Vnz: PSUV:n jäsenet valitsivat ehdokkaat vaaleihin
9.5.2010 | UutisetVenezuelan yhdistyneen sosialistipuolueen (PSUV) jäsenet ovat valinneet puolueen ehdokkaat parlamenttivaaleihin jäsenäänestyksellä, kirjoittaa Venezuelanalysis.
Jäsenäänestys suoritettiin toukokuun 2. päivänä, jolloin noin 2,5 miljoonaa puolueen jäsentä osallistui puolueensa 110 parlamenttivaaliehdokkaan valintaan. Kaikkiaan puolueessa on yli 7 miljoonaa jäsentä. “Kuka tahansa puolueen rekisteröitynyt jäsen saattoi asettaa itsensä ehdolle jäsenäänestykseen, ilman kustannuksia”, kirjoittaa Venezuelanalysis. Vaalit maan 167-paikkaiseen parlamenttiin järjestetään ensi syyskuussa. Nykyisellään oppositiolla ei ole edustusta parlamentissa, sillä se boikotoi viisi vuotta sitten järjestettyjä vaaleja.
Maan keskusvaalilautakunta CNE valvoi jäsenäänestyksen edistymistä, ja sen mukaan kaikki sujui normaalisti. Vajaa kolmannes ehdokkaaksi valituista on istuvia kansanedustajia.
Oppositiomedia kiinnitti huomiota PSUV:n jäsenten osallistumisasteeseen, ja uutisoi näyttävästi kun vain 38 prosenttia osallistui äänestykseen. “Oppositiopuolueet järjestivät valvomattomat vaalit viidessätoista kaikkiaan 67:stä vaalialueesta, missä niihin oppositiolle myötämielisen uutislähteen mukaan osallistui alle 10 prosenttia äänioikeutetuista”, kirjoittaa Venezuelanalysis. “Puolueen johto valitsi itse loput ehdokkaista.”
Venezuelanalysis: 2.5 Million Elect Venezuelan Socialist Party Candidates (3.5.10)



