Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Kolmen päivän yleislakko pysäyttää Nepalin

22.12.2009 | Uutiset

Maolaisten järjestämä kolmen päivän mittainen yleislakko on halvauttanut maan teollisuuden, kirjoittaa The Times of India.

Sunnuntaina alkanut lakko on pysäyttänyt Katmandun kolme suurinta teollisuusaluetta, minkä lisäksi mm. liikenne, koulut ja yliopistot ovat olleet kiinni, lehti kirjoittaa. Lakon aikana järjestetyt mielenosoitukset ovat johtaneet lakkolaisten ja poliisien yhteenottoihin, joiden aikana on tähän mennessä pidätetty yli 60 ihmistä.

Pääministeri Madhav Kumar Nepal on vaatinut lakon välitöntä lopettamista. “Pääministerin päättäväisyys johtuu ilmeisesti hänen tapaamisestaan Intian pääministeri Manmohan Singhin kanssa Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden aikana”, The Times on India kirjoittaa. “Nepalin valtiollinen media kertoi sunnuntaina Singhin luvanneen, että Intia jatkaa nykyisen hallituksen tukemista.”

Nepalin nykyinen hallituskokoonpano syntyi viime toukokuussa, kun maan suurin puolue, maolainen UCPN-M erosi tuolloin johtamansa hallituksen pääministerinpaikalta. Eron syyksi maolaiset ilmoittivat Kongressipuoluetta edustavan presidentin, Ram Baran Yadavin perustuslain vastaisen menettelyn, kun tämä kumosi hallituksen tekemän päätöksen puolustusvoimien komentajan erottamisesta.

Keväästä lähtien Nepalin valtiollinen elämä on ollut vaikeuksissa maolaisten järjestämien lakkojen ja mielenosoitusten vuoksi. Käynnissä olevan yleislakon aikana väkijoukolle puhunut, UCPN-M:n korkeimpaan johtoon kuuluva Baburam Bhattarai toisti edelleen maolaisten vaatimukset oikaista presidentin menettely. “Maanlaajuinen lakkoilu jatkuu, kunnes puolueen vaatimukset ’siviilivallan palauttamisesta’ otetaan vakavasti”, kertoo NepalNews.

Uusin siirto mielenosoituksissa on ollut autonomisten alueiden julistaminen maan eri etnisille ryhmille ympäri Nepalia. Viime torstaina tällaisten alueiden määrä oli noussut kahteentoista.

NepalNews: Strikes to continue until govt bows down to ‘civilian supremacy’: Bhattarai (21.12.09)

Times of India: Maoist strike paralyses life in Nepal, 6 dozen arrested (20.12.09)

NepalNews: Maoists take autonomous states count to 12; declare Magarat and Tamuwan (17.12.09)

Avainsanat: , , , ,

Kommentoi