Nepal: Perustuslakikomitea hätäkokoukseen
8.3.2010 | UutisetNepalin perustuslakikomitea on kutsunut koolle hätäkokouksen, sillä toukokuulle suunniteltu uuden perustuslain hyväksyminen uhkaa viivästyä.
Perustuslakikomitean oli määrä saada perustuslain ensimmäinen luonnos valmiiksi viime perjantaina. Komitean alaisista työryhmistä kuitenkin vain kaksi toimitti raporttinsa ajoissa, ja useita tärkeitä kysymyksiä kuten liittovaltion ja valtioelinten muoto on vielä sopimatta.
Hätäkokoukseen kutsutaan kaikki perustuslakiparlamentin puolueet, joiden on määrä pohtia etenemistä. Vuonna 2008 työnsä aloittaneen perustuslakiparlamentin mandaatin mukaisesti perustuslakikomitean tulee saada perustuslaki valmiiksi toukokuun 28. päivään mennessä.
NepalNewsin mukaan vain harva on tähän mennessä esittänyt aikarajan siirtämistä, sillä perustuslakiparlamentin mandaatin pidentäminen puolella vuodella vaatisi väliaikaisen perustuslain mukaan poikkeustilan julistamista.
NepalNews: Constitutional Committee calls emergency meeting (7.3.10)



