Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Saksa: Die Linkelle 5,6 % äänistä osavaltiovaaleissa

11.5.2010 | Uutiset

Vasemmistopuolue Die Linke on ylittänyt äänikynnyksen osavaltioparlamenttiin 5,6 % prosentin kannatuksella Nordrhein-Westfalenin osavaltiovaaleissa.

Nordrhein-Westfalen on Saksan läntisin, väkirikkain ja taloudellisesti merkittävin osavaltio, missä liittokansleri Angela Merkelin konservatiivipuolue (CDU) kärsi nyt käydyissä vaaleissa selvän tappion. Maanantaina saatavilla olleiden alustavien tulosten mukaan CDU:n ääniosuus putosi edellisten vaalien 44,8 prosentista 34,6 prosenttiin. Liberaalipuolue FDP nosti kannatustaan puoli prosenttiyksikköä 6,7 prosenttiin, mutta tulos merkitsee, että CDU ja FDP eivät enää pysty muodostamaan osavaltiossa enemmistöhallitusta.

Myös sosiaalidemokraatit (SPD) menettivät ääniosuuttaan, joka putosi 37,1 prosentista 34,5 prosenttiin. Vaalien selvin voittaja oli vihreät – puolue kaksinkertaisti ääniosuutensa 12 prosenttiin. Vasemmistopuolueen kannatus nousi 5,6 prosenttiin, mikä sekin miltei kaksinkertaisti puolueen edeltäjäjärjestöjen, PDS:n ja WASG:n, vuoden 2005 vaaleissa saamaan tuloksen. Tuloksen perusteella puolue sai nyt 11 paikkaa.

Pitkälti muslimien vastaisella sanomalla kampanjoinut Pro-NRW sai ainoastaan 1,4 prosentin kannatuksen, eikä näin ylittänyt viiden prosentin äänikynnystä osavaltioparlamenttiin. Pro Köln -nimen alla aiemmin toiminut liike oli profiloitunut mm. vastustamalla moskeijoiden rakentamista.

Spiegel Online ennustaa hallituksen muodostamisesta hankalaa. CDU ja FDP tarvitsisivat vihreiden tuen, tai sitten CDU ja SDP muodostavat kaksistaan “suuren koalition”. SPD:n, FDP:n ja vihreiden hallitusta ei lehden mukaan pidetä realistisena, ja sama pätee myös SPD:n, vihreiden ja Vasemmistopuolueen muodostamaan hallitukseen.

Spiegel Online: Key State Vote Handicaps Merkel (10.5.10)

Die Linke: Wahlergebnisse. Nordrhein-Westfalen

Avainsanat: , ,

5 kommenttia
Kommentoi »

  1. Eihän SKP:tä “kannata” äänestää,silloinhan ne äänet menevät vain hukkaan. Kunnallsivaaleissa asia on pikkiriikkisen toinen. Vaikka Vasemmistoliitto semmoonen pikku kevytlevitelahtarikaartti onkin niin huonoista paras vaihtoehto kuitenkin.

  2. (Matti Mannila: jos kyselyä ajattelit kommentoida, niin se ei ole ainakaan nykyisellään mahdollista. Ite en hallitse tekniikkapuolta, joten en osaa sanoa, onko se toteutettavissa ja millä aikataululla. Mutta asiaan..)

    Osavaltioparlamentissa on 181 paikkaa, joten enemmistöhallitus tarvitsisi 91 tai enemmän. SDP ja vihreät saivat 90 paikkaa. Victor Grossman NRW:n vaalituloksesta:

    “the Left in this state is allegedly the very farthest to the left in all the party. It has not only horrified many good citizens by calling for the legalization of marijuana, but also supported the nationalization of banks and major utility giants. The media like to call its leaders “chaotic” and have unhappily been supported in such attacks by some leaders of the Left in other states, who went so far as to say it is “incapable of holding government posts,” statements seen by others as suicidal backbiting.”
    http://mrzine.monthlyreview.org/2010/grossman100510.html

  3. “Eihän SKP:tä “kannata” äänestää,silloinhan ne äänet menevät vain hukkaan.”

    Eipä sillä logiikalla kannata äänestää vassia eikä demareitakaan, vasemmistolaista vasemmisto enemmistöä ei eduskuntaan kuitenkaan tule…
    Oisko sitten “kannattavaa” äänestää kepua ettei kokoomus pääse nousemaan suurimmaksi puolueeksi?

  4. Aistin Matti Mannilan luonnehdinnassa Vasemmistoliitosta jonkinlaisen lahkolaisolkinuken. Pikaisen googlettamisen perusteella Matti Mannila näyttäisi olleen Vasemmistoliiton ehdokkaana Riihimäellä, joten tuskinpa tosissaan luonnehtii ko. puoluetta “kevytlevitelahtarikaartiksi”. Sarkasmia itsekin vaihtelevalla menestyksellä harjoittaneena olen havainnut sen aika kinkkiseksi näissä nettikeskusteluissa, ainakin jos on jotain sanottavaa eikä vain halua pottuilla.

    Mitä henkilökohtaisiin äänestysvalintoihin tulee, mitään puoluetta ei “kannata” äänestää sen enempää kuin toista. Lotto on sitä varten. Äänensä voi heittää vaikka Kokoomukselle ilman suurta pelkoa, että se minään vaa’an kielenä pelaa. Jos taas haluaa vaikuttaa laajempien joukkojen äänestyskäyttäytymiseen, niin x-määrä ääniä painaa jokaisen listan äänikupissa yhtä paljon. Tuskin Mannila tarkoitti, että Vasemmistoliitosta vasemmalle menevät äänet mitätöitäisiin ääntenlaskussa. Hukkaan menneitä ääniä on aina tietty osuus kaikilla listoilla ja ehdokkailla. Toisinaan niitä on suhteellisestikin ottaen enemmän läpimenneillä kuin ei-päässeillä – keskimäärin kuitenkin suunnilleen yhtä paljon. Itse tapaan heittää ääneni hukkaan mahdollisimman kauas vasemmalle.

    “Kannattavuus”-ennakkoluulon lietsonta on status quo’n psykologista taktiikkaa. Sen vastustamisen pitäisi demokraattisen vasemmiston keskuudessa olla itsestäänselvyys, vaikkei porvarillisen parlamentarismin kritiikki olisikaan sen luokkakantaisempaa.

    Tämähän osuu aasinsillan kautta itse aiheeseen. Die Linke’n äänestäjissä lienee vähemmän näitä Mannilan äänestysopin kannattajia, vaikken sikäläistä vaalitapaa osaakaan matemaattiselta kannalta arvioida. Oli se mikä tahansa, vaalimatematiikasta on taktista apua korkeintaan ehdokkaille – ei äänestäjille.

  5. Enpä tiedä tarkemmin Nordrhein-Westfalenista, enkä osaa saksaakaan, mutta Die Linken listoilla on ollut myös DKP:n ehdokkaita läntisissä osavaltioissa, oisko sillä ollut mitään tekemistä äänikynnyksen ylittämisen kanssa. Ilmeisesti Linkessä ymmärretään paremmin kuin vassissa että ääniä ei kannata jättää hyödyntämättä.

Kommentoi