Kreikka: KKE ei usko vasemmistohallitukseen

8.5.2012 | Eurooppa, Uutiset

Kreikan kommunistinen puolue ei pidä vasemmistohallituksen muodostamista käytyjen vaalien tuloksen pohjalta mahdollisena.

Kreikassa sunnuntaina käytyjen vaalien tuloksena vanhat valtionhoitajapuolueet, konservatiivien ND ja sosiaalidemokraattien PASOK kärsivät murskatappion. Vasemmistolaisten järjestöjen ja puolueiden liitto SYRIZA nousi 16,76 prosentin kannatuksella toiseksi suurimmaksi puolueeksi heti ND:n jälkeen.

ND sai 18,88 prosenttia äänistä, mutta Kreikan vaalijärjestelmän mukaisesti eniten ääniä saanut puolue saa automaattisesti 50 lisäpaikkaa parlamenttiin. Tämä “lisä” muodostaa puolet ND:n nyt käydyissä vaaleissa saamista 108 edustajanpaikasta.

PASOK:in kannatus jäi 13,19 prosenttiin. Kreikan kommunistinen puolue KKE nosti kannatustaan yhdellä prosenttiyksiköllä, saaden 8,47 prosenttia äänistä.

ND ilmoitti miltei heti, ettei se onnistu hallituksen muodostamisessa, jolloin vuoro siirtyi SYRIZA:lle. KKE ilmoitti kuitenkin vaalien jälkeen, ettei pidä vasemmistovoimista muodostettavaa hallitusta mahdollisena.

“Haluaisimme vastata jälleen kerran SYRIZA:n vaalien jälkeen monesti toistamaan ehdotukseen vasemmistohallituksesta”, kertoi puolueen keskuskomitea KKE:n kotisivulla.  “Vastauksemme on selkeä eikä meidän tarvitse eritellä sitä, mitä kaikki näkevät muutenkin: äänien ja edustajanpaikkojen määrä ei ole riittävä. Ehkä SYRIZA ajattelee sen olevan riittävä, sillä puolue pyrkii hakemaan tukea ja ääniä kaikkien puolueiden kansanedustajilta. Selvennämme kantaamme: sanomme edelleen ‘ei’ yhteistyölle, sillä viime kädessä emme ole päätyneet tähän ei-kantaan vaalitulokseen liittyvien suurten tai matalien odotustemme vuoksi.”

KKE ei kannanottonsa mukaan edes odottanut suurta äänivyöryä itselleen, koska “KKE:n menestys vaaleissa on ennen kaikkea riippuvainen paitsi taistelevasta kansanliikkeestä, myös voimakkaan enemmistövirtauksen syntymisestä, joka on vapautunut kaikkien hyvin tuntemista ongelmista ja myös syntyneistä harhakuvitelmista.”

KKE uskoo jatkossa hyötyvänsä siitä, ettei se tule sekoitetuksi epäonnistuneisiin hallituskuvioihin. “Pidämme merkittävänä, myönteisenä ja samanaikaisesti tärkeänä perintönä tulevalle kehitysvaiheelle, että asetuimme yksin kaikkia eurooppa- ja EU-myönteisiä voimia vastaan”.

IDM: Greek elections: If the Left were united they could have won (7.5.12)

KKE: On the results of the elections of the 6th of May 2012 (6.5.12)

Greek Reporter: Greece Election Results 2012 (final numbers)

Avainsanat: , , , ,

12 kommenttia
Kommentoi »

  1. Kandee huomata uutisen yhteydessä olevasta IDM:n jutusta, että vaikka Marxistiki foni suhtautuu SYRIZA:an selvästi myönteisesti, niin ehkä suhtautuminen on vähän liiankin myönteistä: kun SYRIZA nosti kannatustaan huimasti suurimmissa kaupungeissa, niin MF:n mukaan “This clearly shows that with these massive increases in vote, SYRIZA has been transformed into the basic mass party of the working class.” Tuskin vaalituloksen perusteella sentään näin voi sanoa..?

    En tiä minkä trotskilaisryhmän lehti MF on, mutta en ihmettelisi jos ryhmä on SYRIZA:n jäsen.

    Tämmöinenkin tarttui silmään: “It is also time for SYRIZA to drop its weak programmatic demands, and begin developing the political programme that meets the present situation.” Mihin viitannee..? Vaikea äkkiseltään sanoa onko kyse äärivasemmistolaisesta maksimalismista, jossa kaikki muut tunnukset paitsi “sosialistinen vallankumous” ovat heikkoja (IDM:n artikkeleissa hyvin yleinen teema), vai vakavamman luokan epämääräisyydestä SYRIZA:n osalta. KKE:kin arvosteli SYRIZA:a epämääräisistä tunnuksista (ja alleviivasi omiensa selkeyttä) , mutta tietty vastustajien väitteet on hyvä ottaa varauksella. Koetetaan seurata tilannetta.

    Kolme KOE:n jäsentä näkyy päässeen SYRIZA:n listoilta parlamenttiin:
    http://koel.gr/index.php?option=com_content&view=article&id=4175:2012-05-07-17-10-30&catid=193:2010-01-26-15-02-35&Itemid=115

    Tässä vielä MF:n näkemyksiä SYRIZA:n vaaliohjelmasta (kreikaksi, google translate tekee ihan hyvää jälkeä).

    The famous “redistribution of wealth” is once again the focus of programmatic declarations of SYRIZA, in order to create a “defense shield society from the crisis.” The statement here contains the fundamental error of reformism: the limits of a leftist government intervention in the field of distribution and does not extend decisively in food production. But if a leftist government does not give control of large industrial production could not make essential contributions in the field of distribution. The fair attempt to impose high taxes on capital such as those proposed in the declaration, will lead to a war that left the government would be impossible to win if you do not alter the great capitalist production (including transport, transport and telecommunications) in social ownership. Unfortunately, election proclamation proposes only the “recovery of strategic public enterprises have been privatized,” that is “radical” practice of reaching up to the defense of the degree of state interference that existed in the Greek economy in the early 1990’s.
    http://www.marxismos.com/greece-menu/greece-politics-menu/greece-politics-syriza-menu/1501-syriza-ta-10-simeia-k-i-kyvernisi-tis-aristeras.html

  2. Taitaa Syrizaa tai ainakin sen isäntäpuoluetta Synaspismosta vaivata sama hallituskipeys kuin täkäläistäkin Vliittoa. KKE ei kaupittele parlamentaarista tietä ulos kriisistä, mutta onko se valmis siirtymään sanoista tekoihin, siis toimimaan siinä vaiheessa kun parlamentaarinen kulissi ei enää toimi?

    Ainakin KKE oli ainoa vaaleihin osallistunut puolue, joka vaati Kreikan eroa EU:sta(johon Syriza suhtautuu sovittelevammin). KKE:n vaaliarvio vaikuttaa kylmäpäiseltä, mikä on hyvä asia vaikka johtuisikin puolueen melko lievästä vaalimenestyksestä. Siinä on useampi mielenkiintoinen kohta, kuten arvio sosialidemokratian uudesta kokoonpanosta:

    “The reforming of the bourgeois political scene, which still finds itself in a transitional phase, serves the attempt to inhibit the tendency of radicalisation, and the liberation from the bourgeois and political influence. Its main characteristic is the restoration of the centre-right and centre-left, the recomposition of social democracy with the forces of Syriza initially as its core.”

    http://inter.kke.gr/News/news2012/2012-05-08-cc-statement

  3. @Partisaani:
    “Ainakin KKE oli ainoa vaaleihin osallistunut puolue, joka vaati Kreikan eroa EU:sta(johon Syriza suhtautuu sovittelevammin).”

    Ei. Vaaleihin osallistui moni pikkupuolue, joka vaati EU:sta eroa. Myös parlamenttiin päässyt uusnatsistinen Kultainen Sarastus vaatii eroa EU:sta (ja ulkomaalaisten karkottamista tai sullomista keskitysleireille). Lisäksi toinen parlamenttiin 10,6 prosentin osuudella noussut oikeistopopulistinen Itsenäiset kreikkalaiset puolue vaatii eroa eurosta. KKE:llä ei ole käsittääkseni sanansijaa Kreikan armeijassa tai poliisivoimissa (toisin kuin äärioikeistolla), joten kannattaisi miettiä ihan strategisesti missä kohden sovittelevat äänenpainot ja parlamentaarinen ulkokuori ovat tarpeen ja missä vaiheessa KKE:n kamppailuretoriikka kääntyy itseään vastaan.

    En lisäksi usko, että Syriza saa hallitusta kasaan. Kyseessä olisi joka tapauksessa vähemmistöhallitus, jonka tehtävä olisi yrittää neuvotella kaikki paketit EU:n kanssa uusiksi Kreikan kannalta edullisemmin ehdoin (mitä ikinä nämä ovatkaan). Muuhun paikat parlamentissa eivät riitä, vaikka tukea hallituksen politiikalle haettaisiin kuinka paljon tahansa parlamentin ulkopuolelle tulleilta tuhansilta mielenosoittajilta (jotka vaativat opposiota tukemaan vähemmistöhallituksen esityksiä).

    Mutta mene ja tiedä.

  4. Olisi pitänyt sanoa; ainoa vasemmistopuolue.

    Miika K:
    “KKE:llä ei ole käsittääkseni sanansijaa Kreikan armeijassa tai poliisivoimissa (toisin kuin äärioikeistolla), joten kannattaisi miettiä ihan strategisesti missä kohden sovittelevat äänenpainot ja parlamentaarinen ulkokuori ovat tarpeen ja missä vaiheessa KKE:n kamppailuretoriikka kääntyy itseään vastaan.”

    En ihan ymmärtänyt pointtiasi. Voisitko konkretisoida? Parlamentaarinen ulkokuori on hyvä säilyttää niin pitkään kuin itse valtiota ei pystytä kumoamaan, mutta samaan aikaan voidaan aivan hyvin paljastaa kansalle mitä sen ulkokuoren alla on: porvariston diktatuuri. Se on kai jo virallisestikin tunnustettu, että Kreikan poliisiin on pesiytynyt sellainen “ongelma” kuin natsismi. Armeijasta en tiedä, mutta se on ainakin aiemmin palvellut uskollisesti Natoa. KKE:lla on ollut jonkin verran vaikutusta isänmaalllisten sotilaiden keskuudessa, ainakin laivastossa. KKE:n mielenosoituskulkueissa näkyy sotilaita lomapuvuissaan. Kuuluisin esimerkki lienee kapina hävittäjä Themistoklisilla Jugoslavian pommitusten aikana:

    http://www.lalkar.org/issues/contents/may1999/yugo4.htm

  5. Jos KKE ei onnistunut kohottamaan kannatustaan kuin yhdellä prosenttiyksiköllä – joka nykytilanteessa heijastanee aika hyvin sitä, minkä verran puolueella on kreikkalaisessa yhteiskunnassa tukea – niin vähän epäilyttää miten se pystyisi kohottamaan sitä jatkossakaan. Minusta KKE:n taktiikka on huono, kun se ei yritä edes propagandistisesti löytää yhteistä säveltä SYRIZA:n kanssa.

    Vaalitulos heijastanee sitä, että KKE:llä on oma vakiintunut kannattajakuntansa, jota näkyy olevan vaikea laajentaa. En näe, että KKE pystyisi hyötymään SYRIZA:n hallitustunnustelujen romahtamisesta.

    Kun SYRIZA:n äskettäin esittämät, sinänsä ei-vallankumoukselliset hallitusneuvottelujen pohjaesitykset (http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite1_23909_08/05/2012_441181) ovat sellaisia (mm. kaikkien leikkaussuunnitelmien peruuttaminen), että ne saattavat käytännössä hyvinkin johtaa Kreikan eroon/erottamiseen euroalueesta (ehkä EU:stakin), mitä KKE mm. tavoittelee, niin en tajua miksi puolue ei lähde edes propagandistisen (vilpitön olisi tietysti parempi) yhteisrintaman ja työväenhallituksen tavoittelun tielle.

    Parlamentaariset harhakuvitelmat voidaan hälventää myös ottamalla osaa hallitukseen (jos työväenhallitus onnistuttaisiin muodostamaan.. ei varmaan nykyisen vaalituloksen pohjalta), ja osoittamalla tällä tavoin käytännössä, että sitä kautta ei voida saavuttaa sitä, mitä ihmiset haluavat ja vielä uskovat, että sitä kautta voidaan saavuttaa. (Vrt. Kominternin taktiikka 1920-luvun alkupuolella.) Uskoisin että troikan saneluvaltaa vastustava vasemmiston yhteishallitus nostaisi valtaisaa innostusta ja odotuksia, joita vastaan tuollaisessa hallituksessa väistämättä olevien sopupelaajien voi olla vaikea toimia. Ehkä parhaiten heidän toimintaansa voidaan vaikeuttaa juuri siten, että hallitustasolla on myös vallankumouksellisia. Vallitsevassa tilanteessa vasemmiston muodostama hallitus lienee paras puhujalava, siksi minusta KKE:n kannattaisi kannattaa sitä edes propagandistisesti.

    En tiedä tarkkaan miten Kreikan “voittajalle 50 lisäpaikkaa” -säädös toimii, mutta jos SYRIZA ja KKE menisivät uusiin vaaleihin vaaliliitossa, niin ehkäpä ne saisivat yhteistuloksellaan nuo 50 lisäpaikkaa ja sitä kautta ehkä mahdollisuuden muodostaa työväen enemmistöhallituksen. Vaikkei se sinänsä ratkaisisi mitään, sillä olisi hyvät mahdollisuudet viedä taistelu uuteen vaiheeseen. Arvioisin sen mahdollisuudet ainakin paremmiksi kuin sen mahdollisuudet, että KKE onnistuu voittamaan kriittisen massan puolelleen nykyisellä taktiikallaan.

  6. lainej:

    Harvinaisen fiksua ajattelua.
    Mielestäni tämä on hyvä keissi ottaa esille myös Suomessa kun puhutaan yhteisrintamasta tai lähinnä sen puutteesta. Alkuvuoden vaalit Suomessa oli loistava esimerkki periaatetason vastustuksesta poliittisen työväenliikkeen yhteistoiminnassa. Oli kummallista että skp lähti tukemaan konservatiivista Väyrystä vasemmistolaisen Arhinmäen sijaan. Tässä ilmiössä on jotain samaa Kreikan tilanteeseen verrattuna.

  7. Kreikan ja sosialismin tulevaisuutta ennustettaessa olennaista on tietysti se ymmärtääkö Syriza nostaa talouskriisin ratkaisuksi kaikkien Kreikan ja maailman kaikkien valtioiden ja kuntien pankkilainojen mitätöimisen.
    Se on ainoa kestävä ratkaisu Kreikan, samoin kuin muidenkin valtioiden talouskriisiin ja olennainen askel ihmiskunnan tiellä demokratiaan ja sosialismiin, koska se kieltää finanssirahan yksityisomistuksen ja sen pyhyyden ja koskemattomuuden.
    Tällä tiellä onnistuminen vaatii kaikkien maailman kansojen liittymistä yhteen, niin Euroopassa kuin koko maailmassa.

    Mikko Aalto

  8. “Oli kummallista että skp lähti tukemaan konservatiivista Väyrystä vasemmistolaisen Arhinmäen sijaan. Tässä ilmiössä on jotain samaa Kreikan tilanteeseen verrattuna.”

    Millä tavalla siimesläiset ovat vasemmistolaisempia kuin esim. Väyrynen?
    Nytkin Arhinmäki on lähtenyt ajamaan USAn teekutsuliikkeen alulle panemaa kamppanjaa boikotoida Valko-Venäjän jotakin urheilutapahtumaa. Perustelevat vaatimustaan sillä että Valko-Venäjällä on voimassa kuolemantuomio, ihan niin kuin eivät itse toimeenpanisi teloituksia ilman oikeudenkäyntiä esim. Afganistanissa. Väyrynen ei sentään munaa itseään tuollaisilla nuoleskeluilla.

  9. “Kreikan ja sosialismin tulevaisuutta ennustettaessa olennaista on tietysti se ymmärtääkö Syriza nostaa talouskriisin ratkaisuksi kaikkien Kreikan ja maailman kaikkien valtioiden ja kuntien pankkilainojen mitätöimisen.”

    Pahoin pelkään että tuollainen suoranainen poikkiteloin asettuminen globaalin kapitalistiluokan ylivaltaa vastaan on henkisesti liian iso pala Syrizalle.

    Joonaksen pohdinta KKEn osallistumisesta vasemmistorintamaan on järkevää ajattelua, joskin pidän aika ilmeisenä ettei globaalikapitalistiluokka salli sellaisen hallituksen muodostamista.

  10. Joonaksen kritiikki KKE:n taktiikkaa kohtaan on parempaa kuin mitä olen Synaspismos/Syriza-faneilta kuullut. Noilla perusteilla ainakin vaaliliitto voisi olla hyvinkin perusteltu. Se kai ei edes edellyttäisi Syrizan kokoamaan hallitukseen, siis mikäli sellainen uusien vaalien jälkeen syntyisi, osallistumista, vaan ainoastaan sen esitysten tukemista ulkopuolelta sikäli kuin ne edistävät välirikkoa EU:n kanssa.

    Lainej:
    “En tiedä tarkkaan miten Kreikan “voittajalle 50 lisäpaikkaa” -säädös toimii, mutta jos SYRIZA ja KKE menisivät uusiin vaaleihin vaaliliitossa, niin ehkäpä ne saisivat yhteistuloksellaan nuo 50 lisäpaikkaa ja sitä kautta ehkä mahdollisuuden muodostaa työväen enemmistöhallituksen. Vaikkei se sinänsä ratkaisisi mitään, sillä olisi hyvät mahdollisuudet viedä taistelu uuteen vaiheeseen. ”

    Se jää sitten nähtäväksi, onko KKEstäkään tai ylipäätään mistään olemassaolevasta puolueesta jatkamaan eteenpäin “taistelun uudessa vaiheessa”.

    Matti Aalto:
    “Joonaksen pohdinta KKEn osallistumisesta vasemmistorintamaan on järkevää ajattelua, joskin pidän aika ilmeisenä ettei globaalikapitalistiluokka salli sellaisen hallituksen muodostamista.”

    Ei salli Kreikan kansallinenkaan porvaristo. On myös ilmeistä, ettei sellaista sallimusta koskaan tulekaan. Välittömin este Kreikan vapauttamiseksi “Troikasta” on Kreikan valtio.

  11. Uusintavaaleissa todella voi tapahtua äänten keskittämistä Syrizalle (“voittajan vankkurit”), voisi olettaa että se saanee paitsi vasemmistoa äänestäneiden ääniä, myös natseja äänestäneiden.

    Pienenä yksityiskohtana muuten huomasin että kke vei ekaa kertaa äänestysalueen ykkössijan (Samos-Ikaria, 24,7 % äänistä).

    KKE on selvästi hyvin jähmeä, mutta ainakin hyvin selkeä, ellei muuta:

    “The political proposal of the KKE regarding the struggle for working class-people’s power will find itself at the epicentre in the next period, as the difference between a government and real people’s power will become even clearer, as well as the overall proposal concerning the immediate issues of the people’s survival and working class popular power. From this standpoint political electoral activity of the KKE in harmony with its strategy, as is proper, constitutes an important legacy for the next political battles.”
    http://www.solidnet.org/greece-communist-party-of-greece-/2964-cp-of-greece-info

  12. Tjaa Ikariassa menee Wikipedian mukaan yleensäkin 35–40 % äänistä KKE:lle http://en.wikipedia.org/wiki/Icaria (Icariahan on muuten sattumalta myös vanhan kommunistisen utopian nimi http://en.wikipedia.org/wiki/Icarians )

Kommentoi