Afganistan: NATO:n eteneminen pahentanut tilannetta
22.6.2010 | UutisetNATO-joukkojen toiminta Afganistanissa viimeisen vuoden aikana on huonontanut turvallisuustilannetta, kertoo YK:n valvontaoperaation johtaja Richard Barrett.
Iso-Britannian puolustusministeriön mukaan Helmandin maakunnassa on viimeisen vuoden aikana edistytty, mutta YK:n alaisen, kapinallisliike Talibanin toimintaa valvovan operaation johtaja Richard Barrett ei ole samaa mieltä. “Ulkomaiset joukot tunkeutuvat alueille, joilla eivät ole ennen olleet, ja jos Taliban on siellä, alkaa taistelu. Ei se mitään rauhaa ole, ja se johtuu siitä, että ulkomaiset joukot ovat tunkeutuneet alueelle”, Barrett kertoi The Guardianille.
Iso-Britannian puolustusministeriön mukaan Helmandin 14 maakunnassa NATO-operaation hallussa on nyt 11 aluetta, kun kahta vuotta aikaisemmin niitä oli vain 6. Ministeriö myös sanoi, että mitä pikemmin NATO-operaatio onnistuu kouluttamaan riittävästi afgaaneja turvallisuustehtäviin, voidaan ulkomaiset joukot vetää pois. Barrett kertoi kuitenkin edellisen Afganistanin-matkansa jälkeen mielipiteenään, että ainakin toistaiseksi afgaaniarmeijan tila on “äärimmäisen heikko”.
The Guardian: British advances in Afghanistan have escalated conflict – UN mission chief (20.6.10)



