Eläkeiän korotus herättää vastarintaa Espanjassa
25.2.2010 | UutisetKymmenet tuhannet osoittivat mieltään Madridissa ja Barcelonassa hallitusta vastaan, joka aikoo korottaa eläkeikää kahdella vuodella.
Ammattiliittojen järjestämät Madridin ja Barcelonan mielenosoitukset ovat osa mielenosoitusten sarjasta, jonka on tarkoitus jatkua maaliskuun alkuun asti. Mielenosoituksissa vastustetaan sosialistihallituksen aikeita nostaa eläkeikä 65 vuodesta 67:ään ja leikata julkisen sektorin menoja 50 miljardilla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana.
Espanja kuuluu euroalueen huonoimmassa kunnossa oleviin maihin Kreikan, Portugalin, Italian ja Irlannin ohella. Viidennes työikäisestä väestöstä on työttömänä ja budjettialijäämä yli 11 prosenttia, kun euroalueen maksimi on 3 prosenttia.
Espanjan ohella muuallakin EU:n alueella on osoitettu mieltä leikkauksia vastaan. Kreikassa eilen järjestetty yleislakko – jo toinen kahden viikon sisään – keräsi kymmeniä tuhansia marssille Ateenaan, ja myös Portugalin ay-liike on päättänyt yleislakosta maaliskuun alussa.
EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso kehotti muitakin EU-maita ryhtymään Espanjan jo päättämiin toimenpiteisiin eläkejärjestelmiensä uudistamiseksi, kertoo EUobserver.
EUobserver: Protests roll out across crisis-hit EU states (24.2.10)
BBC: Clashes in Greece strike against austerity plan (24.2.10)



