Bhattarai: Maolaisten suostuttava kompromissiin
Apr 26th, 2011 | Category: Aasia, UutisetNepalin maolaisten on aloitettava konsensuspolitiikka, jotta uusi perustuslaki valmistuisi ajoissa, sanoo maolaisten varapuheenjohtaja Baburam Bhattarai.
Nepalin perustuslakiparlamentin nykyinen mandaatti umpeutuu toukokuun 28. päivänä, ja paineet uuden perustuslain valmiiksisaamiselle kasvavat. Alunperin vuonna 2008 valitun parlamentin kaksivuotista toimikautta pidennettiin viime kesänä vuodella, kun se ei ollut onnistunut laatimaan uutta perustuslakia määräajassa. Viimevuotinen tilanne näyttää jälleen olevan edessä.
Parlamentin suurin puolue, maolainen UCPN-M on keskustellut pitkään siitä, mikä taktiikka olisi paras puolueen tavoitteiden edistämiseksi. Puolue kävi kymmenvuotisen sodan Nepalin kuningashuonetta vastaan vuosina 1996-2006, ja oli ratkaiseva voima Nepalin muuttamisessa tasavallaksi.
Puolueen varapuheenjohtaja Baburam Bhattarai on suhtautunut epäillen kansannousun mahdollisuuksiin nykyisessä tilanteessa, joten hänen mielestään uuden perustuslain osalta on tyydyttävä kompromissiin.
“Meidän tulisi välttää tilannetta, jossa joudutaan perustuslakiparlamentin hajottamiseen ennen kuin perustuslakiluonnos saadaan valmiiksi ja rauhanprosessi loppuun”, hän sanoi sanomalehti Republican haastattelussa. “Muutoin on vaara, että syntyy perustuslaillinen tyhjiö ja riski siitä, että demokraattiset saavutukset menetetään”, hän sanoi.
Hallituksen muodostaminen perustuslakiparlamentin voimasuhteiden pohjalta on ollut Nepalissa erittäin vaikeaa. Bhattarain mukaan nyt on aika ottaa opiksi viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana tehdyistä virheistä.
“Me hylkäsimme konsensuspolitiikan, eikä se auttanut meitä viemään rauhanprosenssia eteenpäin. Meidän tulisi korjata nämä virheet. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.”
Bhattarain linjan lisäksi puolueessa on sen vanhemman varapuheenjohtajan, Mohan Baidyan kannattama siipi, joka vaatii puoluetta valmistautumaan kansannousun käynnistämiseen. Puolueen puheenjohtaja Pushpa Kamal Dahal on koettanut muotoilla esityksen, joka kelpaisi sekä Bhattaraille että Baidyalle. NepalNewsin tulkinnan mukaan Dahalin viimeisin esitys puolueen keskuskomitealle on tuonut hänet lähemmäs Bhattarain kantaa.
NepalNews: Baidya counters Dahal’s proposal to forgo revolt strategy (22.4.11)
Republica: No option to peace, constitution: Bhattarai (20.4.11)



Mikäli tämä ja muu saamani tieto pitää paikkansa, niin Nepalin kansa on nyt paljon aseellistaa toimintaa vaikeamman haasteen edessä.
Pitkäjänteinen toiminta tähtää sosialismiiin ja sen perustan muodostaa hyvin toimiva todellinen demokratia.
Vaikka keskustelu, selittäminen ja vapailla vaaleilla valittujen kansan edustajien tekemät kompromissit tiellä eteen päin voivat tuntua ylivoimaisen vaikeille aseellisessa toiminnassa menestyneille, ei tälle tielle kuitenkaan ole vaihtoehtoa.
Aseellinen toiminta diktaattoria vastaan on eri asia kuin aseellinen toiminta vapailla vaaleilla valittujen kansan edustajien enemmistöä vastaan ovat aivan eri asioita ja ja juuri tämä erottaa äärivasemmiston äärioikeistosta.
Olipa tuo äärioikeistolaisten fraseologia “vasemmistolaista” tai “oikeistolaista”, ero on juuri tässä.
Vasemmiston tehtävänä on torjua äärioikeiston vaara silloinkin kun se käyttää vasemmistolaista kaapua.
Mikko Aalto
[...] Sosialismi.net: Bhattarai: Maolaisten suostuttava kompromissiin (26.4.11) [...]