Verkkolehti, ideariihi ja
työväen internetionaali.

Pro: Finnairin lakkokielto vastoin ihmisoikeussopimusta

Jun 8th, 2012 | Category: Eurooppa, Uutiset

Finnairin käräjäoikeudelta hakema päätös tekniikan toimihenkilöiden lakon keskeyttämiseksi on vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta, sanoo ammattiliitto Pron lakiasiainpäällikkö Else-Mai Kirvesniemi.

Ammattiliitto Pro ja kuusi muuta ammattiliittoa käynnistivät Finnairin tekniikan viikon mittaiseksi aiotun lakon viime tiistaina. Lakossa oli noin tuhat henkilöä, ja lakon piirissä olivat kaikki huoltotoimet, joita Finnairin reitti- ja lomaliikenne tarvitsivat Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Lakon syynä oli Pron mukaan se, että Finnair ei antanut yt-neuvotteluissa henkilöstön edustajille riittävästi tietoa eikä taloudellisia perusteita syistä, joiden nojalla yhtiö aikoi lakkauttaa laite- ja moottorikorjaamon toiminnot ja irtisanoa sen henkilöstön. Jatkossa toiminnot on tarkoitus järjestää Sveitsissä.

Lakko ehti kestää vain yhden päivän, sillä Finnair haki Helsingin käräjäoikeudelta päätöksen, jonka nojalla yhtiö sai haluamansa “väliaikaisen turvaamistoimen”. Lakon lopettamiseen pakottamiseksi päätöstä tehostettiin yhteensä 2,8 miljoonan euron uhkasakoilla. Pron mukaan päätöksen teki yksi tuomari kuulematta asiassa ammattiliittoja.

Pron lakiasiainpäällikkö Else-Mai Kirvesniemen mukaan päätös rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimuksia ja työntekijöiden perusoikeuksia, ja se on myös vastoin korkeimman oikeuden aiemmin tekemää linjausta, jonka mukaan turvaamistoimi ei yleisluontoisena säännöstönä voi luoda uusia oikeuksia erityislainsäädäntöön, tässä tapauksessa työrauhamekanismiin. “Turvaamistoimena ei voida kieltää edes laitonta työtaistelua, koska työtuomioistuinkaan ei sitä lain mukaan voisi tehdä”, Kirvesniemi sanoi.

Myös oikeusoppineet ovat ihmetelleet käräjäoikeuden päätöstä. Helsingin sanomille puhuneen Turun yliopiston prosessioikeuden professori Antti Jokelan mukaan käräjäoikeus ei saa puuttua perusoikeuksiin kuuluvan yleisen lakko-oikeuden käyttöön, vaan asiat kuuluvat työtuomioistuimelle. Helsingin yliopiston yksityisoikeuden professori Niklas Bruun puolestaan kummeksui käräjäoikeuden määräämää 2,8 miljoonan euron uhkasakkoa, sillä työehtosopimuslain mukaan hyvityssakko voi olla enintään 29 500 euroa. Yleisradion TV-uutisille haastattelun antanut työoikeuden emeritusprofessori Kari-Pekka Tiitinen kutsui päätöstä “todella pahasti virheelliseksi” ja sanoi, että nyt nähdyn kaltaisia pakkokeinoja ei voida käyttää työriitojen yhteydessä.

Finnairin edustaja kertoi eilen Yleisradion TV-uutisille, ettei yhtiö halunnut jäädä odottamaan työtuomioistuimen päätöstä asiassa. “Työtuomioistuimen päätös aina kestää, tää turvaamistoimenpide antaa meille aikaa rauhassa neuvotella tästä hankalasta asiasta”, kertoi Finnairin henkilöstöjohtaja Manne Tiensuu TV-uutisille.

Pro ja muut lakossa olleet liitot ovat valittaneet päätöksestä ja vaatineet sen kumoamista.

Pro: Pron lakiasiainpäällikkö: ”Finnair rikkoo perusoikeuksia” (7.6.12)

YLE: Käräjäoikeuden Finnair-päätös herättää ihmetystä (7.6.12)

YLE: TV-uutiset (7.6.12)

Uusi Suomi: HS: Tyrmäys käräjäoikeuden Finnair-päätökselle (7.6.12)

Pro: Finnairin tekniikan lakko keskeytyy (6.6.12)

YLE: Finnairin tekniikka aloitti viikon lakon (5.6.12)

Pro: Finnairin tekniikka aloitti tänään viikon työtaistelun (5.6.12)

Avainsanat: , , , , , ,

3 comments
Leave a comment »

  1. Ehkäpä vallankumouksellisen ajattelun leviämisen välttäminen on ay-liikkeen alennustilan pahin syy. Eihän tässäkään tilanteessa olisi pitänyt lähteä kerjäämään kapitalistiselta valtiolta oikeutta vaan ottaa se. Yleislakko pystyyn ja jatkumaan siihen saakka kunnes valtio on kumonnut öykkäröinti päätöksen tai käräjäoikeudelta päätöksen hakenut Finnair olisi latonut tiskiin 2,8 miljoonaa euroa.

  2. Vaatimuksista olen sinänsä samaa mieltä, mutta se ei tuo yleislakkoa tms. yhtään lähemmäs. Tottakai vallankumouksen kannalta yleislakko olisi paikallaan vaikka joka päivä. Olihan tämä poikkeuksellinen tapaus aikoihin, mutta varmasti vielä kaukana yleislakon tai minkään luokkatason poliittisen iskun mahdollistavasta tilanteesta. Ihan realistista olisi varmaan silti ollut jatkaa lakkoa käräjäoikeuden eli porvarillisen valtion lapualaisesta sätkystä huolimatta. Lakon vaatimuksiin olisi pitänyt heti lisätä vaatimus laittomien sakkoja vastaavan summan perimisestä työnantajalta. Mutta minkäs teet, kun ehtivät jo säikähtää…

  3. Partisaani: “Mutta minkäs teet, kun ehtivät jo säikähtää…”

    Kyllä kai niillä raukoilla ihan housuun meni.

Leave Comment