Kuva: dnanjaan: Dr. Baburam Bhattarai (photobucket)

Maolaisen World People’s Resistance Movementin brittiläisen osaston jäseniä vieraili Nepalissa elo-syyskuussa 2009. Matkan aikana he haastattelivat useita Nepalin yhdistyneen kommunistisen puolueen (maolainen) (UCPN-M) johtoon lukeutuvia, mukana puolueen politbyroon jäsen Baburam Bhattarai. Haastattelut julkaistiin kokoelmana, joka on ladattavissa täältä.

Tässä Sosialismi.netin suomentamassa haastattelussa Bhattarai selvittää puolueensa valintoja Nepalin vallankumouksen edistämiseksi. Nepalin olosuhteet ja poliittinen kulttuuri poikkeavat suuresti Suomesta, mikä voi vaikeuttaa Bhattarain ajatusten välittymistä suomalaisille lukijoille. Lisäksi “omilleen” suunnatussa haastattelussa hänen kielenkäyttönsä sekä tapansa perustella kantoja ovat korostuneen ‘maolaisia’. Näillä varauksillakin tämä haastattelu kuitenkin arviomme mukaan valottaa hyvin Nepalin suurimman puolueen taktiikkaa ja tavoitteita.

* * *

World People’s Resistance Movement: Kiitos, että olet järjestänyt tapaamisen kanssamme tänään. The Worker nro 4:ssä julkaistussa artikkelissasi ‘Kansansodan poliittinen taloustiede’ kirjoitat, että “yhden yhteiskunnallisen järjestelmän muuttaminen toiseksi, tai uuden suorittama vanhan tuhoaminen, sisältää aina pakottavan voiman [force] ja vallankumouksellisen hyppäyksen. Kansansota on eräs tällainen tapa, jolla uusi voima hävittää vanhan ja jolla otetaan hyppäys kohti uutta, korkeampaa yhteiskuntajärjestelmää.” Miksi sitten maolaispuolue meni mukaan rauhanprosessiin ja yrittää muuttaa yhteiskuntaa perustuslakia säätävän kokouksen vaalien kautta?

Baburam Bhattarai: Tämä on erittäin tärkeä kysymys, joka liittyy marxilais-leniniläis-maolaisuuden (MLM) peruslähtökohtiin. Historian perusliikevoima on ristiriita olemassaolevien tuotantovoimien tason ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden välillä. Tietyssä kohdassa tämä ristiriita kärjistyy, vanhat suhteet murtuvat ja tapahtuu hyppäys uusiin suhteisiin. Kutsumme tätä yhteiskunnalliseksi vallankumoukseksi. Tämä hyppäys kohtaa väistämättä voiman, koska kaikkien tuotantosuhteiden takana on valtion tuki, ja valtio merkitsee käytännössä armeijan järjestäytynyttä valtaa. Vanhan tuotantomuodon murtaminen ja hyppäys uuteen merkitsee kaikkien armeijan tukeman valtion suhteiden murtamista. Tämä vaatii voimankäyttöä. Tämä on historian laki ja MLM:n perusperiaate, jota kukaan ei voi muuttaa [revise]. Jos sen muuttaa tai hylkää, ei ole enää marxilainen. Ei ole puhettakaan, että puolueemme hylkäisi tämän perusperiaatteen.

Tähän perusperiaatteeseen nojautuen kävimme kansansotaa vuodesta 1996 vuoteen 2006, mutta vuoden 2006 jälkeen teimme tietyn muutoksen taktisessa linjassamme. Tämä on saanut jotkut hämmennyksiin, ja he luulevat meidän hylänneen PKS:n (pitkällisen kansansodan) ikuisiksi ajoiksi ja omaksuneen rauhanomaisen kehityksen tien. Tämä sekaannus on oikaistava. Meidän näkemyksemme mukaan kansansota on monitahoinen sota, missä sekä aseellinen että poliittinen taistelumuoto tulee yhdistää.

Pitkällinen kansansota on aseellinen strategia, jota käytetään puolifeodaalisissa, puolisiirtomaisissa oloissa, ja imperialismin erilaiset vaikutukset huomioiden sitä voitaisiin soveltaa muunnetussa muodossa jopa imperialistisissa maissa. Mutta viime kädessä PKS:n teoria Maon kehittämänä tarkoitettiin sovellettavaksi puolifeodaalisissa, puolisiirtomaan asemassa olevissa maissa. Siksi Nepalissa käyttöön otettu aseellinen strategia oli pitkällinen kansansota, jota olemme kehittäneet taistelujemme kautta, soveltaen sitä erittäin luovasti Nepalissa kymmenen vuoden ajan. Ja me onnistuimme kehittämään tämän sodan strategisen puolustuksen tasolta strategisen tasapainon ja lopulta strategisen hyökkäyksen tasolle. Onnistuimme saavuttamaan strategisen hyökkäyksen tason, mikä tarkoittaa viimeistä vaihetta, jossa valtiovallan valtaaminen tapahtuu, joka taas on suunniteltava ja toteutettava erittäin huolellisesti. Jos olemassa olevaa voimatasapainoa ei oteta huomioon, sekä poliittisesti että sotilaallisesti maan sisä- ja ulkopuolella, on ensinnäkin vaikea vallata valtiovalta ja toiseksi, valtiovallan säilyttäminen sen valtaamisen jälkeen on vaikeaa. Siksi olemme ottaneet käyttöön eräitä uusia piirteitä.

Ihmiset ovat tietoisia vain asian negatiivisesta puolesta, mutta he unohtavat maailmanlaajuisesta imperialismista ja Nepalin erityisestä geopoliittisesta asemasta johtuvan uuden tilanteen – tai me emme ole onnistuneet välittämään sitä kunnolla PKS:n alkamisen jälkeen. Tässä tilanteessa puolueemme päätti, että meidän on otettava käyttöön joitakin yleisen kansannousun piirteitä yhdessä kansansodan kanssa. Tästä johtuen perusstrategia on kansansota, mutta kaupunkilaisväestön kansanliikkeeseen tukeutuvan ja lopulliseen kansannousuun johtavan yleisen kansannousun joitakin piirteitä tulee yhdistää tähän strategiaan. Tämä on ollut puolueemme, Nepalin yhdistyneen kommunistisen puolueen (maolainen) [UCPN-M] peruskysymys. Otimme asian ensimmäistä kertaa esille kansallisessa yhtenäisyyskongressissamme vuonna 1991, ja sen jälkeen toisessa kansallisessa konferenssissamme vuonna 2001. Tuolloin kehitimme PKS:n ja yleisen kansannousun yhdistämisen uudelle tasolle, jotta Nepalin oloissa, samalla kun pitäisimme kiinni PKS:n perusteista, yleinen kansannousu tulisi yhdistää tähän strategiaan. Tästä syystä painotimme tätä asiaa konferenssissamme. Mutta ajattelimme tätä Nepalin kansansodan aikana kehitettyä uutta poliittista linjaa kehittäessämme, että sen pitää joutua kansainvälisen maolaisliikkeen perinpohjaisemman arvioinnin kohteeksi.

Kutsuimme tätä piirrettä Prachandan tieksi, ja pidimme sitä uutena piirteenä MLM:n teorian kehittämisessä. Vuoden 2001 jälkeen pidimme edelleen kiinni kansansodan periaatteesta, mutta turvauduimme joihinkin yleisen kansannousun taktiikoihin, sen vuoksi kansansodassa ollessamme aina puhuimme poliittisista neuvotteluista, ja itse asiassa kävimmekin kaksi kierrosta poliittisia neuvotteluja. Tuolloin nostimme esille kysymyksen perustuslakia säätävästä kokouksesta, monarkian lakkauttamisesta ja porvarillisen demokraattisen tasavallan perustamisesta. Näitä taktiikoita seurasimme kansansotaa käydessämme. Teimme näin Nepalin erityisistä olosuhteista johtuen, sillä vaikka olemme siirtymässä feodalismista kapitalismiin, meidän tapauksessamme feodaalista järjestelmää on johtanut itsevaltainen monarkia tuhansia vuosia. Suurimmassa osassa kolmannen maailman maita itsevaltainen monarkia on jo lakkautettu, ja noissa maissa, vaikkakin niiden perusta on edelleen puolifeodaalinen ja puolisiirtomainen, niiden poliittista ylärakennetta hallitsivat porvarilliset demokraatit. Mutta meidän tapauksessamme jopa poliittista ylärakennettakin hallitsi itsevaltainen feodaalimonarkia, kansallinen porvaristo oli hyvin heikko, eikä se onnistunut viemään porvarillista vallankumousta eteenpäin. Proletaarisen puolueen piti ottaa johtoasema itsevaltaisen monarkian lakkauttamisessa ja porvarillisen demokratian perustamisessa, mitkä sitten voitaisiin taas muuttaa taistelun kautta uudeksi demokratiaksi [New Democracy], proletaariseksi demokraattiseksi järjestelmäksi.

Tästä johtuen otimme käyttöön nämä taktiikat, ja vuoden 2001 jälkeen seurasimme niitä, ja vuonna 2005 olimme edenneet strategisen hyökkäyksen tasolle kansansodassa. Silloin ajattelimme, että on aika keskittää toimintamme, siirtää toimintamme painopiste kaupunkialueille. Siihen mennessä olimme jo vapauttaneet suurimman osan maaseudusta, missä köyhät talonpojat elävät, ja alle 25 % väestöstämme elää kaupungeissa. Siellä oli mobilisoitava pikkuporvaristo ja muut luokat, jos aioimme viedä loppuun strategisen hyökkäyksemme ja vallata valtion vallankumouksellisesti. Vuoden 2005 jälkeen päätimme siirtää toimintamme kaupunkialueille, koska ilman kaupunkilaisjoukkojen mobilisointia emme olisi onnistuneet viemään strategista hyökkäystämme päätökseen, valtion valtaamiseen. Nämä taktiikat mielessämme menimme mukaan neuvotteluprosessiin eräiden parlamenttipuolueiden kanssa, jotka kaikki taistelivat monarkiaa vastaan mutta olivat liian heikkoja, niiden luokkaluonne oli liian heikko, ne eivät kyenneet taistelemaan monarkian kanssa eivätkä viemään loppuun porvarillis-demokraattista vallankumousta. Kun itsevaltainen monarkia keskitti kaiken vallan itselleen vallankaappauksessa, meidän oli helpompaa liittoutua näiden porvarillis-demokraattisten puolueiden kanssa, ja sovimme 12 kohdan ohjelmasta. Tuon 12 kohdan ohjelman perustalta käynnistimme joukkoliikkeen, joka kutsuimme toiseksi joukkoliikkeeksi. Toisen joukkoliikkeen jälkeen seurasi valtava kansannousu, ja itsevaltainen monarkia oli pakotettu hyväksymään perustuslakia säätävä kokous ja luopumaan vallasta. Tämä jälkeen solmimme rauhansopimuksen, missä meidän oli tehtävä eräitä kompromisseja. Kompromissit tehtiin monarkian lakkauttamiseksi, perustuslakia säätävän kokouksen vaalien järjestämiseksi ja jotta voisimme edetä porvarillis-demokraattisen vallankumouksen loppuunviemiseksi maassamme.

Rauhansopimuksessa on eräitä epämääräisiä piirteitä. Meidän käsityksemme mukaan, vallankumouksellisen puolueen käsityksen mukaan porvarillis-demokraattisen tasavallan perustamisen jälkeen proletaarinen puolue ottaisi aloitteen käsiinsä ja veisi eteenpäin taistelua uuden demokraattisen vallankumouksen puolesta. Tiesimme, että porvarillisen voimat koettaisivat monarkian lakkauttamisen jälkeen vastustella, ja että pääristiriitamme olisi tämän jälkeen porvarillis-demokraattisten puolueiden kanssa. Tämän me olimme ennakoineet. Joten emme ole sanoneet, että monarkian lakkauttamisen jälkeen pysähdymme. Niin emme ole koskaan sanoneet. Olemme sanoneet, että liittoutuisimme porvarillis-demokraattisten puolueiden kanssa monarkian lakkauttamiseksi, ja monarkian lakkauttamisen jälkeen taistelu jatkuisi porvarillisten ja proletaaristen voimien välillä. Avautuisi uusi taistelukenttä. Tämä sanottiin selvästi rauhansopimuksessa, sen jälkeisessä väliaikaisessa perustuslaissa ja muissa asiakirjoissa jotka hyväksyimme.

Perustuslakia säätävän kokouksen vaalien jälkeen, kun puolueemme nousi suurimmaksi voimaksi ja lakkautimme monarkian, kansanjoukkojen keskuudessa oli paljon innostusta. Puolueemme taktista linjaa oli pantu toimeen oikein. Tämä antoi valtavasti voimaa kansanjoukoille ja kannatuksemme kasvoi huomattavasti. Jonkin aikaa teimme myös yhteistyötä väliaikaisen hallituksen kanssa, koska osallistumalla yhteishallitukseen ajattelimme voivamme työskennellä byrokratian, armeijan, poliisin ja oikeuslaitoksen sisällä tukipisteidemme rakentamiseksi näiden valtionrakenteiden kautta, mikä saattaisi auttaa meitä vallankumouksellisissa toimissamme tulevaisuudessa. Tämä mielessämme otimme osaa yhteishallitukseen. Monarkian lakkauttamisen jälkeen, kun pääristiriidaksemme nousisivat porvarillis-demokraattiset puolueet, taistelumme sai uuden käänteen.

Huhtikuun 2009 jälkeen [jolloin Prachanda erosi hallituksesta] perustuslakia säätävän kokouksen vaihe ja porvarillis-demokraattisen tasavallan perustaminen oli suurin piirtein valmis. Käsityksemme mukaan nyt on jatkettava taistelua uuden demokraattisen vallankumouksen puolesta. Joten jälleen teimme taktisen muutoksen ja näytimme, että tästä eteenpäin suurin kamppailumme olisi porvarillis-demokraattisia puolueita vastaan, joita imperialismi ja laajentumishaluiset vallat tukevat. Tämä ohjenuoranamme jätimme hallituksen ja nyt keskitymme joukkoliikkeeseen, jotta voisimme viimeinkin toimia kuten olemme saarnanneet. Se tarkoittaa PKS:n ja yleisen kansannousun taktiikan yhdistämistä. Vuoden 2005 jälkeen olemme valmistelleet yleistä kansannousua työskennellessämme kaupunkialueilla ja yhteishallituksessa.

Mutta ei pidä unohtaa, että emme ole koskaan luopuneet PKS:n saavutuksista, siitä mitä olemme voittaneet kymmenen vuoden taistelun aikana. Olimme rakentaneet kansan vapautusarmeijan (PLA), meillä oli tukialueemme, meillä oli paljon joukkokannatusta – kaiken tämän olemme onnistuneet säilyttämään. Mutta emme ole onnistuneet välittämään maan ulkopuolella oleville tovereillemme, että kansansodan saavutuksista ei koskaan luovuttu. PLA on edelleen olemassa, ja sodan aikana keräämämme aseet ovat edelleen meidän, yhden avaimen järjestelmän alaisena, Yhdistyneiden kansakuntien valvonnassa, mutta avain on meillä kuten armeijakin, emmekä ole koskaan antautuneet. Tämä osoittaa, ettemme ole luopuneet PKS:n tiestä. Olemme kylläkin jäädyttäneet tuon osan toiminnoistamme joksikin ajaksi ja keskittyneet toimintaan kaupungeissa, jotta onnistuisimme aikaansaamaan oikean tasapainon taistelun sotilaallisten ja poliittisten näkökohtien välillä. Jonkin ajan kuluttua voimme yhdistää molemmat PKS:n ja yleisen kansannousun näkökohdat käynnistääksemme lopullisen kansannousun valtiovallan valtaamiseksi. Haluaisimme painottaa, että jatkamme edelleen vallankumouksen tiellä, mutta olemme yrittäneet yhdistää PKS:n teorian yleiseen kansannousuun. Rauhanomaiseen vaiheeseen saavuttuamme luulen, että mahdollinen hämmennys on lieventynyt, ja ihmiset ymmärtävät meidän olevan edelleen vallankumouksen tiellä.

Valmistelemme nyt uuden demokraattisen vallankumouksen viimeistä vaihetta. Muutaman kuukauden sisällä kun ristiriidat kärjistyvät porvarillisten ja proletaaristen voimien välillä, ehkä näemme jonkin väliintulon imperialistien tai laajentumishaluisten tahojen puolelta. Silloin saatamme joutua käymään uusia aseellisia taisteluja. Puolueemme on jo tietoinen tästä, ja olemme päättäneet jälleen keskittyä tavallisiin kansanjoukkoihin sekä kaupungeissa että maaseudulla. Joukkopohjan vahvistamiseksi olemme perustaneet Yhdistyneen kansallisen kansanliikkeen [United National People's Movement, UNPM], joka valmistautuu taisteluun sekä kaupungeissa että vahvistaa joukkopohjaamme maaseudulla. Kun ratkaisevan yhteenoton hetki koittaa taantumuksellisten voimien kanssa, voimme taas yhdistää maaseudun tukialueemme ja tukemme kaupunkialueilla vihollista vastaan suunnattua lopullista rynnäkköä varten, vallankumouksen loppuunviemiseksi.

Haluaisin sanoa, ettemme ole koskaan hylänneet PKS:ää, olemme vain tehneet taktisen muutoksen strategiamme puitteissa. Tämä on yksi asia. Toinen asia on, että maolaisena uskon jatkuvaan vallankumoukseen [continuous revolution]. Vallankumous ei koskaan pysähdy. Silloinkin, kun yksi vaihe on valmis, toista on heti jatkettava. Vain näin voimme edetä sosialismiin ja kommunismiin. Tämä on maolaisuuden perusperiaate. Maolaisena jatkuvaa vallankumousta ei voi koskaan hylätä. Olemme edelleen PKS:n tiellä, vaikka taktiikka on muuttunut ajan luonteen mukaiseksi. Mutta kansainvälisten proletaaristen voimien keskuudessa on hämmennystä, ja haluaisimme oikaista tämän, mutta luulen että se onnistuu paremmin teoilla kuin sanoilla. Joka tapauksessa olemme varmoja, että onnistumme vakuuttamaan epäilevät toverimme siitä, että tavoittelemme edelleen vallankumousta. Toteutamme vallankumouksen uudella tavalla, ja meidän on näytettävä että vallankumous on mahdollinen myös 2000-luvulla. Nepal voi olla 2000-luvun vallankumouksen eräs malli.

WPRM: Voitko selventää, miten UCPN(M) ymmärtää valtion luonteen tämän siirtymäkauden aikana? Voiko uuden demokraattisen vallankumouksen toteuttaa vaalien kautta?

Baburam Bhattarai: Avainkysymys missä tahansa vallankumouksessa on kysymys valtiosta. Valtio on yksinkertaisesti vain tietyn luokan diktatuurin välikappale. Juuri nyt Nepalissa olemassa oleva valtio on feodaalisten, compradori- ja byrokraattikapitalististen luokkien diktatuuri. Joten vallankumouksen tehtävä on murskata tämä valtio ja asetettava sen tilalle uusi demokraattinen valtio. Tämä on vallankumouksen perustehtävä. Mutta Nepalin erityisessä tapauksessa puolifeodaalista, puolisiirtomaan asemassa olevaa valtiota hallitsi itsevaltainen monarkia, jota tukivat imperialismi ja laajentumishaluiset voimat. Puolueemme, UCPN(M), oli tästä johtuen sitä mieltä, että ensin on järkevämpää hankkiutua eroon itsevaltaisesta monarkiasta, perustaa porvarillis-demokraattinen tasavalta ja jatkaa sitten välittömästi kohti uutta demokraattista vallankumousta. Nämä olivat omaksumamme taktiikat. Teimme aloitteen monarkian lakkauttamiseksi proletariaatin johdolla, mistä maamme proletaariset voimat saivat huomattavan annoksen tarmoa. Se myös marginalisoi porvarillis-demokraattiset voimat, koska ne eivät onnistuneet johtamaan vallankumouksen tuota vaihetta. Näiden taktiikkojen toimeenpanon ja monarkian lakkauttamisen jälkeen olemme perustaneet porvarillis-demokraattisen tasavallan tähän maahan, mikä edelleen on feodaalimaanomistajien, compradori- ja byrokraattikapitalististen luokkien diktatuuri. Mutta poliittisesti, koska proletaariset voimat ottivat aloitteen siirtymäkauden valtion [transitional state] perustamisessa, taantumuksellisten ja edistyksellisten luokkien välillä on kamppailua. On luotu eräänlainen käymistila [flux], tilanne ei ole vakautunut. Kun valtio on tämänluonteinen, käymistilassa, meidän mielestämme vallankumouksellisten voimien on helpompaa puuttua tapahtumien kulkuun ja epävakauttaa valtiota entisestään, lisäten painetta valtion ulkopuolelta, joka voidaan murskata uuden demokraattisen valtion perustamiseksi.

Siirtymäkauden valtion luonne on, lyhyesti sanoen, periaatteessa taantumuksellisten voimien diktatuuri. Mutta käytännössä, koska proletaariset voimat näyttelivät johtavaa ja ratkaisevaa osaa itsevaltaisen monarkian purkamisessa ja tämän siirtymävaltion luomisessa, edistyksellisten, isänmaallisten ja proletaaristen voimien auktoriteetti on suuri. Joten tämä väliaikainen valtio ei ole kovin vakaa, ja jos onnistumme mobilisoimaan joukot oikealla tavalla, se voidaan kumota helposti ja sen tilalle voidaan asettaa uusi demokraattinen valtio. Meidän mielestämme Nepalissa on tehty uusi kokeilu, sitä ei ole tehty aiemmin esimerkiksi Kiinassa, missä puolueen vallankumouksellinen politiikka pantiin suoraan toimeen kumoamalla vanha valtio ja asettamalla uusi tilalle. Mutta meidän tapauksessamme se on tarkoittanut valtion leikkaamista osiin pala palalta, itse asiassa nielemme sitä pala palalta. Lopulta onnistumme sen murskaamisessa ja sen korvaamisessa uudella valtiolla. Tämä ei tarkoita, että yrittäisimme uudistaa valtiota, koska koko valtio on kokonaan korvattava uudella. Tässä kohdin ei ole mitään epäselvyyttä. Mutta valtion tuhoamisen menetelmä on osittain uusi meidän tapauksessamme, koska sitä hallitsi itsevaltainen monarkia, eivät porvarillis-demokraattisen puolueet kuten muissa kolmannen maailman maissa. Tämän Nepalin erityispiirteen vuoksi siirtymäkauden valtiota ei ole nähty muualla. Mutta puolueemme on hyvin tietoinen siitä, että valtio on kokonaan hävitettävä ja korvatta uudella. Työstämme linjaa parhaillaan, ja uskomme että kansansodan ja yleisen kansannousun strategian muotoilun jälkeen voimme viimeinkin mobilisoida kansanjoukot joukkomittaiseen syöksyyn ja kansannousuun tämän valtion lakkauttamiseksi ja uuden demokraattisen valtion perustamiseksi.

WPRM: Puhemies Prachandan jätettyä hallituksen ja presidentti Yadavin suorittaman, kenraali Katawalin tapaukseen liittyneen vallankaappauksen jälkeen merkittävin revisionistipuolue, CPN-UML, johtaa nyt hallitusta, ja sinä johdat äskettäin perustettua Yhdistynyttä kansallista kansanliikettä (UNPM). Voitko kertoa puolueen suunnitelmista kolmannen kansanliikkeen johtamisessa ja sen johdattamisesta kansannousuun nykyisessä tilanteessa?

Baburam Bhattarai: Kuten kerroin, puolueemme perussuuntaus on suorittaa uusi demokraattinen vallankumous uudella tavalla Nepalissa. Tähän linjaan vakaasti tukeutuen olemme tehneet taktisia muutoksia. Sen mukaisesti, kun olimme saanet valmiiksi perustuslakia säätävän kokouksen vaalit ja demokraattisen tasavallan perustamisen, seuraava tehtävämme on organisoida kansanliike ja kehittää see kansannousuksi uuden demokraattisen vallankumouksen loppuunsaattamiseksi. Olemme nyt astuneet tähän vaiheeseen. Tässä vaiheessa keskitymme yhä enemmän joukkojen organisointiin ja mobilisointiin ja niiden johtamiseen kohti vallankumouksellista ryntäystä. Se on merkinnyt tiettyjä muutoksia siihen linjaan, jota noudatettiin kansansodan aikana. Tuona aikana painopiste oli talonpoikaisjoukoissa, mikä oli jossain määrin erilaista kuin taistelu kaupunkialueilla, jotka koostuvat pääosin työväenluokasta.

Johtaaksemme liikettä sen tässä vaiheessa meidän täytyi perustaa UNPM, joka on isänmaallisten, demokraattisten ja vasemmistovoimien vallankumouksellinen yhteisrintama, jota kommunistinen puolue johtaa. Olemme esitelleet 25 vaatimusta käsittävät listan, joka käsittelee nationalismia, demokratiaa ja ihmisten toimeentuloa. Näiden vaatimusten avulla olemme mobilisoineet kansanjoukot. Tietyssä vaiheessa ristiriidat porvarillisten demokraattisten voimien ja imperialistien laajentumishaluisten voimien välillä etenee korkeammalle asteelle. Silloin tapahtuu ratkaiseva yhteenotto taantumuksellisten ja vallankumouksellisten voimien välillä. Se on kansannousu. Tämä on ihmisten näkemys. Tämä mielessämme olemme tehneet suunnitelmia ja organisoineet taisteluita, joukkotaisteluita jotka toteutamme tulevina kuukausina. Kuten Marx ja Lenin aivan oikein totesivat, on uskottava voimakkaasti kansannousun taktiikoihin. Jos haluaa organisoida kansannousun, on ryhdyttävä päättäväiseen toimintaan ja vietävä se loppuun asti. Jos siihen ei pysty, kärsii tappion. Tähän ratkaisevaan taisteluun valmistautumiseksi on käytävä läpi eri vaiheita, sen vuoksi hallituksesta erottuamme olemme keskittyneet siviilivallan palauttamisen kysymykseen, jotta onnistuisimme eristämään taantumuksellisten militaristisen osan. Toiseksi keskitymme nationalismin kysymykseen, jotta voimme organisoida kansanjoukkojen isänmaalliset voimat imperialistien ja laajentumishaluisten tahojen väliintuloa vastaan. Kolmanneksi olemme nostaneet esille maareformin ja peruskysymyksen kansanjoukkojen toimeentulosta, jotta köyhät kansanjoukot ja pikkuporvarisluokat voidaan organisoida.

Tämä mielessämme jatkamme suunnitelmamme toteuttamista muutaman seuraavan kuukauden sisällä, jolloin nähdään laaja isänmaallisten, demokraattisten ja vallankumouksellisten voimien rintama, joka voi käynnistää lopullisen taistelun taantumusvoimia ja ulkomaisten imperialistien tukemia porvarillis-demokraattisia voimia vastaan. Uskomme, että tämä johtaa todelliseen liikkeeseen ja joukkojen lopulliseen kansannousuun. Jos onnistumme lukemaan oikein maan sisäisten taantumusvoimien sekä ulkopuolisten imperialististen ja laajentumishaluisten voimien välistä ristiriitaa, voimme oikealla hetkellä organisoida kansannousun ja voittaa. Tämän vuoksi olemme perustaneet UNPM:n ja käynnistäneet protestiohjelmia. Tulevien kuukausien aikana kun taantumusvoimien välinen ristiriita kärjistyy uuden perustuslain säätämisen yhteydessä, tänä aikana tämä uusi liike nousee, kun ihmiset viimein nousevat kapinaan ja vievät uuden demokraattisen vallankumouksen päätökseen. Tässä kaikki mitä haluan tästä asiasta tällä erää sanoa.

WPRM: Aiemmin olet kirjoittanut tarpeesta takavarikoida feodaaliherrojen maat sekä compradori- ja byrokraattikapitalistien pääoma, ja puolue on tätä jossain mitassa toteuttanutkin. Onko tämä vielä UCPN(M):n suunnitelmissa?

Baburam Bhattarai: Uuden demokraattisen vallankumouksen loppuunviemiseksi on murskattava feodaaliset tuotantosuhteet ja kulttuuri, se tarkoittaa että meidän on takavarikoitava feodaalisten maanomistajien omaisuus ja jaettava se talonpojille periaatteella “maa sen kyntäjälle” [land to the tiller]. Tämä oli puolueemme kansansodan aikainen politiikka, jota harjoitimme maaseudulla. Nepal on maantieteellisesti jakautunut vuoristoisiin ja tasankoalueisiin, ja suurin osa maasta on tasankoalueilla. Mutta tasangoilla oli vaikea käydä sissisotaa, joten me vain menimme sinne ja panimme maareformia toimeen jonkin verran. Koska tasankoalueet ovat Intian rajan läheisyydessä ja siellä on ulkomaisen maahanhyökkäyksen vaara, emme ole koskaan onnistuneet täysin toteuttamaan maareformia noilla alueilla. Se tapahtuu vasta vallankumouksen lopullisen voiton jälkeen. Kansansodan aikana tätä politiikkaa, “maa sen kyntäjälle”, toteutettiin selvemmin vuoristoisilla alueilla ja osittain tasangolla Intian rajalla. Mutta kannatamme feodaalimaanomistajien lakkauttamista, koska ilman että maasta tehdään talonpoikien, sen kyntäjien omaisuutta, emme voi toteuttaa maavallankumousta emmekä viedä uutta demokraattista vallankumousta päätökseen. Joten politiikkanamme säilyy feodaalisten omistussuhteiden lakkauttaminen ja sosialistisesti suuntautunut porvarillis-demokraattinen vallankumous. Tämä on politiikkamme maakysymyksessä.

Pääomakysymykseen liittyen, maissa, kuten Nepal, jotka ovat puolifeodaalisia ja puolisiirtomaan asemassa, pääomaa hallitsee imperialistinen pääoma. Meidän tapauksessamme erityisesti intialainen, laajentumishaluinen pääoma. Pääoman luonne Nepalissa on tällä hetkellä compradoristinen ja byrokraattinen. Tämä tarkoittaa, että se on riippuvainen, eikä maa voi olla kansallisesti itsenäinen. Siksi haluamme päästä eroon byrokraattisesta ja compradoripääomasta ja muuntaa sen kansalliseksi teollisuuspääomaksi, joka voidaan sitten organisoida sosialistisesti. Tämä politiikka mielessämme aiomme vallankumouksen suorittamisen jälkeen takavarikoida kaiken tämän byrokraattisen ja compradoripääoman ja muuntaa sen kansalliseksi pääomaksi, joka voidaan järjestää uudelleen sosialistisiksi tuotantosuhteiksi. Tässä on politiikkamme, jolla hankkiudutaan eroon feodaalisen maanomistuksen [feudal landlordism] jäänteistä, lakkautetaan byrokraattinen ja compradoripääoma, ja järjestetään talous uudelleen, ensin uuden demokraattisen linjan mukaisesti ja sen jälkeen siirtyäksemme kohti sosialismia.

WPRM: UCPN(M) on esitellyt ajatuksia vaaleista uudessa demokraattisessa ja sosialistisessa valtiossa. Artikkelissasi ‘Kysymys uudenlaisen valtion rakentamisesta’ The Workerin numerossa 9, käsittelet erityisesti laajemman demokratian tarvetta ihmisten keskuudessa. Miten vaalien järjestäminen ratkaisee 1900-luvun sosialististen kokemusten heikkoudesta johtuvat ongelmat?

Baburam Bhattarai: Kysymys demokratiasta ja diktatuurista on kommunistiselle liikkeelle myös erittäin tärkeä. Periaatteessa jokainen valtio on tietyn luokan diktatuuri, niin kutsuttu demokratia on myös porvarillisen diktatuurin muoto. Tämä on MLM:n perusperiaate, eikä kukaan voi kieltää sitä. Mutta se, mitä harjoitettiin 1900-luvulla eri kansandemokratioissa ja sosialistimaissa oli, vaikkakin teoriassa oikeaa, käytännössä todelliset demokraattiset instituutiot olivat minimaalisia. Demokratia on luokkakäsite, ja porvarillisella demokratialla on omat sääntönsä, mutta proletaarista demokratiaa tulee myös kehittää. Se mitä tapahtui Neuvostoliitossa oli, että neuvosto, demokraattinen instituutio, ja työväenluokka muuttuivat hyvin funktionaalisiksi, erityisesti toveri Stalinin aikana. Todellisuudessa neuvostot eivät voineet toimia funktionaalisesti, ja asteittain ne muuttuivat byrokraattiseksi valtiokoneistoksi. Neuvostoliiton vastavallankumouksen jälkeen, toveri Mao Zedong veti tiettyjä johtopäätöksiä ja halusi laajentaa proletaarisen demokratian alaa. Sitä hän toteutti suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen aikana. Nähtiin eräitä uusia instituutioita, kansankomiteat ja punakaartit, jotka laajensivat kansan demokratiaa. Mutta tämä kokeilu oli hyvin lyhyt, ja toveri Maon kuoleman jälkeen Kiinassa tapahtui vastavallankumous.

Nyt on 2000-luvun vallankumouksellisten tehtävä ottaa näistä 1900-luvun oppitunneista vaarin ja kehittää proletaariselle demokratialle uusi sisältö. Puolueemme on keskustellut asiasta perinpohjaisesti ja tehnyt yhteenvedon 1900-luvun vallankumouksen hyvistä ja huonoista puolista. Tulimme johtopäätökseen, että vaikka MLM:n peruskäsitteet valtiosta ja demokratiasta ovat päteviä, koska Neuvostoliitto ei enää toiminut kun neuvostovaltio muuttui byrokraattiseksi valtioksi, ja ottaen huomioon Maon kokeilu kulttuurivallankumouksessa Neuvostoliiton kielteiseen kokemukseen nähden, meidän on kehitettävä proletaarisen demokratian käsitettä eteenpäin. Johtopäätöksemme oli, että kansanjoukoille tarvitaan enemmän tilaa valvoa valtiota ja puuttua sen toimintaan. Jos näin ei tapahdu, niin vallankumouksen jälkeen kansan aloitehalukkuus vähenee, ja vain harvojen muodostama byrokraattinen eliitti hallitsee koko valtiota proletariaatin nimessä, eikä vallankumous etene.

Tämän estämiseksi tarvitaan tiettyjä mekanismeja, jotka jatkuvasti mobilisoivat joukkoja, ja niiden jatkuva tarkkaavaisuus ja puuttuminen asioiden kulkuun varmistaa, että valtio ei muutu byrokraattiseksi valtioksi. Tällaisen instituution luomiseksi eräs ajatus on toteuttaa demokratia sellaisena kuin sitä harjoitettiin Pariisin kommuunin päivinä, tai edetä uudelleen kohti neuvostomallista demokratiaa, tai ottaa opiksi kulttuurivallankumouksesta. Haluamme ottaa opiksi kaikista näistä kolmesta kokemuksesta, joten puolueemme johtopäätös oli että sosialistisen viitekehyksen sisällä, proletariaatin diktatuurin viitekehyksen sisällä, on organisoitava kansanjoukkojen välistä kilpailua, jotta joukot pysyvät jatkuvasti tarmokkaina ja estävät vain muutamaa ihmistä tekemästä valtiosta omaa monopoliaan.

Tämä kilpailu tapahtuu sosialismin puitteissa, proletaarisen diktatuurin puitteissa, olemme kehittäneet tämän peruskäsitteen. Mutta tämä on vain yleinen käsite, meidän on vielä työstettävä kilpailun varsinainen muoto. Yleinen tuntumamme on edelleen keskustelun alainen, emme ole tehneet vielä lopullisia johtopäätöksiä. Mutta me olemme esittäneet monipuoluekilpailua sosialistisen viitekehyksen sisällä. Miksi tarvitaan useita puolueita? Vaikka työväenluokka on yksi luokka, proletaarinen tietoisuus on eri asia, tietoisuus on eri tasoista. Jos heidän välillään on kilpailua, silloin kaikkein vallankumouksellisin osa on asemassa johtaa tätä prosessia demokraattisin keinoin. Kaikki työväenluokan joukot voidaan mobilisoida, ja tällaisessa jatkuvassa joukkojen mobilisoinnin tilassa rajoitamme tämän demokratian rappeutumista byrokraattiseksi järjestelmäksi. Siksi olemme ajatelleet yhtenä keinona monipuoluekilpailun sallimista proletaaristen ja edistyksellisten luokkien keskuudessa proletariaatin johdon ja sosialistisen perustuslaillisuuden viitekehyksessä [socialist constitutional framework].

Tämä on yksi esittämistämme vaihtoehdoista, mutta se on vain ehdotus, emme ole vielä tehneet johtopäätöksiä. Tästä puhuin artikkelissani, se on alustava artikkeli, olemme esittäneet tätä, mutta luulen että siitä pitää keskustella kansainvälisessä työväenliikkeessä ja kehitettävä sitä eteenpäin. Muutoin emme onnistu tekemään oikeita johtopäätöksiä 1900-luvun sosialismin ja proletaarisen vallankumouksen oppituntien epäonnistumisista ja johtamaan vallankumousta eteenpäin 2000-luvulle. Peruslähtökohta on edelleenkin kulttuurivallankumouksessa, missä Mao ylitti valtiojärjestelmän perinteiset puitteet ja antoi joukoille lisää valtaa puolueessa ja valtiossa. Tämä on yleinen suuntaus. Mutta oikeita instituutioita ei ole vielä kehitetty. 2000-luvun vallankumouksellisten tulee kehittää tätä mallia edelleen ja kehittää tiettyjä instituutioita ja toimintatapoja joiden avulla työväenluokka mobilisoituu vallankumouksen edistämiseksi. Tämä mielessämme esitämme tätä mallia, jossa kilpaillaan uuden demokratian ja sosialistisen valtion puitteissa.

WPRM: Vaalit imperialistisissa maissa palvelevat yleisesti ottaen muodollisena rituaalina, joihin ihmiset osallistuvat hyvin byrokraattisella tavalla, eivät joukkojen mobilisoinnin mahdollistajana. Vaalit mobilisoivat ihmisiä vain harvoin, ja silloinkin vain erityisissä tilanteissa, kuten jossain määrin Obaman valinnan yhteydessä Yhdysvalloissa, koska ihmiset vastustivat niin voimakkaasti Bushin hallinnon rikoksia. Kuinka vaalit voivat mitenkään auttaa ihmisten mobilisoinnissa ja heidän ymmärryksensä kehittämisessä yhteiskunnan luokkaluonteesta ja tarpeesta edetä kohti sosialismia, kun kokemuksemme vaaleista imperialistisissa ja alistetuissa maissa on se, että ne ovat joukkojen pettämisen väline?

Baburam Bhattarai: Vaalit imperialistisissa maissa ovat porvarillisen demokratian muoto, rituaali, joka pettää kansanjoukkoja ja ikuistaa heidän luokkavaltionsa vallan. Mutta me emme puhu vaalien järjestämisestä porvarillisessa valtiossa, me puhumme ajasta vallankumouksen jälkeen uudessa demokraattisessa tai sosialistisessa viitekehyksessä, missä eräin perustuslaillisin määräyksin taataan taantumuksellisten, imperialistien ja rikollisten ainesten osallistumisen estäminen. Vain edistykselliset voimat, kansan demokraattiset voimat saavat osallistua. Tätä on se kilpailu uuden demokraattisen tai sosialistisen viitekehyksen sisällä josta me puhumme. Tässä on perustava ero. Vallankumouksen jälkeen, ensimmäinen asia on omaisuuden uudelleenjako. Ei ole enää rikkaita ja köyhiä, omistavien ja omistamattomien välistä syvää kuilua. Tapa jolla organisoimme kilpailun mahdollistaa kaikkien tasavertaisen osallistumisen. Mutta olemassa olevassa imperialistisessa ja porvarillis-demokraattisessa viitekehyksessä omistavien ja omistamattoman työväenluokan välillä on syvä kuilu. Kilpailu on niin epätasaista, että omistamaton työväenluokka ei voi koskaan kilpailla omistavien kanssa, porvarillisen ja imperialistisen luokan kanssa. Tällä tavoin ainoastaan omaisuuden sosialistisen ja uuden demokraattisen uudelleenjaon jälkeen voidaan organisoida poliittinen kilpailu, missä kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus kilpailla tasavertaisesti. Ajatuksemme kilpailusta uudessa demokraattisessa ja sosialistisessa viitekehyksessä on siis täysin erilainen porvarillis-demokraattisen ja imperialistisen valtion muodollisesta kilpailusta ja käytännöstä. Ero valtion luokkaluonteessa tulee ottaa huomioon.

WPRM: Olet jo puhunut kulttuurivallankumouksen joistakin näkökohdista, mutta haluaisin mennä hieman pitemmälle yksityiskohtiin. Kulttuurivallankumous oli 1900-luvun vallankumouksen huipentuma, joten mistä asioista siinä sinä ja UCPN(M) olette ottaneet oppia?

Baburam Bhattarai: Kyllä, olemme sitä mieltä, että kulttuurivallankumous ei ollut vain 1900-luvun vallankumouksen vaan koko ihmiskunnan vapautuksen historian huipentuma. Se on vallankumouksellisten ajatusten kehityksen huipentuma. Joten kaikkien vallankumouksellisten on otettava kulttuurivallankumous lähtökohdakseen ja kehitettävä vallankumouksellista ideaa ja suunnitelmaa eteenpäin.

Kulttuurivallankumouksen peruskysymys oli jatkaa vallankumousta proletariaatin diktatuurin alaisuudessa. Se oli perusidea. Joten ensin tarvitaan työväenluokan diktatuuri, ja sen saavuttamiseksi on murskattava koko valtio vallankumouksen loppuunviemiseksi, se on ensimmäinen tehtävämme. Työväen diktatuurin perustamisen jälkeen työväenluokka on jatkuvasti mobilisoitava jatkuvaan vallankumoukseen. Vain näin voimme estää valtiota rappeutumasta byrokraattiseksi koneistoksi. Tämä on perusidea. Siksi Neuvostoliiton kielteisten kokemusten ja Kiinassa alussa kohdattujen kriittisten kokemusten jälkeen Mao kehitti mallinsa kulttuurivallankumouksesta, joka antoi joukoille oikeuden kapinoida. Hän pyysi kaikkia sorrettuja luokkia ja kansaa kapinoimaan vallassa olevaa auktoriteettia vastaan ja hän esitteli punakaartit, kansankomiteat, proletariaatin täydellisen diktatuurin jokaisella alueella, politiikassa, taloudessa ja yhteiskunnassa, kulttuurissa, joilla käytettiin täydellistä diktatuuria porvaristoon nähden vallankumouksen jatkamiseksi. Tämä on kulttuurivallankumouksen perustava näkökohta ja tästä on pidettävä kiinni ja kehiteltävä sitä edelleen.

Mutta meidän tapauksessamme, koska luokkamme ei ole vienyt vallankumousta loppuun 2000-luvulla eikä maailmassa ole sosialistista valtiota, meidän on otettava oppia kulttuurivallankumouksesta ja yritettävä toteuttaa niitä vallankumouksellisissa puolueissa ja joukkojärjestöissä, ja kun olemme onnistuneet vallankumouksen viemisessä loppuun, voimme ottaa käyttöön kulttuurivallankumouksen perusperiaatteet valtiossa. Tämä on pääasiallinen opetus. Ja haluaisimme painottaa, että ilman kulttuurivallankumouksen ottamista lähtökohdaksi emme voi viedä vallankumousta loppuun missään maassa nykyisessä maailmassa, emmekä saavuta sosialismia ja kommunismia jos meillä ei ole ymmärrystä jatkuvasta vallankumouksesta työväen diktatuurin alaisuudessa. Ajatus jatkuvasta vallankumouksesta on ymmärrettävä selvästi. Ihmiset luulevat yleisesti, että kun valtiovalta on vallattu, vallankumous on viety loppuun. Mutta tällainen ajattelu merkitsee vallankumouksellisten joukkojen aloitehalukkuuden vähenemistä. Se on ollut aiempien vallankumousten virheenä. Meidän on nyt opittava ajattelemaan, että vallankumous ei milloinkaan pääty kunnes kaikki luokat on lakkautettu, valtio on lakkautettu, omistusjärjestelmä on lakkautettu ja astumme luokattomaan ja valtiottomaan yhteiskuntaan, tai kun kansanjoukkojen kommuuni on luotu. Ennen tätä vaihetta vallankumous ei milloinkaan pysähdy. Ajatus kulttuurivallankumouksesta on ymmärrettävä selvästi, ja olemme hyvin vakavissamme tämän asian suhteen.

WPRM: Kuinka toteutatte kulttuurivallankumousta puolueessa tällä hetkellä?

Baburam Bhattarai: Puolueen sisällä sallitaan laaja ja suuri demokratia. Kommunistisen puolueen periaate on demokraattinen sentralismi. Tarvitsemme keskittämistä vallankumouksen ohjaamiseksi, tarvitsemme vahvaa johtoa, mutta jos tätä johtoa ja keskittämistä ei luoda laajan demokratian perustalle, ei se ole hyväksyttävää. Muutoin johto saattaa kehittyä byrokraattiseksi sentralismiksi. Juuri nyt puolueessamme on laajoja näkemyseroja kaikissa asioissa, mutta keskusjohto mobilisoi kaaderit ja joukot keskustelemaan näistä asioista, ja ainoastaan sen jälkeen tehdään päätös. Kun päätös on tehty, se toteutetaan. Mutta ennen päätöksen tekoa mikä tahansa asia on keskusteltava laajasti lävitse, joten demokratian suuri harjoitus tulee tehdä ensin, ja sen perustalle luodaan sentralismi. Vain tällainen sentralismi on todella demokraattista sentralismia. Tätä puolueemme pyrkii harjoittamaan.

WPRM: Entä kahden linjan taistelu puolueessa?

Baburam Bhattarai: Myös kahden linjan taistelu liittyy tähän kysymykseen. Kahden linjan taistelu on yhtä kuin minkä tahansa puolueen elämä, koska kaikki tässä maailmassa on vastakohtien ykseyttä. Jopa puolue on vastakohtien ykseys. “Yksi jakautuu kahdeksi” -politiikka soveltuu myös puolueeseen. Joten vaikka kaikissa kommunistipuolueissa on taistelua proletaaristen ja ei-proletaaristen suuntausten välillä, täytyy olla mekanismi eri suuntausten välisen taistelun organisoimiseksi puolueen sisällä. Tästä syystä kahden linjan taistelua tulee edistää. Ainoa asia on, että meidän on käsiteltävä kahden linjan taistelua varoen. Tämän asian suhteen kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä on erilaisia suuntauksia. Eräs niistä on lahkolainen, ja heti kun kahden linjan taistelu alkaa, se päättyy puolueen jakautumiseen [split]. Tämä on lahkolainen tai äärivasemmistolainen [ultra-left] suuntaus. Toinen on oikeistorevisionistinen suuntaus, missä taistelu aina johtaa kompromissiin, mikä muuttaa puolueen reformistiseksi ryhmäksi.

Oikea MLM-muotoilu on ykseys-taistelu-transformaatio [unity-struggle-transformation]. Meidän tulee taistella tavoitellaksemme ykseyden korkeampaa tasoa. Se on kahden linjan taistelun oikean käsittelyn tavoite vallankumouksellisessa puolueessa. Ja meidän puolueemme on ollut erittäin menestyksekäs tämän kahden linjan taistelun menetelmän soveltamisessa tavoitellessamme ykseys-taistelu-transformaatiota. Olemme pääosin kiinnostuneet transformaatiosta. Jos tavoitteena ei ole transformaatio, silloin ei saavuteta korkeamman tason ykseyttä, ja kahden linjan taistelu johtaa aina puolueen jakautumiseen. Ja proletaarisen puolueen jakautuminen heikentää luokkaamme ja kykyämme edistää vallankumousta. Tämä opetus on ymmärrettävä selvästi, erityisesti maailman maolaisten vallankumouksellisten keskuudessa. Kahden linjan taistelun nimessä he unohtavat korkeamman tason ykseyden ja transformaation tavoittelun. Näin vallankumoukselliset puolueet jäävät pieniksi ryhmiksi ja kokoelmiksi eivätkä onnistu suorittamaan vallankumousta. Uskon että nämä opetukset, erityisesti Leniniltä ja Maolta, tulee ottaa varteen ja panna käytäntöön.

WPRM: Haastattelun lopuksi, mitä mieltä olet, voidaanko Nepalissa voidaan rakentaa sosialismi yhdessä maassa, nykyisessä tilanteessa jossa Yhdysvaltain imperialismin ja erityisesti Intian laajentumishaluisuuden aiheuttamat paineet ja interventiovaara jatkuvat?

Baburam Bhattarai: Kysymys sosialismista yhdessä maassa on teoreettinen kysymys, josta on keskusteltava. Elämme imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakautta. Imperialismi koostuu aina epätasaisesta [uneven and unequal] kehityksestä, joten vallankumous yhdessä maassa ei ole vain mahdollisuus, vaan pakko, koska vallankumous ei puhkea kaikkialla maailmassa samanaikaisesti. Se on mahdoton niin kauan kuin imperialismi on olemassa ja kehitys on epätasaista. Tämä on leninismin perusperiaate, joka pitää edelleen paikkansa ja meidän tulee ymmärtää se. Mutta Nepalin kaltaisen pienen maan erityistapauksessa, kun se on puristuksissa Intian ja Kiinan kaltaisten suurten valtioiden välissä ja kun Yhdysvaltain imperialismi määrää kaikkialla maailmassa, jos ei ole kannatusta, kansainvälistä kannatusta, tai jos ei ole voimakasta vallankumouksellista liikettä, on erittäin vaikea ylläpitää vallankumousta. Voi olla mahdollista suorittaa vallankumous ja vallata valtiovalta, mutta valtiovallan ylläpito ja sen kehittäminen sosialismin ja kommunismin suuntaan tarvitsee kansainvälisen työväenliikkeen tukea. Näin kansainvälisen solidaarisuuden taso ja kansainvälisen proletaarisen liikkeen solidaarisuus on tärkeää. Niin sanotun globalisaation, imperialistisen globalisaation kasvavan vaikutuksen jälkeen imperialismin vaikutusvalta on ulottunut kaikkiin maailmankolkkiin. Jos ei ole olemassa voimakasta kansainvälistä proletaarista liikettä imperialismin interventioita ja valtaa vastaan, on erittäin vaikeata ylläpitää vallankumousta yhdessä pienessä maassa.

Tämä mielessämme meidän on kuitenkin tehtävä vallankumous yhdessä maassa, se on välttämättömyys. Mutta sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi edelleen tarvitsemme kansainvälisten proletaaristen voimien tukea. Tästä syystä meidän on nostettava internet-työn ja kansainvälisen yhteisön tärkeysastetta. Tämä on tärkeämpää Nepalin kaltaisissa pienissä maissa. Itse asiassa viime kuukausina olemme keskustelleet tästä asiasta. Vallankumouksen loppuunviemiseksi, sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi Nepalissa, ainakin eteläaasialaisissa puitteissa, tarvitsemme voimakasta vallankumouksellista solidaarisuutta ja tarvitsemme kansainvälisen proletaarisen liikkeen tukea. Meidän mielestämme kansainvälisen proletaarisen liikkeen tapahtumat maailmanlaajuisesti ja jotkut kehittämisen kohteena olevat instituutiot ovat tärkeitä, kuten Vallankumouksellinen internationalistinen liike [Revolutionary Internationalist Movement, RIM], Etelä-Aasian maolaispuolueiden koordinaatiokomitea [CCOMPOSA] ja Maailman kansan vastarintaliike [WPRM]. Tämän tyyppiset organisaatiot ovat erittäin tärkeitä vallankumouksen menestykselle sekä tuen keräämiseksi kansainvälisellä tasolla vallankumouksemme menestyksen hyväksi.

WPRM: Kiitos ajastasi.

Baburam Bhattarai: Kiitos, ja lal salam!