Verkkolehti, ideariihi ja
työväen internetionaali.

Kansanedustajien mieli muuttui Portugalipaketista

May 27th, 2011 | Category: Eurooppa, Uutiset

Portugalipaketin puolesta äänesti 137 kansanedustajaa, vaikka YLE:n vaalikoneessa enemmistö heistä oli vastustanut EU-maiden taloudellista tukemista.

Yleisradio raportoi toukokuun alussa, että YLE:n vaalikoneeseen vastanneista, kansanedustajiksi valituista henkilöistä enemmistö oli EU-maiden taloudellista tukemista vastaan. Kansanedustajiksi valituista melkein kaikki, 194 henkeä, olivat vastanneet YLE:n vaalikoneen kysymyksiin. Vaalikoneen väite kuului: “Suomen kuuluu jatkossakin tukea taloudellisesti ahdinkoon joutuneita EU-maita.”

“Täysin samaa mieltä muiden maiden tukemisesta oli 1,5 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä noin 28 prosenttia vastaajista”, YLE uutisoi. “Jokseenkin eri mieltä oli 38 prosenttia ja täysin eri mieltä 32 prosenttia vastaajista.”

Keskustan valituksi tulleista edustajista vain kolmannes oli YLE:n vaalikoneessa kannattanut EU-maiden tukemista , kun taas SDP:n edustajista vastaava osuus oli vain neljännes, YLE kertoo.

Tuoreessa eduskunnassa vallinnut 70 prosentin vastustus kääntyi vaalien jälkeen kuitenkin nopeasti päinvastaiseksi, kun viime keskiviikkona Portugalin tukemisesta äänestettäessä enemmistö kansanedustajista, 137 henkeä, äänestikin tukipaketin puolesta.

SDP:n edustajien mielenmuutoksen taustalla lienee puoluehallituksen kanta, jonka mukaan puolue onnistui neuvotteluissa viemään läpi sijoittajavastuun toteutumisen. Esko Seppänen kiinnittää kuitenkin huomiota omalaatuiseen määritelmään sijoittajavastuusta.

“Sijoittajavastuu on sitä, että pankit pannaan kantamaan maksukyvyttömille velallisille lainatusta rahasta syntyvät luottotappiot”, hän kirjoittaa blogissaan. “Demareiden käsitys sijoittajavastuun olemuksesta on toisenlainen. He vaativat velallisia antamaan pankeille vakuuksia luottotappioiden synnyn ehkäisemiseksi, ja siinä tarkoituksessa he markkinoivat muiden maiden hallituksille valtion omaisuuden yksityistämistä alehintaan”.

SDP:n asettamiin ehtoihin, joiden nojalla se päätyi kannattamaan pakettia, kuuluu puoluehallituksen kannanoton mukaisesti mm. “että Portugali varmistaa lainojen takaisinmaksun myymällä omaisuuttaan”.

Kansan uutiset: Missä nyt mennään? Perussuomalaiset hajosi Portugali-äänestyksessä (25.5.11)

Turun sanomat: Suomi takaa miljardilla Portugalin lainoja (25.5.11)

Esko Seppänen (21.5.11)

SDP: SDP:n puoluehallitus: Sijoittajavastuu toteutettiin (12.5.11)

YLE: Vaalikone: Enemmistö kansanedustajista vastustaa EU-maiden tukemista (4.5.11)

Avainsanat: , , , , , ,

Leave Comment