Kreikka: Korruptio 800 miljoonaa euroa vuodessa
3.7.2010 | UutisetYksityiset kansalaiset joutuvat maksamaan vuodessa 800 miljoonaa euroa lahjuksina julkiselle ja yksityiselle sektorille, kertoo Transparency Internationalin tutkimus.
Transparency Internationalin tutkimus perustuu yli 6 000 ihmisen puhelinhaastatteluun viime vuoden loppupuoliskolla. Haastateltavien vastausten perusteella järjestö arvioi lahjuksien määrän olevan koko taloudessa 717 ja 857 miljoonan euron välillä. Lukuihin ei sisälly yhteiskunnan ylätason korruptio tai veronkierto.
Yli 9 prosenttia haastatelluista kertoi joutuneensa lahjusvaateiden kohteeksi asioidessaan julkisella sektorilla. Keskimäärin ihmiset joutuivat maksamaan lahjuksia viranomaiskäsittelyn nopeuttamiseksi, sairaalahoidon saamiseksi tai muista vastaavista syistä 1 355 euroa vuodessa, tutkimus kertoo.
Myös yksityisellä sektorilla lahjusten pyytäminen on yleistä. Yli 5 prosenttia haastatelluista kertoi maksaneensa lahjuksia, joiden keskimäärä vuodessa oli lähes 1 700 euroa.
EUobserver: Greek corruption worth €800 million a year (2.7.10)




