cities, particularly Damascus and Aleppo, and had been badly weakened by the wave of Baathist nationalizations in the 1960s. The links originated in conversations at the state-run Chambers of Commerce and Industry, and became bilateral, as the regime paired up with select businessmen with substantial capital, key expertise or relations with foreign companies. These businessmen came from diverse backgrounds. Some belonged to the old bourgeoisie, the merchant class that had dominated Syria’s politics in the 1950s, and others were ascendant figures associated with public-sector ventures that had benefited from the oil boom after 1973. [...]
“After 1982, the informal state-business partnerships continued to flourish. Big businessmen got a variety of special privileges, including commissions for projects in the public sector, tax exemptions and trade protections for certain goods. The partnerships matured in the late 1980s and came to exercise disproportionate influence on economic policy. The salient institution was originally called the Guidance Committee, a body made up of state officials and “private” businessmen tasked with devising economic policy over and above the committees that drafted nominally socialist five-year plans. “Private” had acquired a new meaning because many of these businessmen were themselves state officials or their relatives or partners.” [...]
“By the late 1990s, the business community that the Asads had created in their own image had transformed Syria from a semi-socialist state into a crony capitalist state par excellence. The economic liberalization that started in 1991 had redounded heavily to the benefit of tycoons who had ties to the state or those who partnered with state officials. The private sector outgrew the public sector, but the most affluent members of the private sector were state officials, politicians and their relatives.” [...]
“After Bashar al-Asad succeeded his father in 2000, the architects of Syria’s economic policy sought to reverse the downturn by liberalizing the economy further, for instance by reducing state subsidies. Private banks were permitted for the first time in nearly 40 years and a stock market was on the drawing board. After 2005, the state-business bonds were strengthened by the announcement of the Social Market Economy, a mixture of state and market approaches that ultimately privileged the market, but a market without robust institutions or accountability. Again, the regime had consolidated its alliance with big business at the expense of smaller businesses as well as the Syrian majority who depended on the state for services, subsidies and welfare.”
http://www.merip.org/mer/mer262/syrian-regimes-business-backbone
Varmasti on sellaisiakin ihmisiä jotka kannattavat “voimakeinoin tapahtuvia ‘uudistuksia’, joiden taustavoimina ovat USA ja muut länsivallat”, mutta ei kovin usein näillä kommenttiraidoilla.
Mun mielestäni tällainenkin tilanne (ja paljon yritystä siihen) on jossain määrin käynnissä. Mutta yleensäkin juuri tällaisissa sotatilanteissa avautuu myös muita mahdollisuuksia (kun ei ole välttämättä mitään ihmisten yläpuolista valtaa, mahdollisuudet voivat olla avoinna jne.).
On totta, että Yhdysvalloilla on isot intressit aluella; esim. olin muistaakseni 2007 kv-politiikan luennolla jossa esim. Syyria (ja Iran jne.) asetettiin siihen ryhmään jonka Yhdysvallat pyrkii saamaan omaan vaikutuspiiriinsä (öljyputket jne.). Islamilainen tai “arabisosialistinen” hallinto ei sovi uusliberalismille, joten niistä on päästävä eroon. Mutta eivätpä ne hirmuisen hyvin sovi sosialismillekaan, ainakin jos oletetaan että nimenomaan joninlainen “demokratia” kuuluu olennaisena osana siihen. Jos mennään oikein dogmaattisiksi, niin liberaalidemokraattinen kapitalismihan on se oivin tie sosialismiin.
Syyria on ollut USA:n tulilinjalla jo kauan. Luultavasti näin oli jo Bill Clintonin kaudella, mutta George W. Bush sanoi sen ääneen. Saudit ynnä muut eivät pidä Syyriasta, koska erään arvion mukaan Syyria on maallistunein arabimaa. Samalla tavoin kuin Libyassa Al-Qaidan kanssa tehtiin yhteistyötä mieluummin kuin taisteltiin sitä vastaan, Obaman hallitus länsieurooppalaisine liittolaisineen on yhdistynyt Arabiliiton johtavien muslimimaiden kanssa oppositiokapinallisten puolesta Assadin hallintoa vastaan. CIA:ta ei siis tarvita paikan päällä Syyriassa. Se teettää työn islamistiarabeilla.
Suomen kaltaisten maiden media syöttää koko ajan yksipuolista totuutta Syyriasta. Tietolähteinä käytetään oppositiokapinallisia, ja laskelmoidusti unohdetaan, että nämä käyvät sotaa ja tuputtavat valheita niin kuin sodassa on tapana. Valehtelu on tullut jo ilmikin: kapinalliset väittivät Assadin joukkojen riehuneen Damaskoksessa paikassa, jonka naapurissa sattui yöpymään länsimaisia toimittajia. Ensin tiedotettiin Assadin joukkojen hirmuteoista. Seuraavana päivänä asia ilmoitettiin perättömäksi paljon pienemmin otsikoin. Ei ole ihme, että tavalliset demokraattiset länsimaalaiset pitivät Assadia todellisena hirmuhallitsijana jo ennen kuin tämä oikeasti tiukensi otettaan. Suhteessa Gaddafiinkin “meidät” onnistuttiin uudelleenkasvattamaan oikeastaan muutamassa kuukaudessa: hänhän oli diktaattori (taikasana!), hänet on hyvä syöstä vallasta ties millaisin voimakeinoin. Hitlerkin uudelleenkasvatti aikanaan miljoonia saksalaisia.
Pointti ei kuitenkaan ole, että kannattaisin Assadia. En vain kannata sitä, että alun pitäen pienehkö kapinallinen oppositio kaapattiin länsimaisen kapitalismin ja kulttuuri-imperialistisen politiikan välineeksi, vieläpä islamilaista politiikkaa hyväksi käyttäen. Paikallisista taisteluista on kehittynyt laajamittainen sisällissota, joka ei säästä uhreja lasten, vanhusten, naisten ja rauhantahtoisten miesten joukosta. Kaikki tämä vain sen tähden, että Syyria sattuu olemaan maailmanpoliittisissa kiistoissa “väärällä puolella”. Obaman hallitusta tai CIA:ta eivät kiinnosta vähääkään ihmis- tai kansalaisoikeudet. Öljy, poliittisen niskoittelun lakkaaminen, kulttuuri-imperialistiset tekijät ja Venäjän vastustaminen takuulla kiinnostavat.
Syyriassa ei siis ole kyse oikean ja väärän sen enempää kuin hyvän ja pahankaan mittelöstä. Kaksi sotaisaa, juonikasta ja voimakeinoja käyttävää osapuolta siellä vain taistelee, ja kansa kärsii. Tällaisessa paikassa on täysin järjetöntä kenenkään vasemmistolaiseksi itsensä mieltävän valita paikkaansa oppositiokapinallisten puolelta. Lisäksi kehittymässä saattaa olla – ei vähempää kuin – kolmas maailmansota, ja tässä tilanteessa on myös äärimmäisen tärkeää, ettemme liity Venäjän vastaiseen rintamaan. CIA:n kielellä sanoen: you know what I mean?
Jokke:
“Syyriassa ei siis ole kyse oikean ja väärän sen enempää kuin hyvän ja pahankaan mittelöstä. Kaksi sotaisaa, juonikasta ja voimakeinoja käyttävää osapuolta siellä vain taistelee, ja kansa kärsii.”
Tarkempi kuvays asiasta löytyy täältä:
http://hikipedia.info/wiki/Sodank%C3%A4ynnin_s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t
tai
http://hikipedia.info/wiki/Sodankäynnin_säännöt
Sitten onkin hyvä miettiä millä tavoin tuo sota poikkeaa siitä yleisestä ajatusrakennelmasta jonka mukaan sota, ei rauha, on maailman normaali olotila.
Tietenkään sotaa ei ole siellä missä tämän maailman vallasväki asuu ja ulkoiluttaa koiriaan. Eivät he tarvitse edes vartijan lupaa poistuakseen Auswitchistä, Afganistanista, Libyasta tai Syyriasta. Heillähän on sellainen passi jolla saa mennä mihin haluaa.
Lisää Anand Gopalilta:
“The battles of the Syrian revolution are, among other things, battles of narrative. As I recount in “Welcome to Free Syria,” the regime has indeed committed grievous massacres, including one I saw evidence of in the northern town of Taftanaz. The Assad government also puts forth a narrative—the country is under siege from an alliance of criminal gangs, Al Qaeda, and the CIA—that is quite removed from reality. Yet there is also a powerful pull in the West to order a messy reality into a simple and self-serving narrative. The media, which largely favors the revolution, has at times uncritically accepted rebel statements and videos—which themselves often originate from groups based outside the country—as the whole story. This in turn provides an incentive for revolutionaries to exaggerate. [...]
Some in the West are equally uncritical in their skepticism toward the revolutionaries. Mike Rogers (R., Mich.), chairman of the House Intelligence Committee, recently declared that as many as a quarter of Syrian rebel groups may be inspired by Al Qaeda—which, according to those who have been inside and met the resistance, is simply not the case. Al Qaeda–style groups can be found among the revolutionaries, but they remain rare. Moreover, radical Islam is far more complex than Washington tends to appreciate. I’ve met beer-guzzling Syrian rebels who carried the black Al Qaeda flag, but for whom this was no contradiction: Islamist stylings in Syria are typically part performance vocabulary, part unifying norm in a riven society, part symbolic invocation of guerrilla struggle in a post–Iraq War world, and part expression of pure faith.
http://www.harpers.org/archive/2012/08/hbc-90008769
Mielenkiintoista matskua tätäkin keskustelua ajatellen muuten tässä osoitteessa:
http://www.presstv.ir/detail/2012/08/06/254692/none-of-insurgents-were-syrian/
Yhden imperialistisen suurvallan(Venäjän) katsomista sormien läpi suuremman(USA) heikentämiseksi ei pitäisi kutsua “anti-imperialismiksi” edes lainausmerkeissä. Toisaalta myös niillä vasemmistolaisilla, jotka viittaavat Syyrian kapinallisiin “vallankumouksellisina”, olisi paljon selitettävää. Pitääkö vain uskoa, että Syyrian kapinalliset ovat muka vallankumouksellisia?
Kaikki taantumukselliset hallitukset pitää kaataa(eikä vain hallitukset vaan myös valtiot), mutta siitä ei automaattisena johtopäätöksenä voi seurata liittoutuminen keiden tahansa kapinallisten kanssa. On oikein kapinoida taantumuksellisia vastaan, mutta Syyriassa ei kapinoida pelkästään taantumuksellisia vastaan vaan myös taantumuksellisten puolesta.
Sotia on erilaisia. Kaikki sisällissodat eivät ole hyviä sotia. Libyan ja Syyrian myötä on palautettava käyttöön klassinen kategoria “taantumuksellinen kansalaissota”. Se että Syyrian valtion menettämillä alueilla kansalaiset ovat alkaneet itse järjestää elämäänsä, ei vaikuta kummankaan osapuolen käymän sodan luonteeseen. Jos vaikka Taftanazin kaupungista kehittyisikin sisäisiltä suhteiltaan jotain Pariisin kommuunin kaltaista, se ei voi olla todellista kansanvaltaa jollei se ota hoitaakseen myös koko Syyrian tulevaisuutta demokraattisen vallankumouksen suuntaan. Muuten se jää korkeintaan hallinnolliseksi kokeiluksi, josta joskus tulevassa vallankumouksessa voi olla kansalle hyötyä, mutta joka nykyisen sodan rinnalla on lähes triviaali merkitykseltään.
“Yhden imperialistisen suurvallan(Venäjän) katsomista sormien läpi suuremman(USA) heikentämiseksi ei pitäisi kutsua “anti-imperialismiksi” edes lainausmerkeissä. ”
Tässä on kyllä hyvä nähdä se että Syyrian nykyistä hallintoa on kaatamassa sekä vanhat siirtomaaisännät että Ameriikan ja Euroopan Yhdysvallat nimenomaisena tarkoituksenaan muodostaa imperialismin tavoittelema maailmanjärjestys.
Venäjäkin on toki imperialistinen valta, mutta ihan meistä vallankumouksellisista riippumatta imperialismin dominoivat pohjois-ameriikkalaiset ja länsieurooppalaiset organisaatiot pyrkivät alistamaan myös Venäjän valtansa alle. Tästä johtuen Venäjä tulee lähitulevaisuudessa hakemaan – ja saamaan tukea mm. Kiinalta ja muilta tahoilta jotka myöskään eivät halua joutua USA – EU akselin alistamiksi.
Minusta on oikein hyvä tukea Pussy Riottia, mutta silti on hyvä nähdä ettei se ole riittävä linjanveto Venäjän suhteen.
Mitä tulee Syyrian hallitusta vastaan taisteleviin tahoihin, niin en ole pitänyt niin tarkkaa lukua nimitetäänkö heitä vallankumouksellisiksi, kapinallisiksi tms. Mukana tuntuisi olevan kaikenlaista porukkaa erilaisin tarkoitusperin, eikä liene mahdollista luonnehtia heitä – tai kapinaa kokonaisuudessaan – yhdellä tai edes muutamalla käsitteellä. Semmoista se on.
Partisaanin huomautus “Syyriassa ei kapinoida pelkästään taantumuksellisia vastaan vaan myös taantumuksellisten puolesta” on täysin paikallaan. Kunkin suhteellista osuutta on vaikea eritellä.
Mitä tulee “liittoutumiseen”, niin en oikein tiedä mitä se tässä keskustelussa tarkoittaa. (Ehkä et pidä niin tarkkaa lukua puhutaanko ääneen ajattelusta vai liittoutumisesta ;-) Itse olen lähinnä ilmaissut tyytyväisyyteni Taftanasin kaupungissa tapahtuneesta muutoksesta ja pidän sen suuntaa hyvänä, ja sikäli kun sitä vastaavaa kehitystä on muualla Syyriassa ja sikäli kuin aseellisia kapinallisjoukkoja on sen tukena, niin se on minusta hyvä. Mitään “liittoa” tai “tukea” en pysty tarjoamaan. Se mihin pystyn on materiaalin esittäminen niiden näkemyksien (esim. Jokke tässä keskustelussa, tai Tiedonantaja yleisemmin) kumoamiseksi, joiden mukaan Assadin (tai Gaddafin) vastainen kapina on (oli) lähinnä CIA:n ja länsivaltojen aikaansaama, eikä sillä ole itsenäistä pohjaa; Tiedonantajassa on lisäksi pidetty kummassakin tapauksessa näyttävän yksipuolisesti esillä erilaisia al-Qaida -yhteyksiä. Olen pyrkinyt nostamaan esiin, että kapinassa on länsivaltojen ja Assadin lisäksi ainakin “kolmas voima” (joka nähdäkseni realisoituu esim. Taftanasin ihmisten toiminnassa, vaikkei heillä mitään poliittista ohjelmaa olisikaan, niinkuin varmaan ei olekaan), ja todennäköisesti useampiakin (esim. islamistit ovat varmasti yksi niistä).
“(esim. Jokke tässä keskustelussa, tai Tiedonantaja yleisemmin) kumoamiseksi, joiden mukaan Assadin (tai Gaddafin) vastainen kapina on (oli) lähinnä CIA:n ja länsivaltojen aikaansaama, eikä sillä ole itsenäistä pohjaa; Tiedonantajassa on lisäksi pidetty kummassakin tapauksessa näyttävän yksipuolisesti esillä erilaisia al-Qaida -yhteyksiä.”
Loppujen lopuksi AIVAN SPONTTAANEJA mielenosoituksia ja kapinoita on tässä maailmassa hyvin vähän, yleensä ne ovat organisoituja jonkun tai joidenkin toimesta. Tiedonantajan toimittajia voi tietenkin epäillä vainoharhaisuudesta, ihan niin kuin minuakin, mutta ei siellä mikään sponttaani kansannousu ollut kysymyksessä vaikka epäilys osoittautuisi aihelliseksikin.
Minulta on joskus jopa kysytty: Mikset syö mitään lääkkeitä tuohon vainoharhaisuuteesi?
Vastaus oli hyvin selkeä: Enhän voi tietää ovatko ne myrkytettyjä.
En nyt oikein ota tolkkua, tunnustaako Matti Aalto venäläisen imperialismin vai ei. Samassa lauseessa missä hän “tunnustaa” Venäjän imperialistiseksi, hän jo laskeekin Venäjän(ja Kiinan) jotenkin imperialismin ulkopuolelle.
Imperialismi ei ole yhtä kuin USA+NATO+EU, eivätkä kaikki tuon yhtälön ulkopuolelle jäävät tai sen kanssa konfliktiin päätyneet poliittiset tahot ole konfliktissa imperialismin kanssa sinänsä. Maailmassa on Neuvostoliiton jälkeen ollut kahden sijaan vain yksi supervalta ja EU/NATO-blokki toimii pitkälti edelleenkin sen soinina eli aseenkantajana. Läntisen imperialismin geopoliittiset haastajat lähtevät siten altavastaajan asemasta, mutta se ei tee niistä itse imperialistisen järjestelmän haastajia. Venäjän ja Kiinan liittoutumisessa ei siis voi olla kyse anti-imperialismista, vaan vanhasta tutusta imperialismin kolmannesta pääristiriidasta – imperialististen keskusten välisestä ristiriidasta.
Usein, niin tässäkin kertaus auttaa.
”
Venäjäkin on toki imperialistinen valta, mutta ihan meistä vallankumouksellisista riippumatta imperialismin dominoivat pohjois-ameriikkalaiset ja länsieurooppalaiset organisaatiot pyrkivät alistamaan myös Venäjän valtansa alle. Tästä johtuen Venäjä tulee lähitulevaisuudessa hakemaan – ja saamaan tukea mm. Kiinalta ja muilta tahoilta jotka myöskään eivät halua joutua USA – EU akselin alistamiksi.
”
Tarvittaessa tämän voi lukea ajatuksen kanssa 2 – 3 kertaa läpi. Ellei se riitä niin pitää toistaa samaa uudelleen vähän pitempään pohtien kunnes asia aukenee.
Sen lisäksi on hyvä miettiä onko esim. Kuuballa ja Venetsuelalla myös oma lehmä ojassa kun pyrkivät torppaamaan USA – EU akselin (mihin Suomikin kuuluu) sotilaalliset interventiot koko maailmassa.
Toisto ei paljasta muuta kuin epäjohdonmukaisuutesi. Sanoessasi, että _imperialismin_ dominoimat organisaatiot pyrkivät alistamaan Venäjän, tulet Venäjän imperialistisuuden “tunnustamisen” jälkeen taas laskeneeksi sen jotenkin imperialismin ulkopuolelle. Syöt omat sanasi yhdessä lauseessa.
Kyse on imperialismin keskusten välisistä ristiriidoista, joka harvoin on ollutkaan tasaväkistä kilpailua. On hyvä, ettei imperialismi ole sopusointuinen järjestelmä. On hyvä, etteivät imperialistit aina vedä yhtä köyttä. Siitä voidaan hyötyä monella tapaa. Kuitenkaan se ei ole mikään imperialisminvastainen strategia, että vaistonvaraisesti kannatetaan USA-EU-akseliin nähden heikompia tai sitä haastamaan nousevia imperialisteja. Siten ei ikinä päästä imperialismista. Imperialismista ei päästä vaihtamalla yhden keskuksen ylivalta heiluvaan tasapainoon tai kolmannen keskuksen ylivaltaan. Sellaista asennoitumista pitäisi kutsua mieluummin vaikka “alterimperialismiksi” kuin “anti-imperialismiksi”.
Sen verran haluan Matti Aaltoa vastaan, että on oikein kiinnittää huomiota Suomen asemaan globaalissa valtapelissä. Kaikki imperialistit pelaavat likaisesti, mutta Suomen julkisuudessa näkyy siitä vain toinen puoli. Täällä korostuu se puoli, mitä “omat” imperialistimme eli viimekädessä USA:n ja EU:n suurpääoma haluaa korostaa.
Täällä “Lännen” leirissä Venäjän rooli Syyriassa näyttäytyy kylmänä laskelmointina, mitä se tietysti onkin, kun taas esim. EU:n ja siinä letkassa Suomen politiikka saa “humanitäärisempiä” sävyjä. Suomalaiset eivät voi vaikuttaa Venäjän politiikkaan, mutta voivat vaikuttaa Suomen politiikkaan. Suomen politiikkaa silmällä pitäessä on olennaisinta vahtia sen kytkeytymistä “Lännen” juoniin Syyrian suhteen. Suomen asettuminen Venäjän puolelle Syyriassa on todella epätodennäköistä. Siksi Suomessa ei ole niin tärkeää paljastaa Venäjän juonia Syyriassa, kuin paljastaa esimerkiksi EU:n tai sen johtavien valtioiden juonia Syyriassa. Suomalaisten velvollisuus on erota tästä blokista, muttei Venäjää vahvistaakseen.
Toistamiseen, Syyriassa käydään taantumuksellista kansalaissotaa. Sen suhteen eri leireihin jakautuneet imperialistit tukevat ja aseistavat poikkeuksetta kummankin osapuolen taantumuksellisimpia voimia. Jos sodan ratkaisu tulee imperialistien sponsoroimana, se syventää Syyrian kansan riippuvaisuutta, voitti sitten hallitus tai kapinalliset.
EDIT: “Sen verran haluan tulla (…)”
Suosittelen edelleenkin toveri Partisaanille toistoa, asian uudelleen ajattelemista, ja ihan vilpittömässä ja toverillisessa hengessä.
Määritelmä Venäjä on imperialistinen valtio, tai venäläinen kapitalismi on osa imperialismia, tai jotain sinne päin, ei se ole ristiriidassa sen kanssa että USA-EU akseli, niinikään imperialistinen taho, pyrkii alistamaan Venäjän, mieluusti myös Kiinan, intian jne.
En minä väitä että se tekisi putinista kauniimman tai seksikkäämmän, mutta tuo asetelma saattaa tehdä Putinin hallinnosta kiltimmän.
Näihin vastakkainasetteluihin liittyy sekin että vallankumouksellisten on aivan välttämättä oltava oikeudenmukaisuuden ja rauhan kannalla.
Onpahan imperialismista mikä tahansa osa häviöllä, sillä häviöllä olevalla osalla on vahva tendenssi liittoutua rauhan puolella olevien toimijoiden kanssa.
“Määritelmä Venäjä on imperialistinen valtio, tai venäläinen kapitalismi on osa imperialismia, tai jotain sinne päin, ei se ole ristiriidassa sen kanssa että USA-EU akseli, niinikään imperialistinen taho, pyrkii alistamaan Venäjän, mieluusti myös Kiinan, intian jne.”
Ihan samalla tavalla kuin vettä voi kaataa veden päälle, tai halkoja halkojen päälle. Kyllä se alle jäänyt vesi on ihan vettä senkin jälkeen.
Kiitos vilpittömyydestä ja toverillisuudesta, toivottavasti kykenen vastaamaan samassa hengessä.
Emme ole eri mieltä siitä, että USA-EU -akseli pyrkii ylivallasta yksinvaltaan kaikkien muiden keskusten yli. Sama intressijännite koskee myös USA:n ja EU:n keskinäistä suhdetta, tulevaisuudessa ehkä vielä nykyistä enemmän.
En sen sijaan ole ollenkaan varma, että USA:n supervalta-asema ja liittolaissuhde EU:n kanssa tekisi Venäjästä yhtään kiltimmän. Päinvastoin uskon että se jo paraikaa korostaa sekä niitä Venäjän kielteisiä puolia, joista suomalaisille kerrotaan uutisissa, että niitä jotka eivät läntistä porvaristoa kiinnosta.
En myöskään usko, että Venäjä olisi välttämättä häviöllä. Ainakaan nykyisellään liberaalista oppositiosta ei ole Putinin hallinnolle vastusta, eikä se siis toteuttamaan “Lännen” tavoitteita Venäjällä. Myös tapaus “Pussy Riot” antaa Putinille kaikki mahdollisuudet saattaa sekä Venäjän liberaali oppositio että meikäläinen mediakampanja häpeään. Sen Putin varmasti tekeekin, jos kokee tarpeelliseksi.
Venäläinen imperialismi on toki toistaiseksi heikompi kuin USA + EU, mutta se ei tee siitä välttämättä rauhantahtoisempaa. Muistetaanpa esimerksi, että myös edellisen maailmansodan sytyttäjät olivat haastajan asemassa suhteessa englantilaiseen ja ranskalaiseen imperialismiin. En tällä vertauksella tarkoita, että Venäjä olisi todennäköisin uhka maailmanrauhalle. Tarkoitan ainoastaan että sota on usein alakynnessä olevan paras keino muuttaa valtajärjestystä, kun diplomaattisten suhteiden, pääomasijoitusten jne. piiri on rajatumpi. Toki myös valtaansa menettävä tai sen menettämistä pelkäävä supervalta (USA) tai johtava valtablokki voi yhtä hyvin turvautua sotaan, kuten esim. Irakin sotaa 2003 on joidenkin taholta tulkittukin.
Puutuin alunperin siihen, kuinka samaistit (tietoisesti tai et) imperialismin läntiseen imperialismiin. Ensinnäkin sanoit:
“Tässä on kyllä hyvä nähdä se että Syyrian nykyistä hallintoa on kaatamassa sekä vanhat siirtomaaisännät että Ameriikan ja Euroopan Yhdysvallat nimenomaisena tarkoituksenaan muodostaa imperialismin tavoittelema maailmanjärjestys.”
Tässä samaistat USA:n ja EU:n tarkoituksen imperialismin tavoitteeseen. Nähtävästi Venäjän tavoite ei Syyriassa kuitenkaan ole sama kuin USA:n ja EU:n, joten ilmeisesti laskit Venäjän “imperialismin” ulkopuolelle.
Esitit saman kuvion eri muodossa sanoessasi:
“(…) imperialismin dominoivat pohjois-ameriikkalaiset ja länsieurooppalaiset organisaatiot pyrkivät alistamaan myös Venäjän valtansa alle.”
Viittaat tässä vain “läntisiin” organisaatioihin “imperialismin dominoimina”. Mitä on sellainen “imperialismin dominaatio” ja mitä organisaatioita oikein tarkoitat? Mielestäni esimerkiksi EU ei edusta mitään yleistä imperialismia, vaan länsieurooppalaista imperialismia. Venäläinen imperialismi puolestaan on osa yleistä imperialismia siinä missä länsieurooppalainenkin imperialismi. Niillä on itsenäiset, itsekkäät tavoitteet.
Joka tapauksessa, imperialismilla ei järjestelmänä ole yhtenäistä tavoitetta maailmanjärjestyksen suhteen, ellei sitten uskota johonkin NWO-paskaan. Imperialismin keskuksilla, Venäjä mukaanlukien, on sekä yhteneviä että ristikkäisiä tavoitteita. Näin sekä Syyrian että maailmanjärjestyksenkin suhteen.
EDIT:
*En myöskään usko, että Venäjä olisi välttämättä häviöllä. Ainakaan nykyisellään liberaalista oppositiosta ei ole Putinin hallinnolle vastusta, eikä se siis PÄÄSE toteuttamaan “Lännen” tavoitteita Venäjällä.
“Puutuin alunperin siihen, kuinka samaistit (tietoisesti tai et) imperialismin läntiseen imperialismiin. ”
Ei kai se haittaa mitään että alleviivat tuolla tavalla, mutta minä en todellakaan ole tajuamatta sitä että Venäjä kapitalistisena valta-organisaatiota on osa imperialismia, tai sitä että venäläiset kapitalistit myötäjuoksijoineen ovat yhtä luokkakantaisia kuin ameriikkaliset öljypörhötkin. Ja maailman sotatilan vakiinnuttamiseen antoivat panoksensa niin Venäjä kuin Kiinakin mm. Libyan osalta.
Mutta Venäjällä ei ole eväitä eikä aikomusta siihen että se alistaisi Ameriikan ja Euroopan Yhdysvallat tahtonsa alle. En tiedä onko Ameriikan ja Euroopan Yhdysvalloilla eväitä alistaa Venäjä tahtonsa alle, mutta aikomuksesta ei ole pulaa. Tämä asetelma tekee monesta asiasta hyvin epäsymmetrisen, eikä sen tiedostaminen ole pahaksi.
MA: “Mutta Venäjällä ei ole eväitä eikä aikomusta siihen että se alistaisi Ameriikan ja Euroopan Yhdysvallat tahtonsa alle. En tiedä onko Ameriikan ja Euroopan Yhdysvalloilla eväitä alistaa Venäjä tahtonsa alle, mutta aikomuksesta ei ole pulaa. Tämä asetelma tekee monesta asiasta hyvin epäsymmetrisen, eikä sen tiedostaminen ole pahaksi.”
Nimenomaan! Pointti.
Matti Aalto:
“Ei kai se haittaa mitään että alleviivat tuolla tavalla, mutta minä en todellakaan ole tajuamatta sitä että Venäjä kapitalistisena valta-organisaatiota on osa imperialismia, tai sitä että venäläiset kapitalistit myötäjuoksijoineen ovat yhtä luokkakantaisia kuin ameriikkaliset öljypörhötkin”
-Lisään vielä varmuudeksi, että Putinin hallinto pitää lukea tuohon venäläisten kapitalistien leiriin. Venäläinen Federaatio on venäläisten kapitalistien valtio ja Putin tuon valtionsa presidentti. Putin ja Venäjän valtio eivät ole venäläisen kapitalismin “yläpuolella”, vaan sen välikappaleita kaikkien porvarillisten valtioiden tapaan.
“Mutta Venäjällä ei ole eväitä eikä aikomusta siihen että se alistaisi Ameriikan ja Euroopan Yhdysvallat tahtonsa alle.”
-Entä sitten? Ei sillä tietenkään ole eväitä, jos se on USA-EU-blokkia heikompi. Ei kukaan alista vahvempaansa. Ei sen pidä muuttaa suhtautumista venäläiseen imperialismiin, vaikka se ei läntistä imperialismia uhkaisikaan. Itse asiassa voisi olla monessa mielessä parempi, jos Venäjä uhkaisi EU:a ja Yhdysvaltoja. Mitä huonommin imperialistit tulevat toimeen keskenään, sitä paremmat mahdollisuudet on maailman alistetuilla kansoilla pärjätä imperialismia vastaan.
“Tämä asetelma tekee monesta asiasta hyvin epäsymmetrisen, eikä sen tiedostaminen ole pahaksi.”
-Entä sitten? Ei tässä kukaan mitään symmetriaa ole kuvitellut.
Jokke:
“Nimenomaan! Pointti.”
-Mikä pointti? Nyt jotain poliittisia johtopäätöksiä peliin, tai tässä ei ole mitään pointtia.
EDIT:
*Putin tuon valtion (miinus -sa, viittasi aiemmassa luonnostelmassa venäläiseen kapitalistiluokkaan)
“Partisaani”: eihän tässä vänkäämisessä olekaan sinänsä ollut enää pitkään aikaan mitään pointtia. Yhdet keskustelijat vain ymmärtävät, että yhtymällä maailman mahtavimman sorto-, riisto- ja alistusvoiman näkökulmiin ei saavuteta mitään myönteistä yhtään missään. Toiset keskustelijat eivät ymmärrä.
Ketkä keskustelijat eivät ymmärrä? Ilmeisesti viittaat siihen, etteivät kaikki hyväksy Venäjän ja sen tukeman Syyrian hallituksen näkökulmiin yhtymistä.
Itse en ymmärrä vain sitä, mihin venäläisen imperialismin “erilaisuuden” korostamisella pyritään. Toki kaikki imperialistit ovat jollain tavalla erilaisia, mutta kaikille sekään ei riitä. Matti Aalto on jo kahdesti lukenut Venäjän jotenkin imperialismille vieraaksi voimaksi, vaikka onkin tästä huomautettuani veltosti “tunnustanut” Venäjänkin imperialismin. Siitä huolimatta jatkuu venäläisen imperialismin “erilaisuuden” ja sen geopoliittisen alakynnen korostaminen – ilman että sanottaisiin, mitä poliittisia johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä. Ikään kuin haluttaisiin sanoa jotain, mitä ei kuitenkaan uskalleta sanoa suoraan. En varmaksi tiedä mitä, joten koitan olla arvaamatta liikaa.
Uskallan kuitenkin arvata, että taustalla on näköalattomuutta. Vastustetaan ihan oikein USA:n ja EU:n pyrkimyksiä, muttei nähdä sille oikein muuta vastavoimaa kuin Venäjä ja sen tuesta riippuvaiset valtiot. Tätä kutsutaan imperialismin vastustamiseksi, muttei se ole imperialismin vastustamista että vastustetaan vain vahvinta imperialistia tai blokkia.
Jos todella halutaan vastustaa imperialismia, on luotettava aivan muihin voimiin kuin heikompiin imperialisteihin tai heidän asiakasvaltioihin. Geopolitiikan yläpuolelle on asetettava luokkataistelu ja kansallinen vapautus. Siihen ei tarvita “heikompia” tai “erilaisia” imperialisteja, Lännen epäsuosioon joutunutta compradoriporvaristoa, tai Sosialistisen Internationaalin hylkäämiä demarihallituksia. Maailman proletariaatti ja alistetut kansat ovat yhdessä näitä voimakkaampia, ihmiskunnan enemmistö. Voimaa pitää hakea niiden taistelun yhteenliittämisestä, eikä niiden alistamisesta milloin minkäkin taantumuksellisen “häviäjän” pelastamiseksi.
Tässä keskustelussa ei nähdäkseni ole yksikään keskustelija tai edes kommentti ilmoittanut yhtyvänsä Putinin ja Assadin hallitusten näkemyksiin, vaan ainoastaan muistuttanut, että Assadia vastaan hyökkääminen oppositiokapinallisten rintamassa on nykytilanteessa yhtymistä lännen näkemyksiin, lännen kulttuuri-imperialistisen ja muutenkin imperialistisen valtaannousun auttamista, ja mikä pahinta, lisäkärsimysten tuottamista tavallisille Syyrian kansalaisille.
Joten mitäpä tässä tilanteessa voi enää tehdä, ellei siteerata ikivanhaa Eppu Normaalin kappaletta (sanoitus Mikko Saarela): “Pioneereille olen fascisti, ja fascisteille pioneeri, kun kaikki pikku runkkarit huutaa lokeroistaan: jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan.”
“Matti Aalto on jo kahdesti lukenut Venäjän jotenkin imperialismille vieraaksi voimaksi, vaikka onkin tästä huomautettuani veltosti “tunnustanut” Venäjänkin imperialismin.”
Looginen johtopäätöksien vetäminen minun kirjoituksistani ei johda tuollaiseen päätelmään. En tosin ole valinnut puoltani Pillu Mekkala nimisen bändin ja Vladimir Putinin mekkaloinnissa, mutta ei siitäkään pitäisi vetää tuollaisia johtopäätöksiä.
Minusta tälle tasolle menevää keskustelua ei kannata jatkaa.
Tässä näyttää keskustelu hieman kiertävän kehää ja olevan hiukan sivuraiteilla, mutta yritetään vielä:
1.) Ymmärränkö siis oikein, että Matti Aalto ja/tai Jokke näkevät Syyrian hallituksen vastaisten voimien olevan absoluuttisesti länsi-imperialistien hallitsemia ja niiden osien jotka eivät suoraan tätä myönnä, olevan ainakin salaa niiden masinoimia (kuten artikkelin neuvosto)?
2.) Venäjän ja sen tukeman Assadin hallinnon olevan syystä tai toisesta se “pienempi paha”, jota ei pidä suoranaisesti tukea, mutta jota ei kuitenkaan pidä vastustaa tai ainakaan vastustaa samalla lailla ja samassa mittakaavassa kuin oppositiota?
Nämä asiat ovat jääneet minulle epäselviksi ja olisin kiitollinen jos jompikumpi selventäisi näkemyksiään näihin kysymyksiin liittyen.
Mitä tulee Joken viimeisimpiin viesteihin, niin kukaan ei ole puhunut Assadin hallinnon ja Venäjän kannalle asettumisesta, mutta ei myöskään länsi-imperialistien ja opposition puolelle asettumisesta. Sen sijaan on puhuttu siitä, että onko jo olemassa, tai mahdollisesti syntymässä kolmas voima, joka olisi edistyksellinen ja suuntautuisi molempia taantumuksellisia osapuolia vastaan, sekä olisiko sillä potentiaalia muuttaa taistelua edistyksellisempään suuntaan kokonaisuudessaan. Tämä siis oman tulkintani mukaan.
Juho: 1) Ei ihan absoluuttisesti, mutta riittävän suurelta osin voidakseni ymmärtää kyseessä olevan lännen projekti. 2) Minusta nimenomaan näin.