Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Afganistan: 25 % loikkareista takaisin kapinallisten riveihin

27.4.2010 | Uutiset

Lähes neljännes Talibanista loikanneista taistelijoista on palannut sotimaan kapinallisten riveissä, sanoo tuore raportti.

Taisteluista luopuneet ovat tarttuneet aseisiin uudelleen, koska hallitus ei ole täyttänyt loikkareille antamiaan lupauksia, sanoo kabulilaisen tutkimuslaitos Afghanistan Analysts Networkin laatima raportti. Miehitysvaltojen vuonna 2005 perustama hanke Taliban-taistelijoiden irrottamiseksi sodasta on toimintansa aikana onnistunut houkuttelemaan piiriinsä noin 650 talibania, joista on 33 komentajia, The Times kirjoittaa. NATO:n arvion mukaan talibaneja toimii Afganistanissa 36 000.

“Suurin osa mainituista komentajista lopetti toimintansa 6-18 kuukaudeksi odottaessaan hankkeen lupausten täyttämistä”, raportissa sanotaan. “Kun kävi selväksi, ettei tukea tulisikaan, he yksinkertaisesti liittyivät takaisin taisteluun.”

The Timesin mukaan NATO aikoo seuraavan viiden vuoden aikana käyttää yli miljardi dollaria talibanien houkuttelemiseen pois sodasta. Tiedot saatavilla olevista rahoista kuitenkin “voivat aiheuttaa vaaran, että yhä useampi liittyy kapinaan vain tilapäisesti päästäkseen hyötymään. Samanaikaisesti hallituksen kannattajat ‘saattavat katkeroitua tai muuttua jopa vihamielisiksi, jos varoja kanavoidaan hallituksenvastaisille ryhmille’”, lehti kirjoittaa raporttia siteeraten.

The Times: Taleban defectors ‘are rejoining insurgency’ (22.4.10)

Avainsanat: , ,

Kommentoi