USA: Oaklandin ahtaajat mukaan Israel-boikottiin
23.6.2010 | UutisetSanfranciscolaiset ahtaajat ovat kieltäytyneet ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa purkamasta israelilaista laivaa, raportoi Electronic Intifada.
Ahtaajien ammattiliitto ILWU:n Oaklandin osasto nro 10 liittyi mukaan Israelin vastaisiin mielenosoituksiin aikaisin sunnuntaiaamuna ja kieltäytyi purkamasta israelilaisen Zim Lines -yhtiön laivaa, kun 500-700 mielenosoittajan joukko oli tukkinut pääsyn satamaan. Protestin välittömänä syynä ovat Israelin kovat otteet kansainvälistä avustuslaivuetta vastaan, jotka johtivat yhdeksän ihmisen kuolemaan kansainvälisillä vesillä toukokuun lopussa.
ILWU:n toimenpiteet ovat vastaus Palestiinan ay-keskusjärjestö PGFTU:n kesäkuun alussa esittämään pyyntöön boikotoida israelilaisia aluksia Israelin miehityksen ja apartheidin kaatamiseksi.
Mielenosoituksen järjestäjiin kuuluvan sodanvastaisen ANSWER-yhteistyöjärjestön edustaja Richard Becker sanoi, että sunnuntain aamuvuoroon ilmestyi joitakin työntekijöitä, mutta toiseen vuoroon ei ilmestynyt käytännössä enää ketään. “Kaikki kieltäytyivät purkamasta alusta ja lupasivat kunnioittaa saartoa vedoten henkilökohtaiseen turvallisuuteensa”, kirjoittaa Ynet News. “Väkivallasta tai pidätyksistä ei ole ollut raportteja.” Beckerin mukaan mielenosoituksen alkuperäinen tavoite oli estää laivan purku 24 tunnin ajan.
San Franciscon Bay Arean ahtaajat ovat olleen mukana vastaavankaltaisessa solidaarisuustoiminnassa aiemminkin. Boikotin kohteeksi ovat joutuneet mm. Pinochetin Chile ja Etelä-Afrikan apartheidhallitus.
Ynet News: Protestors block Israeli cargo in California (21.6.10)
ei: Activists prevent Israeli ship from unloading at US port (21.6.10)
Palestinenote: WATCH: Oakland dockworkers refuse to unload Israeli ship (20.6.10)
Labor for Palestine (US): Support Pours in for Zim Lines Picket (19.6.10)
ei: Palestinian trade unionists call on dockworkers to block Israeli trade (7.6.10)




California dockworkers reject meeting with Israeli consul
Report, The Electronic Intifada, 9 July 2010
http://electronicintifada.net/v2/article11384.shtml
[..]
“On 6 July, a group representing the Israeli consulate and Stand With Us attempted to pressure the ILWU Local 10 into withdrawing its protest of Israel’s 31 May attack on the Gaza Freedom Flotilla and its condemnation of the Gaza siege and wall in the West Bank. The groups had asked to address the ILWU Local 10′s Executive Board at their regular meeting.
“However, the local union members were not easily persuaded, and denied permission for the Israeli delegation to attend their meeting[.]“
[..]