Ranska pelkää luottoluokituksen alentamista

9.11.2011 | Eurooppa, Uutiset

Ranska pyrkii säilyttämään AAA-luottoluokituksensa toteuttamalla uuden 19 miljardin euron leikkaus- ja veronkorotusohjelman, kirjoittaa EUobserver.

Ranskan hallitus päätti talouskriisipaketista edellisen kerran viime elokuussa, jolloin sen suuruus oli 12 miljardia. Näitä leikkauksia ei ole vielä pantu toimeen, mutta siitä huolimatta pääministeri François Fillon ilmoitti maanantaina uusista toimenpiteistä, joilla Ranska pyrkii tasapainottamaan budjettinsa vuoteen 2016 mennessä.

“Useiden tavaroiden, muuan muassa kirjojen, ravintolaruuan, rehun ja julkisen liikenteen, arvonlisäveroa korotetaan 5,5 prosentistä seitsemään prosenttiin” EUobserver kuvaa paketin sisältöä, jonka toimenpiteet kohdistuvat kahdelle seuraavalle vuodelle. Terveydenhuoltomenoja vähennetään 700 miljoonalla, ja asumis- ja perhetukien indeksi irrotetaan inflaatioasteesta ja sidotaan sen sijaan maan kasvuvauhtiin. Toimenpiteet sisältävät kuitenkin myös maan suurimpien yhtiöiden verotuksen tason noston, kun yritysveroa nostetaan viidellä prosentilla vuosiksi 2012 ja 2013.

Radio France International kertoo päätösten taustoja.

“Viimeisimmät leikkaustoimet seuraavat luottoluokitusyhtiö Moody’sin ilmoitusta lokakuun puolivälissä, että Ranskaa tultaisiin seuraamaan tarkasti seuraavan kolmen kuukauden aikana sen määrittämiseksi, pystyykö se säilyttämään nykyisen AAA-luokituksensa, jonka turvin se pystyy lainaamaan rahaa kansainvälisiltä markkinoilta edullisilla ehdoilla.”

EUobserver: Paris announces fresh austerity in bid to save triple-A rating (8.11.11)

RFI: Rise in sales tax as French PM Fillon warns bankruptcy no longer an abstract word (7.11.11)

Avainsanat: , ,

Kommentoi