Saksan ay-liike vaatii EU:n laajuista sijoitusohjelmaa
17.12.2011 | Eurooppa, UutisetSaksan ay-keskusjärjestö DGB vaatii neljän kohdan ohjelmassaan Euroopanlaajuista investointiohjelmaa talouskriisin ratkaisemiseksi.
Saksan ay-keskusjärjestö DGB julkaisi talouskriisin ratkaisemiseksi suunnatun neljän kohdan ohjelmansa joulukuun puolivälissä, jossa se vaatii mm. Euroopan keskuspankin toimimista viimekätisenä lainanantajana ja sitä, että on käynnistettävä koko Euroopanlaajuinen investointiohjelma työttömyyden torjumiseksi, ostovoiman kohottamiseksi ja ekologisesti kestävien teknologioiden käyttöönottamiseksi.
“[Tulevaisuusohjelman] tulisi mahdollistaa pitkäaikaiset investoinnit kestäville teollisuuden- ja palvelualoille, edistää koulutusta ja ekologista modernisaatiota sekä poistaa Euroopan reuna-alueilla vallitseva kehitysvaje. Näin voitaisiin luoda miljoonia uusia, mielekkäitä ja innovatiivisia työpaikkoja.”
DGB kokoaisi tulevaisuusrahaston varat suuria omaisuuksia verottamalla, esimerkiksi siten, että yli puoli miljoona omistavien henkilöiden tulisi antaa siihen kolme prosenttia omaisuudestaan korottomana 10 vuoden lainana.
DGB: Vier-Punkte-Programm für einen Kurswechsel in Europa (14.12.11)
DGB: Vier-Punkte-Programm für einen Kurswechsel in Europa (PDF)




