Saksan vasemmistopuolueen uusi ohjelma syynissä

23.1.2012 | Artikkelit

Teksti: Joonas Laine
Kuva: Fabian Bromann: die linke (CC-lisenssi)

Saksan vasemmistopuolue Die Linke järjesti puoluekokouksensa lokakuun lopussa Erfurtissa viime vuonna. Kokous oli sikäli merkittävä, että siinä vuonna 2007 perustettu puolue hyväksyi itselleen ensimmäistä kertaa puolueohjelman; tähän saakka oli tultu toimeen ohjelmallisten ydinkohtien luettelolla. Sosialismi.net tutustuu tarkemmin hyväksytyn puolueohjelman sisältöön ja sen sosialismikäsitykseen.

Saksan vasemmistopuolue Die Linke syntyi vuonna 2007, kun Itä-Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolue SED:n seuraaja, demokraattisen sosialismin puolue PDS ja länsisaksalaisista vasemmistodemareista koostuva vaalivaihtoehto työn ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta (WASG) yhdistyivät. Yhteistyön pohjaksi laadittiin lyhyt lista ohjelmallisista ydinkohdista, ja varsinaisen puolueohjelman hyväksyminen lykättiin tuonnemmaksi.

Vasemmistopuolueen entisten puheenjohtajien, Oskar Lafontainen ja Lothar Biskyn laatima luonnos puolueohjelmaksi julkaistiin maaliskuussa 2010, mistä lähtien se oli kommentoitavana ja työryhmien käsittelyssä. Vuotta myöhemmin puolueen uudet puheenjohtajat, Gesine Lötzsch ja Klaus Ernst, kävivät läpi luonnokseen keskustelun aikana tulleet muutosesitykset, ja heinäkuussa 2011 puoluehallitus julkaisi puoluekokoukselle annettavan ohjelmaesityksen. Lokakuussa järjestetty puoluekokous käsitteli ohjelman ja siihen tehdyt lukuisat muutoesitykset, ja hyväksyi sen lopulta lähes yksimielisesti – yli 500 kokousedustajasta vain 4 äänesti sitä vastaan. (Kokouksen yksityiskohdista ks. Dick Nicholsin artikkeli.)

Ohjelman sosialismikäsityksen yhteenvetoa

Ohjelmassa on nostettu esiin kahden yhteiskuntajärjestelmän – kapitalismin ja sosialismin – vastakkainasettelu, ja Vasemmistopuolue asettuukin selväsanaisesti demokraattisen sosialismin kannalle. Ohjelma on jaettu johdantoluvun lisäksi viiteen lukuun:

  1. Mistä tulemme, minne olemme menossa
  2. Kapitalismin kriisi – sivilisaatiokriisi
  3. 2000-luvun demokraattinen sosialismi
  4. Vasemmistolainen uudistusprojekti – yhteiskunnan muuttamisen askeleita
  5. Yhdessä kohti politiikan muuttamista ja parempaa yhteikuntaa

Suurimman yksittäisen osuuden 84-sivuisesta ohjelmasta vie oikeutetusti neljäs luku, jossa esitellään puolueen keskeisimmät tunnukset ja tavoitteet, joiden voimalla yhteiskuntaa ja sitä muuttavaa liikettä on lähdettävä rakentamaan tässä ja nyt. Luku on jaettu työelämää, demokratiaa, koulutusta, ympäristöä, EU:ta ja rauhaa käsitteleviin osioihin.

Tässä artikkelissa ohjelmaa tarkastellaan erityisesti siitä näkökulmasta, millaiselle pohjalle puolue kaavailee rakentavansa kannattamansa demokraattisen sosialismin ja mitä puolue käsitteellä tarkoittaa. Näin ollen suurin huomio keskittyy ohjelman seitsensivuiseen kolmanteen lukuun, joka käsittelee 2000-luvun demokraattisen sosialismin perustuksia.

Jo ohjelman johdantoluvussa puolue ilmoittaa tavoittelemansa “konkreettisen päämäärän”:

“[T]aistelemme sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa yhdenkään lapsen ei tarvitse kasvaa köyhyydessä, jossa kaikki ihmiset päättävät itse omasta elämästään vapauden, arvokkuuden ja sosiaalisen turvallisuuden vallitessa ja jossa he voivat muuttaa yhteiskunnallisia suhteita demokraattisesti. Tähän pääsemiseksi tarvitsemme toisenlaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän, demokraattisen sosialismin.”

Aihetta varsinaisesti käsittelevän kolmannen luvun mukaan 1900-luvun kokemukset sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen epäonnistumisesta, kuten myös sosialismin idean nimissä tehdyt rikokset, velvoittavat uuden vuosituhannen sosialisteja ajattelemaan uudelleen, mitä sosialismi tarkoittaa. Tältä osin haasteiksi mainitaan muun muassa kysymykset demokratiasta, keskittämisestä ja tehottomuudesta.

Kolmas luku on jaettu viiteen osioon, joista kutakin käsitellään seuraavassa lyhyesti.

  1. Omistuskysymys ja talousdemokratia
  2. Julkinen omistus ja työntekijäomistus
  3. Solidaarinen talous
  4. Pienet ja keskisuuret yrittäjät
  5. Tehokas, demokraattinen, sosiaalinen ja ekologinen puitesuunnittelu
Omistuskysymys ja talousdemokratia

Vasemmistopuolue pitää omistuskymystä yhteiskunnan muuttamisen näkökulmasta ratkaisevana kysymyksenä, sillä taloudellinen valta merkitsee myös poliittista valtaa. Ilman taloudellista demokratiaa yhteiskunnan kokonaisetu ei pääse toteutumaan, vaan ahdas voitonpyynti sanelee harjoitettavan politiikan.

“Nykyoloissa taloudellisen demokratian toteuttamisella on kansainvälinen, eurooppalainen, kansallinen ja paikallinen ulottuvuus. Talousdemokratia ei taloudellisen kansainvälistymiskehityksen näkökulmasta ole enää mahdollista vain kansallisvaltioiden puitteissa. Kansainväliset säännöt ovat välttämättömiä taloudellisen vallan rajoittamiseksi ja kaventamiseksi.”

Ohjelman mukaan talouden on palveltava ihmisiä eikä ihmisten taloutta, ja talousjärjestelmä omistusmuotoineen on siksi muutettava jälkimmäisen mahdollistamiseksi.

“Vasemmistopuolueen kannattamassa solidaarisessa talousjärjestelmässä on useita omistamisen muotoja: valtiollinen ja kunnallinen, yhteiskunnallinen, yksityinen ja osuuskunnallinen. Työntekijöillä, kuluttajilla ja kokonaisintressin (Gemeinwolhinteressen) edustajilla on vahva demokraattinen sananvalta, ja he ottavat suoraan osaa taloudellisten päätösten tekemiseen.”

Omistamisen muotojen luettelossa ei mainita kansainvälisen omistamisen muotoja, mutta aiemmin lainatun, kansainvälistä talousdemokratiaa käsittelevän kohdan perusteella sekin kuulunee tässä mainitun yhteiskunnallisen omistuksen piiriin.

Julkinen omistus ja työntekijäomistus

Ohjelman mukaan pelkkä muodollinen valtionomistus on johtanut kielteisiin tuloksiin aiemmassa sosialismissa, mistä johtuen työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet oman työpaikkansa asioissa julkisomisteisellakin sektorilla on taattava erikseen.

“Ihmisten elintärkeitä peruspalveluita kuten energia-, vesi- ja liikennepalvelut – mutta myös asunminen, sosiaalinen infrastruktuuri, terveys, koulutus, kulttuuri ja urheilu – ei saa jättää kapitalistisen kilpailun armoille. Julkisen sektorin on järjestettävä ja turvattava ne.”

Jossain määrin jää epäselväksi, miltä osin ohjelman kuvaus käsillä olevassa luvussa viittaa välittömiin uudistuksiin ja niihin liittyviin tietynlaisiin kompromisseihin ja missä määrin demokraattisen sosialismin “ihanteellisiin” rakenteisiin. Niinpä esimerkiksi “köyhemmille kotitalouksille” kaavaillaan keskimääräistä halvempaa ja energiaa paljon kuluttaville (yksityisille) suuryrityksille puolestaan keskimääräistä kalliimpaa sähköä, mutta arvoitukseksi jää, miksi demokraattisessa sosialismissa olisi niin merkittävästi keskimääräistä köyhempiä kotitalouksia, että sähkönkulutuksen subventiolle olisi tarvetta.

“Myös suuret luonnonrikkaudet ovat kaikkien omaisuutta, ja siksi ne kuuluvat julkisiin käsiin. Perustuslain mukaan omaisuuden tulee palvella yleistä etua eikä rikkainta kymmentätuhatta. Tämä perusasia voidaan ratkaista vain taloudessa, jossa suursijoittajilla ei ole ylivaltaa vaan joka perustuu vahvaan julkiseen sektoriin.”

Vaikkei olekaan kohtuullista vaatia poliittiselta ohjelmalta yksityiskohtaisia ratkaisuja kaikkiin sen esille nostamiin kysymyksiin, on hyvä siitä huolimatta nostaa esille seikkoja, joita olisi syytä miettiä. Ohjelma esimerkiksi kaavailee työpaikkoja koskevien tärkeiden kysymysten – vaikkapa joukkoirtisanomisten ja tuotantolaitoksen alasajon – kohdalla pakollisia työpaikkaäänestyksiä. Avoimeksi jäävä kysymys tältä osin on, kuinka vahva on työläisten omistusoikeus omiin työpaikkoihinsa, miten se punnitaan yhteiskunnan kokonaisetua vastaan, ja miten syntynyt ristiriitatilanne ratkaistaan. On täysin kuviteltavissa oleva tilanne, että jonkin tuotantolaitoksen perusteltukin lakkauttaminen – esimerkiksi ympäristösyistä tai teknologisen kehityksen vuoksi – herättää työntekijöissä voimakasta vastarintaa.

Ohjelma esittää julkisen “tulevaisuusrahaston” perustamista, jonka avulla sulkemisen uhkaamat mutta pelastettavissa olevat yritykset voidaan muuntaa uusiin tarkoituksiin, mikä onkin hyvä tavoite ja varmasti tärkeä osa prosessia, jonka avulla asiassa löydetään yhteisymmärrys uhanalaisen yrityksen työntekijöiden ja yhteiskunnan kokonaisedun välillä. Ei kuitenkaan ole riittävää, että vain kaavaillaan asia ratkaistavaksi jollakin epämääräisellä yhteispäätösmenettelyllä.

Niin ikään kun ohjelma vaatii, että esimerkiksi “rautatiet sekä lähi- ja kaukoliikenteessä toimivat yritykset eivät saa toimia voittoperiaatteella” – periaate joka pätee moniin muihinkin julkisiin palveluihin – ei selviä, lasketaanko näiden alojen toiminnan kustannukset yhteiskunnalle jollakin muulla tavalla. Jos niitä ei lasketa lainkaan, ei voida tietää, tuotetaanko sisänsä välttämättömät palvelut tehokkaasti vai ei, haaskaantuuko niiden tuotannossa yhteiskunnan voimavaroja vai ei. Rautatieliikenteen kaltaisella alalla, jolla ohjelman itsensäkin mukaan on “luonnollisen monopolin” luonne eikä toimintaa siksi voida helposti vertailla muiden alalla toimivien tuotantoyksiköiden panos-tuotos -suhteisiin, jonkinlaisen erityisen tehokkuusmittarin luulisi olevan tarpeellinen. Rahapohjaisen laskennan vaihtoehto voisi olla esimerkiksi työaikapohjainen laskenta, mutta jos rahalle vaihtoehtoisia malleja ei ole valmiiksi mietittynä, muodostuu ehkä liian helpoksi vain ottaa paremman puutteessa käyttöön vanhat mittarit.

Solidaarinen talous & pienet ja keskisuuret yrittäjät

Kolmannen luvun osiot solidaarisesta taloudesta ja yrittämisestä ovat suhteellisen lyhyitä. Solidaarinen talous merkitsee vain lyhyttä viittausta osuuskuntiin ja muihin työväenliikkeen perinteeseen kuuluviin “oman avun” muotoihin, joita puolue kertoo kannattavansa ja jotka se näkee osana myös demokraattisen sosialismin yhteiskuntaa. Yrittämistä käsittelevä kappale taas kertoo pieniin ja keskisuuriin yrityksiin perustuvan yrittämisen olevan “erottamaton osa 2000-luvun demokraattista sosialismia”.

“Demokraattisen sosialismin monimuotoiseen (plurale) omistusjärjestelmään kuuluu olennaisena osana pienten ja keskisuurten yrittäjien yksityisomaisuus. Tämä pätee myös maanviljelijöiden omistusoikeuteen maahan. Vaadimme puitteita, jotka estävät itseriiston ja paineen työntekijöitä kohtaan.”

Maanviljelijöiden maanomistus on ongelmallinen siitä näkökulmasta, että se asettaa erilaatuista maata omistavat maanviljelijät eriarvoiseen asemaan; hedelmällisemmällä maalla viljelevä viljelijä nauttii ansaitsematonta maankorkoa, joka vähintäänkin pitäisi kerätä verotuksella pois.

Maanviljelijöiden maanomistusta paljon keskeisempi kysymys liittyy kuitenkin siihen, että ohjelma ei täsmennä edes suuruusluokkaa, minkä kokoiset yritykset vielä lasketaan keskisuuriksi. Ylläolevan sitaatin viimeinen lause kuulostaa irtonaisuudessaan alkuperäiseen luonnokseen tulleelta kommentilta, jonka hyväksymisellä lienee ollut tarkoitus tyynnytellä epäilyksiä siitä, että riistolla sittenkin olisi jalansija myös demokraattisen sosialismin yhteiskunnassa.

“Tasapaino toisaalta vapaiden ammattien harjoittajien ja pienyrittäjien etujen sekä palkansaajien ammattiyhdistysten etujen välillä on hyväksi demokratialle ja kansantaloudelle. Ilman käsityöläisyritysten (Handwerksbetriebe) rohkeutta ja sitkeyttä ja ilman keksijöiden ja pienyritysten työtä eivät kestävät ja ekologiset tuotteet olisi yhtä usein lyöneet läpi; ilman niitä paikallistason talouskierron laajentaminen ei ole kuviteltavissa. Lisäksi pienillä ja keskisuurilla yrityksillä sekä itsensätyöllistäjillä on usein korkea innovaatio- ja luovuuspotentiaali.”

Riiston keskeinen kysymys on siinä, miten työstä syntyvä, tuotteiden myynnistä palkkasumman maksamisen jälkeen yli jäävä arvonosa jaetaan, ja kuka sen käytöstä päättää. Kapitalistiseen tapaan järjestetyssä yrityksessä tuotteiden myynnistä saatu, palkkasumman ylittävä osa – joka sisältää voittojen lisäksi myös tuotantolaitteiston uusimiseen sekä raaka-aineisiin ynnä muihin tuotannon tarpeisiin menevän osan – menee yrityksen omistajien hallintaan, ja he päättävät sen käytöstä. Tällöin ei ole keskeistä, mikä on yrityksen koko.

“Suurten pääomanomistajien ja finassimagnaattien ohella on olemassa myös paljon pieniä ja keskisuuria yrittäjiä ja vapaissa ammateissa toimivia (Freiberufler), jotka eivät kokonaan elä vieraan työvoiman riistosta.”

Vaikka pienissä yrityksissä omistaja usein tekeekin työtä palkkatyöläistensä rinnalla joko sorvin ääressä tai sitten tuotekehityksessä, työnjohtajana tai hallinnollisissa tehtävissä – joista jälkimmäisetkin voivat olla välttämättömiä tehtäviä yrityksen sisällä – ei yrityksen koko muuta miksikään sitä tosiasiaa, että pienyrityksen omistajan määräysvaltaan hänen omaan työhönsä perustuvan korvauksen lisäksi päätyy myös se osa hänen palkkatyöläistensä työstä, jota heille ei makseta palkkoina tai luontoisetuina.

Pienyrittäjien aseman poliittinen merkitys työväenliikkeelle kunakin hetkenä on tietenkin oma kysymyksensä, ja epäilemättä se näytteleekin tärkeää osaa ohjelman pienyrittäjyyttä käsittelevissä kohdissa; toisaalla ohjelmassa vaaditaankin pankeille laillisia velvoitteita mm. pienyritysten lainakiintiöiden järjestämiseksi alhaisella korolla.

Ohjelman vaatimukset täystyöllisyydestä, yhteispäätöksentekomenettelyn lisäämisestä yrityksissä, joukkoirtisanomisten kieltämisestä sekä työntekijöiden sitovan veto-oikeuden vaatimisesta “merkittävissä sosiaalisissa, taloudellisissa ja ekologisissa kysymyksissä” merkitsevät kuitenkin, että työnantajapiirien valta yhteiskunnassa ja työpaikalla kapenee merkittävästi. Ohjelma vaatii esimerkiksi yksityispankkeja on valtiollistettavaksi, ja kansainväliset pääomanliikkeet on otettava “tehokkaan kontrollin ja sääntelyn piiriin”. Työnantajapiirien vallan kaventamisen todellinen laajuus jäänee lopulta sen varaan, kuinka vahva rooli julkisella sektorilla taloudessa loppujen lopuksi on – ja millaisin periaattein itse julkinen sektori toimii. Senkin tuotantolaitokset nimittäin voivat toimia voittoperiaatteen mukaisesti, jolloin kyse olisi vain tavallisesta valtiokapitalismista.

“Yksityisten yritysten ja julkisten yritysten välinen ero on siinä, että julkiset yritykset eivät ole riippuvaisia lyhyen aikavälin voitontavoittelusta. Julkinen omistus ei sinänsä takaa mitään, mutta se on edellytys uusien kriteerien ja ensisijaisuuksien asettamiselle taloudessa. Tämän lisäksi julkisten yritysten voitot lisäävät julkisen sektorin tuloja, olipa kyse sitten kunta-, osavaltio- tai kansallisesta tasosta, ja koituvat näin koko yhteiskunnan hyväksi pienen omistajakerroksen sijaan.”

Tehokas, demokraattinen, sosiaalinen ja ekologinen puitesuunnittelu

Puolueohjelma tuntuisikin tekevän myönnytyksen myös kapitalistisille tuotantosuhteille sikäli, että sen mukaan “talouden kehitystä ei saa jättää ainoastaan markkinoiden ja yritysten armoille, vaan sen perussuuntaa on ohjattava demokraattisesti”. (Vahvennus JL.)

“On välttämätöntä, että kilpailukykyisten julkisten yritysten ohella on olemassa myös päämääräsuuntautunutta julkista sijoitustoimintaa. Talous- ja finanssipolitiikan on tavoiteltava täystyöllisyyttä ja kotimaisen kysynnän vahvistamista sekä huolehdittava kestävästä sosiaalisesta ja ekologisesta kehityksestä. Tämän lisäksi työaikaa on lyhennettävä työn tuottavuuden kohoamisen mukana ansiotasoa alentamatta.”

Demokraattisen ohjauksen perusmenetelmäksi ohjelma tarjoaa puitesuunnittelua, johon yhteiskunnan eri tahojen edustajat voisivat ottaa osaa erilaisten neuvostojen (Räte) kautta. Myös kansanäänestykset “tärkeissä asioissa” kuuluvat valikoimaan.

“Vasemmistopuolue kannattaa suoran demokratian lisäämisen ohella sen laajentamista pyöreiden pöytien sekä talous- ja sosiaalineuvostojen avulla kaikilla tasoilla. Tällaisissa elimissä voisivat ammattijärjestöt, kunnat ja kuluttajat sekä sosiaaliset, ekologiset ja muut intressiryhmät tulla edustetuiksi.”

Näkemys puolueen sisältä

Linken sisällä toimii avoimesti joukko aatteellisesti järjestäytyneitä ryhmiä, joilla kullakin on omat painotuksensa. Sosialismi.net pyrki saamaan haastattelun kolmen tällaisen ryhmän edustajalta, nimittäin Sozialistische Linkeltä (sosialistinen vasemmisto, SL), forum demokratischer sozialismusilta (fds, demokraattisen sosialismin foorumi) ja Emansipatorische Linkeltä (vapaudenhenkinen vasemmisto, Ema.li). Kysymyksiimme vastasi kuitenkin vain SL:n edustaja Ralf Krämer. Hän oli ryhmänsä edustajana puolueen uutta periaateohjelmaa laatineessa työryhmässä. Haastattelu on tehty ennen viime lokakuun lopulla järjestetyn puoluekokouksen alkua.

Krämerin ryhmä SL on perustettu vuonna 2006, ja se on suuntautunut ammattiyhdistysliikkeeseen ja kytkeytyy Krämerin mukaan reformikommunismin (eurokommunismin) ja vasemmistolaisen sosiaalidemokratian perinteisiin. “Suuntauksen keskeisiin perusteisiin kuuluvat marxilainen yhteiskunta-analyysi ja strategiakeskustelu sekä vasemmistokeynesiläisen, vaihtoehtoisen talouspolitiikan luonnostelu.”

Pyynnöstämme Krämer vertaili omaa ryhmäänsä Ema.liin, fds:ään ja myös antikapitalistische Linkeen (kapitalisminvastainen vasemmisto, AKL). SL:n näkökulmasta fds on keskittynyt liiaksi parlamentaariseen toimintaan, sen lähtökohdat ovat liian vähäisessä määrin luokkakantaiset ja se on turhan valmis tekemään myönnytyksiä toisille puolueille. Ema.li edustaa kulttuuri- ja kansalaisyhteiskuntavasemmistoa, eikä ole yhtä kiinnostunut sosialismista ja palkkatyöläisten eduista kuin SL. AKL puolestaan on Krämerin mukaan kirjava joukko “maksimalisteja”, jotka eivät ota yhteiskunnan vallitsevia valtasuhteita tai laajojen liittojen muodostamisen tärkeyttä riittävästi huomioon.

Krämerille sosialismi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa pääoma ja voitto eivät enää ole määräävässä asemassa, vaan sen sijaan yhteiskunnallista tuotantoa ohjaavat demokraattiset päätökset. Keskeiset talouden alat – esimerkiksi finassisektori, yhteiskunnan infrastruktuuri ja suuret teollisuuslaitokset – ovat yhteiskunnallisessa omistuksessa ja valvonnassa, työläisten oikeuksia on parannettu, ja vahva valtio jakaa yhteiskunnan tuotteen oikeudenmukaisesti.

Krämerin mukaan kapitalismille vaihtoehtoinen, sosialistinen talous ei kuitenkaan voi toimia ennalta laaditun suunnitelman mukaan, vaan tarvitaan joustavuutta.

“Talouden kehityksen raamit ja suuret linjat suunnitellaan ja niitä ohjataan demokraattisesti, oikeus työhön vahvistaa olennaisesti työntekijöiden asemaa, mutta näissä puitteissa suurin osa yrityksistä tuottaa edelleen markkinoille. Se tarkoittaa, että on myös kapitalistisia yrityksiä, mutta pääoman intressit eivät vain enää hallitse yhteiskuntaa. Näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ei mielestäni näytä siltä, että markkinaehtoisuudesta voitaisiin luopua, jos halutaan turvata korkea tuottavuus, joustavuus ja monipuolinen tarjonta ja näiden avulla saada joukkojen tuki.”

SL oli puoluekokouksen alla tyytyväinen puolueohjelmatyöryhmän valmistelemaan esitykseen, ja Krämerin mielestä se oli hyvä kompromissi puolueessa toimivien eri ryhmittymien välillä. “On hyvä, että se alleviivaa Vasemmistopuolueen kannattavan demokraattista sosialismia, joka edustaa työväenluokan ja väestön enemmistön etuja ja haluaa ylittää kapitalismin.”

Yhteiskunnallista vallankumousta Krämer pitää välttämättömänä – muuten ei voida siirtyä kapitalismista sosialismin – mutta hänestä se ei tarkoita äkillistä repeämää tai mullistusta, vaan pitkällistä muutosprosessia. Siksi on välttämätöntä, että puolue saa taakseen väestön enemmistön. Demokraattinen perustuslaki antaa mahdollisuuden tavoitella parlamenttienemmistöä ja sille perustuvaa hallitusta, ja yhteiskunnallisten muutosliikkeiden luoman paineen ja liikehdinnän avulla tällaiseen kannattaakin pyrkiä. Jos tältä pohjalta on mahdollista muodostaa edistyksellinen hallitus, joka parantaa kansan enemmistön oloja, on tilaisuuteen tartuttava. “Mutta jos näin ei tapahdu, niin silloin meidän on vahvistettava vasemmisto-opposisiota ja sen luomaa painetta.”

Yhteiskunnallisesta vallankumouksesta puhuessaan Krämer tuo mieleen työväenliikkeen kautskylaisen suuntauksen, joka oli toisen internationaalin virallisesti vallitseva suuntaus ennen ensimmäistä maailmansotaa. Karl Kautskyn muotoilema “keskustalainen” suuntaus painotti kieltäytymistä porvariyhteistyöstä ja sitä, että sosialistisen työväenliikkeen on tavoiteltava parlamenttienemmistöä, jonka nojalla se voi toteuttaa tavoitteensa ilman vesitettyjä kompromisseja.

Nykyhetken erona ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen, muodollisesti yhtenäisen yhden työväenpuolueen aikaan on, että Saksassakin on tällä hetkellä kaksi suurehkoa työväenpuoluetta. Eroavuus saattaa kuitenkin käytännössä olla yllättävän pieni, sillä työväenliike ei 1900-luvun alussakaan ollut yhtenäinen muutoin kuin muodollisesti.

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) on Krämerin mielestä kehittynyt reformistisesta puolueesta puolueeksi, jota avoimesti kapitalistiset voimat ohjailevat ja jonka politiikasta suuri osa on silkkaa uusliberalismia. “Se on kuitenkin suuri puolue, jolla on vahva kannatus palkkatyöläisten keskuudessa ja myös ammattiyhdistysliikkeessä, ja näin se on altis myös näiltä tahoilta tulevalle paineelle. Jos Vasemmistopuolue vahvistuu, tämä paine kasvaa”, Krämer sanoo. Kasvaessaan paine työntää puoluetta vasemmalle, ja parhaassa tapauksessa SPD ja Vasemmistopuolue voivat muodostaa laajan poliittisen blokin, joka onnistuu viemään läpi edistyksellisiä uudistuksia.

Krämer ja SL näyttäisivät suhtautuvan nykyiseen “kahden työväenpuolueen” tilanteeseen pitkälti Kautskyn hengessä, eikä työväenliikkeen voimien jakautuminen kahteen eri puolueeseen ole ylitsepääsemätön asia. Väliä on sillä, minkälaatuista painetta joukot synnyttävät. SL:n arvio on, että oikeanlaisen paineen pakottamana myös SPD voi suuntautua vasemmalle.

“Emme ole vielä tällaisessa tilanteessa, mutta sitä meidän pitäisi tavoitella. Minusta sellainen näkemys, että Vasemmistopuolue pystyisi muuttamaan tämän maan yksinään ja kaikkia muita vastaan, ei tunnu kovin realistiselta. Yhteenliittymä yhteiskunnan muuttamiseksi ei kuitenkaan merkitse myönnytysten tekemistä SPD:lle, vaan sitä, että on kehitettävä lisää SPD:hen ja muihin poliittisiin voimiin kohdistuvaa poliittista ja yhteiskunnallista painetta.”


Liite: Vasemmistopuolueen puolueohjelman johdanto

Puolueen ohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa saksaksi täällä.

Vasemmistopuolue taistelee

toisenlaisen, demokraattisen talousjärjestelmän puolesta, joka alistaa markkinoiden ohjaaman tuotannon ja jakelun demokraattiselle, yhteiskunnalliselle ja ekologiselle puitesuunnittelulle ja kontrollille. Sen on perustuttava aivoimesti ja demokraattisesti hallinnoidulle omaisuudelle julkisten palveluiden, yhteiskunnallisen infrastruktuurin, energiantuotannon ja rahoitussektorin osalta. Haluamme yhteiskunnan rakennetta määrittävien alojen demokraattista yhteiskunnallistamista valtiollisen, kunnallisen ja osuuskunnallisen (genossenschaftlichem oder belegschaftlichem) omistuksen perustalta. Talous alistetaan ankaralle kilpailun kontrollille. Kaikissa yrityksissä on varmistettu tehokkaasti työntekijöiden oikeudet sekä oikeus yhteispäätöksentekoon.

yhteiskunnallis-ekologisen uudelleenjärjestelyn puolesta, jotta voitaisiin edetä kohti kestävää, resursseja säästävää ja ympäristöä suojelevaa taloutta ja elämäntapaa. Tarvitsemme kehitystä, joka on säänneltyä, kestävää ja sidoksissa suurempaan yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Haluamme muutoksen energiantuotannossa, joka pohjautuu uudistuviin energianlähteisiin ilman ydinvoimaa, joka ei toimi globaalin Etelän ihmisten kustannuksella ja joka ei perustu ekologisten resurssien tuhoamiseen.

toimeentulon takaavan, hyvän työelämän puolesta. Hyvä työelämä kaikille, mutta vähemmän työtä yksilölle – tämä on tavoitteemme uudeksi täystyöllisyydeksi. Vasemmistopuolue vaatii työn uusjakoa työajan lyhentämisen avulla, samaa palkkaa samasta työstä ja lakisääteistä, toimeentulon takaavaa minimipalkkaa. Kannatamme kattavaa irtisanomissuojaa ja taistelemme halpatyöpaikkoja ja nälkäpalkkoja vastaan sekä sitä vastaan, että vakituista työtä korvataan vuokratyöllä tai näennäisellä itsensätyöllistämisellä.

– kaikki mukaan ottavan (inklusive) yhteiskunnan puolesta, jossa jokainen ihminen löytää paikkansa, jossa hän voi kehittää kykyjään ja lahjojaan, jossa kukaan ei jää yhteiskunnan ulkopuolelle ja jossa jokainen saa äänensä kuuluviin.

sukupuolten välisen työnjaon oikeudenmukaisuuden puolesta. Miesten ja naisten elämässä tulee olla tarpeeksi aikaa työlle, perheelle, lastenhoitamiselle, puolisolle ja ystäville, poliittiselle toiminnalle, jatkokoulutukselle, vapaa-ajalle ja kulttuurille. Vasemmistopuolue vaatii siksi, että kaikki ihmiset saavat lisää liikkumatilaa päättääkseen, mitä elämässään tekevät. Valta päättää oman aikansa käytöstä on meidän vastauksemme sille historialle, jota luonnehtivat sorto ja valta määrätä muiden työstä ja ajankäytöstä.

sosiaalisesti turvallisen elämän, rangaistustoimenpiteistä vapaan, köyhyyttä vähentävän vähimmäisturvan ja kattavan irtisanomissuojan puolesta. Hartz IV -lait täytyy purkaa. Jokaisella on oikeus työhön ja oikeus kieltäytyä työtarjouksista ilman pelkoa karensseista tai muista rangaistuksista.

köyhyydeltä suojaavan, solidaarisen ja lakisääteisen eläkkeen puolesta, jonka työntekijät ja yrittäjät rahoittavat yhtä suurin osuuksin, joka turvaa vanhuuden elintason ja joka – yksityisiä eläkeratkaisuja lukuunottamatta – ei ole riippuvainen rahoitusmarkkinoiden mielialoista. Yhteiskunta, jossa miljoonat vanhukset ovat tuomittuja elämään köyhyydessä, on epäinhimillinen. Vanhusten köyhyyttä vastaan taistellaksemme vaadimme köyhyydeltä suojaavaa, solidaarista vähimmäiseläkettä vanhuksille eläkevakuutuksen puitteissa.

solidaarisen, terveydenhoidon takaavan kansalaisvakuutuksen puolesta, johon kaikki osallistuvat tulontasonsa mukaisesti ja joka kattaa kaikista tarvittavista hoidoista ja lääkkeistä aiheutuvat kustannukset. Terveydenhoidolla ei ole mitään asiaa yksilön kukkarolle – haluamme lakkauttaa potilaiden epätasa-arvoisen kohtelun.

hyvän, maksuttoman ja kaikkien saatavilla olevan koulutuksen puolesta aina varhaislapsuudesta jatkokoulutukseen saakka. Koulutus muodostaa itsenäisen, solidaarisen elämän perustan, jonka pohjalta voi ottaa aktiivisesti osaa yhteiskuntaan ja demokraattiseen toimintaan. Koulutus on itsemääräämiseen ja solidaarisuuteen nojautuvan elämän perusta, jonka kautta demokraattinen osanotto yhteiskuntaan käy mahdolliseksi.

kulttuurin monipuolisuuden ja varhain alkavan kulttuurikasvatuksen puolesta ja sen puolesta, että yhteiskunnan kulttuurinen rikkaus on kaikkien saatavilla. Kaikilla ihmisillä on oltava mahdollisuus kulttuuriseen itseilmaisuun ja osallisuuteen kulttuurisesta kommunikaatiosta. Valtiolla on velvollisuus suojata ja tukea kulttuuria.

oikeudenmukaisen verotusjärjestelmän puolesta, joka ei rasita pieni- ja keskituloisia, joka kohdistuu voimakkaammin suurituloisiin ja joka käyttää suuria omaisuuksia, perintöjä, osinkoja tai yritysvoittoja selvästi nykyistä voimakkaammin yhteiskunnan ja yhteiskunnallis-ekologisen uudistamisen rahoittamiseksi. Haluamme ylätason tulojen ja omaisuuden uusjakoa alatasolle sekä parantaa ja varmentaa julkisten palveluiden rahoitusta.

demokratian ja oikeusvaltion puolesta, yksityisen puoluerahoituksen kieltävän sekä poliittisten ja taloudellisten luottamusasemien yhdistämisen kieltävän lainsäädännön puolesta sekä suuryhtiöiden painostusvaltaa vastaan. Vasemmistopuolue taistelee suoremman demokratian, muun muassa kansanäänestysten puolesta, varallisuudesta riippumattoman valitusoikeuden puolesta, sen puolesta, että työntekijät voivat käyttää poliittisia lakkoja ja yleislakkoa taistelukeinonaan, sekä kansalaisoikeuksien laajentamisen ja yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden demokratisoimisen puolesta. Kapitalismi tuhoaa demokratian taloudellisen vallan avulla. Siksi me sanomme: demokratia ja vapaus demokraattisen sosialismin yhteiskunnassa ilman riistoa ja sortoa.

kaikkien sukupuolen, iän, yhteiskunnallisen aseman, maailmankatsomuksen, uskonnon, etnisen alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin tai vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän lopettamisen puolesta. Vasemmistopuolueelle antifasismi jokapäiväisenä elämäntapana kietoutuu yhteen sodanlietsontaa, juutalaisvastaisuutta, islamofobiaa, rasismia ja kansallista ylimielisyyttä vastaan käytävän taistelun kanssa.

Euroopan unionin uudelleenperustamisen puolesta demokraattisena, sosiaalisena ja ekologisena rauhanunionina; sen puolesta, että sosiaaliset oikeudet käyvät sisämarkkinavapauden edellä ja että sosiaaliturva ja ympäristönsuojelu järjestetään Euroopanlaajuisesti, samoin kuin kuin yrittäjä- ja omaisuusverotuskin; demokraattisesti hallinnoidun Euroopan keskuspankin sekä koordinoidun ja demokraattisesti hallinnoidun talouspolitiikan puolesta, jolla estetään palkkojen, työehtojen, sosiaalipalveluiden ja ympäristönormien polkemisella käytävä kilpailu. EU, joka asettaa kilpailun ja työehtojen polkemisen ja niiden sotilaallisen turvaamisen kaiken muun edelle, saattaa Euroopan idean häpeään.

Rauhan ja aseistariisumisen puolesta, imperialismia ja sotaa vastaan, joukkotuhoaseettoman maailman puolesta, asevientikiellon puolesta, sekä myös sen puolesta, että varusteluteollisuutta muutetaan siviiliteollisuudeksi. Vasemmistopuolue ei tule milloinkaan hyväksymään Saksan osanottoa sotaan. Sota ei ratkaise ongelmia, se on aina osa ongelmaa. Armeija on vedettävä pois kaikista ulkomaisista tehtävistä, sen käyttö kotimaassa on ankarasti kiellettävä ja armeijan toimintaa kotimaassa säätelevät hätätilalait on muutettava. Vasemmistopuolue vaatii kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioitusta ja vahvempaa siviilipuolen kehitystukea, konfliktien ehkäisyä, rauhanomaista konfliktien ratkaisua ja kolmannen maailman taloudellisen riiston lopettamista.

kansainvälisen solidaarisuuden ja yhteistyön puolesta kaikkien ihmisten elinolojen parantamiseksi. Maailma on riittävän rikas koko ihmiskunnan järkevää ylläpitoa varten. Liitymme yhteen kaikkien niiden kanssa, jotka taistelevat rauhan, sosiaalisen ja poliittisen oikeudenmukaisuuden sekä ihmisarvon toteuttamisen puolesta.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

2 kommenttia
Kommentoi »

  1. Puolueen ohjelma on nyt saatavilla myös englanniksi. En tiedä onko virallinen käännös, koska sivulla sanotaan, että “At the time of publication, this document was unavailable anywhere else on the web”.

    http://links.org.au/node/2877

  2. […] Joonas. 2011. Saksan vasemmistopuolueen uusi ohjelma syynissä. Sosialismi.net. (Katsottu […]

Kommentoi