EU:n alueella jo 23 miljoonaa työtöntä
5.3.2010 | UutisetEuroopan unionin työttömyys on tammikuussa kohonnut 9,5 ja euroalueen 9,9 prosenttiin, mikä tarkoittaa 23 miljoonaa työtöntä, kertoo Eurostatin tuore tilasto.
Euroopan unionin 27 jäsenmaan kausitasoitettu työttömyys oli tammikuussa 9,5 prosenttia. Euroalueen maiden työttömyys oli 9,9 prosenttia, mikä on 1,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lukumääräisesti työttömien määräksi arvioidaan 16 euromaassa 15,7 miljoonaa ja koko EU:n alueella 23 miljoonaa. Vuotta aiempaan verrattuna työttömien lukumäärä kasvoi 3,8 ja 2,2 miljoonalla.
Vuoden aikana kaikkien unionin jäsenmaiden työttömyys kasvoi. Vähiten työttömyys kasvoi Saksassa (0,3 prosenttiyksikköä 7,5 prosenttiin) ja eniten Baltian maissa, joissa kaikissa työttömyys suurinpiirtein kaksinkertaistui. Virossa lukemat kohosivat 7,6 prosentista 15,5 prosenttiin, Liettuassa 6,4:stä 14,6 prosenttiin ja Latviassa 12,3:sta peräti 22,9 prosenttiin.
Irlannissa, Baltian maissa, Slovakiassa ja Espanjassa työttömyys oli selvästi yleisempää kuin EU:ssa keskimäärin, kaikissa noin 14 prosenttia tai enemmän. Alle 25-vuotiaiden työttömyys oli sekä EU- että euromaissa 20-21 prosenttia.
Eurostat: Euro area unemployment rate at 9.9% (1.3.10)




