Verkkolehti, ideariihi ja
työväen internetionaali.

Saksa: Merkel laajentamassa asevientiä

Aug 1st, 2012 | Category: Eurooppa, Uutiset

Saksa pyrkii liittokansleri Angela Merkelin johdolla vaivihkaa laajentamaan asevientiä, kirjoittaa Spiegel Online.

Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa muuttaa maan asevientipolitiikkaa, mutta koska aseiden vieminen kriisialueille on arka aihe, hän on koettanut piiloutua Naton selän taakse, kertoo Spiegel Online. Esimerkki tästä oli viime kevään Nato-kokous Chicagossa, missä hän yritti saada muita Nato-maita lisäämään uusia, Naton ulkopuolisia maita niiden maiden listaan, joille on strategisista syistä sallittua myydä aseita, lehti kirjoittaa.

Naton sinetti olisi auttanut aseviennin laajentamisen hyväksyttävyyttä Saksassa, mutta muut Nato-maat eivät tehneet Merkelin toiveiden mukaista päätöstä.

Spiegel Onlinen mukaan Merkelin ensimmäinen julkinen lausunto aseviennin laajentamisesta kuultiin viime syyskuussa. “[Tuolloin] hän sanoi, että jos lännellä ei ole halua tai kykyä puuttua asioiden kulkuun sotilaallisesti, ‘niin sitten ei yleisesti ottaen ole riittävää lähettää muille maille ja järjestöille rohkaisevia sanoja. Meidän on myös toimitettava tarvikkeita niihin maihin, jotka ovat valmiita tekemään jotain. Sanon tämän selkeästi: tähän sisältyy asevientiä.’ Merkel lisäsi tietenkin, että tämän on oltava sopusoinnissa ‘ihmisoikeuksia kunnioittavan’ ulkopolitiikan kanssa.”

Spiegel Online: Merkel’s Risky Weapons Exports (30.7.12)

Avainsanat: , , ,

Leave Comment