Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

VAS: Vaaliliitot SKP:n kanssa piirien käsissä

7.3.2010 | Uutiset

Vasemmistoliiton mukaan vaaliliitto SKP:n kanssa ensi eduskuntavaaleissa riippuu piirijärjestöjen halukkuudesta.

Tammikuun alussa Suomen kommunistinen puolue esitti Vasemmistoliitolle vaaliliittoa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. “Vasemmiston kannatus oli viimeksi pidetyissä vaaleissa historian alhaisin. Tässä vakavassa tilanteessa tarvitaan välttämättä uusia johtopäätöksiä”, puolueen keskuskomitea toteaa viitaten vuoden 2009 eurovaaleihin, joissa SDP:n paikkamäärä putosi kolmesta kahteen, ja Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka kuitenkin torjui tarjouksen “merkillisenä”. STT:n mukaan “Puhakka pitää merkillisenä SKP:n puheenjohtajan Yrjö Hakasen torstaina esittämää yhteistyötarjousta, koska hän oli tavannut Hakasen jo aiemmin ja ilmoittanut, ettei vaaliliittoja solmita.”

Puhakka ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vastasivat Sosialismi.netin tiedusteluun vaaliliiton torjumisen perusteista, että puolueen piirijärjestöistä “on tullut yksiselitteistä viestiä siitä, että vaaleihin halutaan lähteä omilla listoilla ilman, että vaaliliittoja tehdään muiden puolueiden kanssa.”

Puolue kertoo valmistautumisen eduskuntavaaleja varten alkaneen heti eurovaalien jälkeen, ja työn tuloksena näyttää nyt siltä, että kaikissa vaalipiireissä saadaan täyteen omat listat omilla ehdokkailla. “Vasemmistoliitto suhtautuu SKP:n vaaliliittotarjoukseen samoin perustein kuin muidenkin puolueiden vaaliliittotarjouksiin.”

SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen toivoo kuitenkin edelleen Vasemmistoliiton harkitsevan asiaa “avoimin mielin”. Hänen mukaansa SKP esitti vaaliliittoa seuraaviin eduskuntavaaleihin Puhakalle jo syksyllä 2009, ja toisen kerran pari viikkoa sitten puolueiden puheenjohtajien ja pääsihteerien tapaamisessa. “Kummassakaan tapaamisessa VAS:n puolelta ei ole ilmoitettu, että heidän puolue-elimensä olisivat ottaneet kannan asiaan”, Hakanen kertoi Sosialismi.netille. “He ovat tuoneet esille sen, että VAS:ssa piirijärjestöt päättävät vaaliliitosta ja että piireissä on suuntauduttu vaaleihin omilla listoilla.”

Hakanen toivoo Vasemmistoliitossa arvioitavan vaaliliiton merkitystä “ei vain oman puolueen vaan ennen muuta kaikkien niiden kannalta, jotka joutuvat kärsimään nykyisestä oikeistolaisesta politiikasta ja haluavat suunnanmuutosta.”

SKP:n yhteistyötarjouksessa esitetään “radikaalia vasemmistolaista ja punavihreää” ohjelmaa yhteiselle vaaliliitolle.

SKP: Keskustelualoite radikaalista vasemmistolaisesta vaaliliitosta (31.1.10)

Nelonen: Vasemmistoliitto torjuu SKP:n vaaliliittohalut (25.2.10)

Avainsanat: , , , , ,

14 kommenttia
Kommentoi »

  1. “SKP:n yhteistyötarjouksessa esitetään `radikaalia vasemmistolaista ja punavihreää´ ohjelmaa yhteiselle vaaliliitolle.”

    Olisihan tuo aika mielenkiintoinen ohjelma varmasti keskustella, voiko sen saada jotenkin julki?

    Asioiden ehkä täytyy mennä vielä enemmän todella pieleen ennen kuin vasemmisto yhdistyy edes teknisellä tasolla.

  2. “Olisihan tuo aika mielenkiintoinen ohjelma varmasti keskustella, voiko sen saada jotenkin julki?

    Minulla on sellainen käsitys että SKP tarkoituksellisesti jättää jonkin konkreettisen sisällön omaavan, ohjelman kaltaisen aloitteen tekemättä tässä yhteydessä. Ajatuksena nimenomaan se että aloitamme keskustelun enemmän kuunnellen kuin puhuen, itsekin esitin sitä, nimenomaan siksi että saataisiin aito keskustelu aikaan.

    Mutta tuleepahan vaaliliitto tai ei, kaikista politiikan keskeisistä asioista pitää kehittää vuoropuhelua erilaisten vasemmistovoimien kesken. Toiminnallisen yhtenäisyyden ja yhteen hiileen puhaltamisen tarve ei ole hävinnyt minnekään.

    En usko ollenkaan että tänä aikana vasemmiston yhtenäistyminen kulkisi ideologisesti monoliittisen liikkeen suuntaan. Pikemminkin on odotettavissa että hieman erilaisista lähtökohdista lähtien ollaan päätymässä yhteiseen politiikkaan. Näin siksi, että ongelma – kapitalismi eri ilmiöineen – on kuitenkin kaikille sama.

    Se mitä tavoittellaan on mielestäni toiminnan, ennen muuta joukkotoiminnan kehittäminen, sen varaan on sitten hyvä rakentaa tietoisuuden ja solidaarisuuden vahvistamista.

    Mielestäni SKP:ssä pitää nyt suuntautua siihen että SKP:n listoilla on tilaa kaikille erilaisille vasemmistolaisille ja punavihreille.

  3. Epäilemättä kyllä vaaliliitto Vasemmistoliiton ja SKP:n välillä yhdistäisi vasemmistoa. Nimittäin 50% Vasemmistoliiton kannattajakunnasta demareihin.

  4. Olisihan tuo aika mielenkiintoinen ohjelma varmasti keskustella, voiko sen saada jotenkin julki?

    Todennäköisesti SKP:n lähtökohdat eivät ole viime eduskuntavaaleista muuttuneet, joten vuoden 2007 vaaliohjelmasta saa varmaan hyvän kuvan siitä mitä puolue omalta puoleltaan esittäisi vaaliliiton ohjelman sisällöksi: http://www.skp.fi/vaalit.php?juttu=485

    Huomasin muuten että VAS:n kesän puoluekokoukseen on tehty (Savonlinnan kunnallisjärjestö) yksi aloite vaaliliitoista SKP:n, STP:n ja KTP:n kanssa (aloite nro 80):
    http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/puoluekokous-2010/1177-puoluekokousaloitteet-puoluekokoukselle-18-2062010-.html

    Vaaliliitto KTP:n kanssa voi vaatia aika tiukkoja neuvotteluja ;-)

  5. “Nimittäin 50% Vasemmistoliiton kannattajakunnasta demareihin.”

    Käytännössähän Suomessa on kaksi demaripuoluetta. Tosin ne historialliset syyt, jotka jakoivat sen ensimmäisen ovat poistuneet. Myös Tuomiojan nouseminen SDP:n johtoon olisi luonut tuon “yhdistäisi vasemmistoa” -ilmiön, ja kenties kaikkia vasemmistolaisia hyödyttävät laajat vaaliliitot.
    Silloin SDP puolestaan vuotaa kokoomukseen, miten paljon, vaikea sanoa, mutta järjellä ajatellen parempi antaa mennä kuin elää valheessa.

  6. nämä näyttäisivät liittyvän tähän, skpläisten asiakirjoja edustajakokoukseen

    Yhteistoimintaan politiikan suunnan muuttamiseksi
    http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=2529

    Tie ulos kriiseistä
    http://www.skp.fi/ajankohtaista.php?juttu=2530

    itse toivoisin mahdollisimman laajaa vasemmiston yhteistyötä; luulen kuitenkin että vanhat SKDL:n aikaiset kaunat, uudet ennakkoluulot, imagokysymykset ja vasemmistoliitossa lisäksi pelko äänten menettämisestä niiden saamisen sijaan estävät vaaliliitot. Jonkinlaista yhteistoimintaa vasemmistossa olisi kuitenkin kehiteltävä, tämä liukumäki alaspäin on jatkunut jo niin kauan.

  7. Mitä käytännön politiikkaan tulee (jonka tekemiseen en puheena olevissa puolueissa ole osallistumassa), minäkin olisin pitänyt vaaliyhteistyötä parhaana vaihtoehtona. Samalla, jos tilannetta arvioidaan “objektiivisesti”, minusta näyttää siltä että SKP:llä ei taida käytännössä olla paljon mitään annettavaa esim. vaaliliitolle muuta kuin (sinänsä hyviä) ohjelmallisia näkökohtia, eikä puolueen siksi kannata ihmetellä jos yhteistyö ei kelpaa (vaikka epäilemättä TA:n uutisoinnissa painotetaan muita tekijöitä).

    Viime eduskuntavaalien perusteella puolueella on tarjota n. 18 000 ääntä, mikä osuutena oli 0,66%. En osaa sanoa, miten eduskunnassa suunniteltava mahdollinen uusi edustajien laskentatapa vaikuttaa asiaan, mutta täysin suhteellisella vaalitavalla 0,66% kannatus tarkoittaisi yhtä (lisä)edustajaa. Mutta jos äänikynnykseksi tulee esim. 3%, niin vaaliliitto on SKP:n ainoa toivo päästä eduskuntaan. [EDIT: en muistanut että nykyesityksen mukaanhan vaaliliitot kiellettäisiin.]

    Tietysti olisi (virallisen optimismin hengessä) voinut toivoa liitosta koituvan kaikenlaisia käytännöllisiä ja poliittisia synergiaetuja, mutta enpä tiedä.. yhtä hyvin (ellei todennäköisemmin) voi käydä niinkuin Tatu sanoi – mikä lopputulos (jos edelleen katsotaan asiaa “objektiivisesti”) toki sekin selkeyttäisi tilannetta ja mielestäni lähinnä vain nopeuttasi sitä mikä muutenkin on väistämätöntä: VAS:n likvidoituminen joko kristillisten tyyliseksi pienpuolueeksi tai osaksi SDP:tä. Mutta miksi VAS haluaisi nopeuttaa omaa kuivumistaan?? Lopunaikojen ei varmaan uskota vielä olevan niin lähellä, varsinkin kun Arhinmäkeä ei vielä ole testattu vaaleissa.

    SKP:n osalta uskon kehityksen menevän niin, että mahdollisista vaaliliitoista huolimatta se kuivuu KTP:n kokoiseksi keskeisten toimijoiden kuollessa vanhuuteen tai muuten vetäytyessä syrjään. KTP:n kehitys näyttää SKP:lle vain tämän oman tulevaisuuden kuvan ;-)

  8. jos tilanne säilyy nykyisellään, niin olen yhtä pessimistinen (tai realistinen) — ja valtio-opin koulutuksen tuomalla mitättömällä auktoriteetilla arvioisin että joka tapauksessa myös Vas. kuihtuu pienpuolueeksi (ellei jotain radikaalia muutosta tapahdu vasemmiston kentällä ja yhteiskunnassa laajemmin)

    itse pitäisin radikaalin vasemmiston yhteistä puoluetta (tai yhteistyöelintä) kannatettavimpana vaihtoehtona, tosin sen vaalikannatus jäisi luultavasti jonnekin 4-5 % hujakoille. Tämän arvion olen esittänyt jo silloin kun Sosialistiliitto päätti lähteä Vasemmistoliittoon vaikuttamaan, toiset elättävät toiveita uudesta noususta jonnekin 20 % kannatuksen hujakoille (ja tietenkin yli 50 % kannatukseen, jonka jälkeen voidaan aloittaa siirtyminen sosialismiin!) ;)

  9. Tanskassa ja Norjassahan on kummassakin olemassa muutamaa paikkaa parlamentissa pitävä vasemmistosta-vasemmalle-vaihtoehto (Enhedslisten Tanskassa ja Rödt Norjassa) joka on syntynyt kun vasemmiston pienpuolueet ovat sopineet kiistansa ja yhdistyneet. Tälle lienee olla jo liian myöhäistä tosin.

  10. Vaikuttaa sille että kaikista pohdinnoista puuttuu yksi ja sen myötä kaikki – politiikan ja joukkoliikkeiden kehittämisen merkitys. Se ratkaisee sen kuihdutaanko vai noustaanko.

    Miikan kommentiin

    itse pitäisin radikaalin vasemmiston yhteistä puoluetta (tai yhteistyöelintä) kannatettavimpana vaihtoehtona

    sanoisin että tuo yhteistyöelin on kaikkein ongelmattomin ja toimivin vaihtoehto.

    Siinä olisi myös hyvin tilaa nykyisiin puolueisiin sitoutumattomalle vasemmistolle, mikä ei ole ollenkaan vähämerkityksellinen asia.

  11. hyvä vaan kun vas. ei lämmennyt skp:n kosiskeluille.skp ja vas ovat aika lähellä toisiaan ja jonkinlainen yhdistyminen olisi tulevaisuudessa paikallaan.mutta nykyaikana kommunismi sana vain karkottaisi potentiaalisia äänestäjiä.vasemmiston yhteistyö on nykyaikana tärkeämpää kuin koskaan ennen.porvarien vyörytys on pysäytettävä.kohti sosialismia ilman vanhakantaisesta kommunismista vouhkaamista!suomen kansassa on paljon “vasemmistolaisittain “ajattelevia,jotka kuitenkin äänestävät porvareita.koska pelkäävät sekä eivät ymmärrä sosialismia/kommunismia.miksi siis karkotamme sellaiset äänestäjät.on näille ihmisille näytettävä että vasemmisto on ainut joka välittää pienestä ihmisestä ja emme ole pienen ihmisen vihollisia.

  12. Jos sana kommunismi pelottaa äänestäjiä, ja ehkäpä juuri Neuvostoliiton epäonnistuneen kehityksen vuoksi, niin miksi sitten juuri edesmenneen Neuvostoliiton sydänmailla kommunistisen puolueen vaaleissa mitattu kannatus on osapuilleen kolme kertaa niin suuri kuin vassin, ktpn, skpn ja stpn yhteen laskettu kannatus täällä missä kyseistä epäonnistumista ei tapahtunut. Kapitalismihan täällä on epäonnistunut. Miksi Moldovassa kommunistien kannatus on n. 50%? Miksi SED:n perillinen on niin vahvoilla entisen DDR:n alueella? Miksi kommunisti valittiin Kyproksen presidentiksi?

    Sekin on hyvä tajuta että vasemmistoa ei voi yhdistää kokonaisuutta vahvistaen leikkaa ja liimaa periaatteella.
    Vahvistava yhdistäminen voi tapahtua vain ja ainoastaan yhdistävän ja vahistavan yhteisen politiikan kehittämisellä ja toteuttamisella perustasolla.

    Kun siitä toiminnasta sitten syntyy tarve yhteiselle kattojärjestölle ja se rakennetaan todellisen tarpeen vuoksi, ollaan sillä tiellä missä suurta vahvistumista alkaa syntymään. Hyvä kysymys kuitenkin kuuluu: tapahtuuko se nykyisten puolueiden johdon toimesta vai niistä riippumatta ruohonjuuritasolta alkaen?

  13. Öh, eiköhän Venäjällä ja Moldovassa nyt ole pikkuisen eri olot kuin Suomessa? Kommunismi-sana voi toimia niissä ehkä sen takia, että itäblokin romahdus koski niihin kipeimmin. Itä-Saksa-vertaus on omituinen – PDS ja Die Linkehän ottivat melko suoran pesäeron kommunismi-käsitteeseen (vaikka niissä kommunistiksi kutsuvia ihmisiä olikin ja onkin.)

    SKP:sta puhuttaessa kannattaa muistaa että sen huonoon menestykseen vaikuttaa paitsi kommunismi-sanan huono kaiku myös, no, sen huono menestys. SKP on profiloitunut mitään aikaansaamattomaksi ukkokerhoksi, vasemmistoa nolostuttavaksi ja porvaristoa huvittavaksi. Jos kannatus polkee kaksi vuosikymmentä lähes täysin paikalleen ilman, että puoluejohto vaihtuu, siitä pitäisi nostaa tiettyjä johtopäätöksiä sen suhteen, voiko brandia enää polkaista pystyyn. Tietysti jos kaikki vasemmiston uudet toimijat liittyisivät SKP:hen ja alkaisivat rakentaa sitä uuteen uskoon niin jotain pientä liikettä ylöspäin voitaisiin ajan kuluessa saada aikaan, mutta miksi ihmeessä vaivautua?


  14. Tietysti jos kaikki vasemmiston uudet toimijat liittyisivät SKP:hen ja alkaisivat rakentaa sitä uuteen uskoon niin jotain pientä liikettä ylöspäin voitaisiin ajan kuluessa saada aikaan, mutta miksi ihmeessä vaivautua?

    Niin, miksi ihmeessä vaivautua. Siksi että kapitalismi ei vedä ja elämän pitää jatkua.
    Mutta ei kapitalismin romukasan alta nousevan vasemmiston suinkaan tarvitse kehittyä vain SKP:n parissa, sitähän tämänkin julkaisun olemassa olo ilmentää.

    Pääasia että vaivaudutaan johonkin.

Kommentoi