Kuuba: “Korruptio on todellinen vastavallankumous”
24.8.2010 | UutisetKuuban kommunistisesta puolueesta erotetun Esteban Moralesin mukaan korruptio “uhkaa kansallista turvallisuutta”.
Havannan yliopistosta pian eläkkeelle jäävä taloustieteen ja valtio-opin professori Esteban Morales erotettiin puolueesta, kun hän julkaisi artikkelin korruption kaikkialle kuubalaiseen yhteiskuntaan leviävistä vaikutuksista. Artikkelissaan hän kirjoittaa, että hallituksessa ja valtionhallinnossa on henkilöitä, jotka “pyrkivät turvaamaan oman taloudellisen asemansa” ja “valmistautuvat siirtämään valtion omistamat yritykset yksityisiin käsiin”.
Morales on vedonnut puolueeseen, jonka sääntöjen mukaan komitean on käsiteltävä vetoomus. “Jos en ole tyytyväinen päätökseen, vien asian puoluekokoukseen”, hän kertoo IPS:n haastattelussa. Hän vakuuttaa, että hänen pyrkimyksenään on toimia “vallankumouksen hyväksi”, eikä ole kadottanut jo 50 vuotta sitten vapaasta tahdostaan valitsemaansa vakaumusta.
Kuuban presidentti Raúl Castro on kehottanut kansalaisia “laajan sosialistisen demokratian mukaisesti” avoimeen keskusteluun ja kritiikkiin. Moralesin tuomiosta Havana Timesissa kirjoittanut Pedro Campos peräänkuuluttaa “sitä demokratiaa, josta Raúl puhuu”. “Mitkä ovat puolueaktiivien mahdollisuudet kritiikkiin?”, hän kysyy artikkelissaan.
Moralesin mukaan hänen saamansa tuomio kritiikistä saattaa osoittaa, että “joku jollakin tasolla ei ole samaa mieltä” Castron ja puoluejohdon pyrkimysten kanssa. “On suuri ero pyrkimysten ja sen tavan välillä, jolla ne laitetaan käytäntöön”, hän huomauttaa. Morales kertoo, että korruptiossa kaikkein haitallisinta on se, että se vahingoittaa ihmisten moraalia, jolloin myös koko poliittisen järjestelmän arvovalta murenee. “Siksi yhdyn niihin, joiden mielestä korruptio on kansallinen turvallisuusongelma.”
Korruptio vaivaa Moralesin mielestä Kuubaa paljon syvemmin kuin ongelmat eristyneistä “toisinajattelijoista”, joilla hänen mukaansa ei ole joukkokannatusta, eikä todellisia vaihtoehtoja tarjottavanaan. “Korruptio on todellinen vastavallankumous ja voi tehdä eniten vahinkoa”, Morales painottaa.
IPS News: ‘Corruption Is an Extraordinary Danger’ (16.8.2010)
Esteban Morales: Corruption: Cuba’s True Counter-Revolution?
Havana Times: Esteban Morales Booted from Cuba’s Communist Party (28.6.2010)
IPS News: Corruption, the Real Threat (15.4.2010)
IPS News: Wanted – Socialist System that Meets Real Needs (26.8.2009)





“Kuuban presidentti Raúl Castro on kehottanut kansalaisia “laajan sosialistisen demokratian mukaisesti” avoimeen keskusteluun ja kritiikkiin.”
Tähän avoimeen keskusteluunhan se Neuvostoliittokin aikoinaan kaatui kun ihmiset eivät enää pelänneet puhua epäkohdista. Jo Stalin tiesi että kansa on pidettävä kurissa rautasaappaalla :)
”
Tähän avoimeen keskusteluunhan se Neuvostoliittokin aikoinaan kaatui kun ihmiset eivät enää pelänneet puhua epäkohdista. Jo Stalin tiesi että kansa on pidettävä kurissa rautasaappaalla :)
”
Todellisuudessa Neuvostoliiton viimeisten vuosien ongelma oli se että ihmisiä ei saatu osallistumaan uudistavaan keskusteluun. Erityisesti on huomattava että ne jotka valmistautuivat kapitalismin palautukseen ja omaisuuksien kahmimiseen eivät halunneet sanoa poikkipuolista sanaa mihinkään – sehän olisi voinut haitata urakehitystä.
Kaikkein pahimmin korruptoituneet, kuten Jeltsin ja kumppaneineen esittivät kyllä kritiikkiä, mutta ainoastaan vahvistaakseen omaa asemaansa. Jeltsinin valtaan nousun jälkeen maan yli vyöryi todellinen korruption tsunami jossa miljardit poikineen vaihtoivat omistajaa. Tällä en halua väheksyä neuvostoyhteiskuntaan pesiytynyttä korruptiota, vain muistuttaa että henkilö joka huutaa: “Ottakaa varas kiinni!” ei välttämättä ole kaikkein puhtain pulmunen.
“Todellisuudessa Neuvostoliiton viimeisten vuosien ongelma oli se että ihmisiä ei saatu osallistumaan uudistavaan keskusteluun”
Vai olisiko kuitenkin niin että tämä uudistava keskustelu sallittiin 50 vuotta liian myöhään?