Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Tanska: EU-talouskurista ei kansanäänestystä

24.2.2012 | Eurooppa, Uutiset

Tanskan oikeusministeriön mukaan EU-maiden budjettikuria kiristävästä sopimuksesta ei tarvitse järjestää kansanäänestystä, kirjoittaa The Copenhagen Post.

EU-maiden on suunniteltu hyväksyvän ensi viikolla yhteisen budjettikuria kiristävän sopimuksen, jonka mukaan jäsenmaiden budjettialijäämä saa olla enintään 0,5 prosentin suuruinen. Sopimuksen mukaan EU-tuomioistuin voi määrätä sitä rikkoville allekirjoittajamaille sakkoja, jotka ovat 0,1 prosenttia rikkojamaan bruttokansantuotteesta.

Tanskan oikeusministeriön tulkinnan mukaan sopimus ei loukkaa Tanskan suvereniteettiä eikä ole riidassa maan perustuslain kanssa, joten siitä ei tarvitse järjestää kansanäänestystä.

Tanskan parlamentin puolueista Tanskan kansanpuolue, liberaalit sekä Enhedslisten ovat oikeusministeriön ratkaisusta eri mieltä. Mainituista puolueista Enhedslisten oli mukana enimmäkseen vasemmistolaisten, nyt hallituksen muodostavien puolueiden muodostamassa vaaliliitossa, mutta jättäytyi hallituksen ulkopuolelle. Erittäin tiukan vaalituloksen vuoksi puolue on vaa’ankieliasemassa, ja sosiaalidemokraattien, sosiaaliliberaalien ja sosialistisen kansanpuolueen muodostama hallitus pysyy pystyssä vain sen tuella.

Enhedslisten perustelee näkemystään sillä, että taloussopimus rajoittaa tulevien hallitusten budjettivaltaa ja koskee näin maan suvereniteettia, kirjoittaa The Copenhagen Post.

“Meidän mielestämme on täysin väärin, että tulevilta hallituksilta viedään mahdollisuus säätää talouspolitiikkaansa vaalikaudesta toiseen”, sanoi puolueen EU-asioista vastaava Nikolaj Vollumsen. “Mielestäni oikeusministeriön kanta on vain lakiin nojautuva väistöliike, jolla pyritään välttämään kansanäänestys.

Iso-Britannia ja Tšekin tasavalta eivät ole allekirjoittamassa sopimusta, joten siitä ei tule EU-sopimusta, vaan ainoastaan allekirjoittajien välinen valtiosopimus. Tästä syystä EU-elinten kuten komission ja tuomioistuimen laillista toimivaltaa sopimuksen valvomisessa ja rikkojen rankaisemisessa on epäilty.

The Copenhagen Post: No referendum on joining EU fiscal union (23.2.12)

European Dialogue: EU budget pact – a major breakthrough? (31.1.12)

BBC: EU summit: UK and Czechs refuse to join fiscal compact (30.1.12)

Talouselämä: Euron uusi taloussopimus vuotaa kuin seula (28.1.12)

Spiegel Online: Critics Question Merkel’s Fiscal Pact Proposal (27.1.12)

Avainsanat: , , ,

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. Niin, mille se näyttää, saako kapitaali tahtonsa läpi parlamentissa kun hallituksen olemassaolon mahdollistanut Enhedslisten ei tue hallitusta. Onko näkyvissä että jokin porvarillisista oppositopuolueista kiiruhtaa hallituksen avuksi?

Kommentoi