Irlannissa laajin lakko 30 vuoteen
26.11.2009 | UutisetYli 250 000 julkisen sektorin työntekijää oli lakossa hallituksen leikkaussuunnitelmia vastaan Irlannissa tiistaina.
Lakolla julkisen sektorin työntekijät vastustivat hallituksen aikomuksia vähentää 1,3 miljardia euroa julkisen sektorin palkkakustannuksista, kertoo The Morning Star. Kokonaisuudessaan leikkaukset käsittävät noin neljä miljardia euroa, ja lakkolaiset ovat luvanneet jatkotoimenpiteitä, ellei hallitus peräänny aikomuksistaan.
Lakko sulki viime tiistaina mm. koulut, sairaalat ja virastot päivän ajaksi, ja lehtitietojen mukaan se on suurin Irlannissa järjestetty lakko 30 vuoteen.
Myös tuhansia poliiseja oli tullut ilmaisemaan tukensa lakolle. “Neuvomme jäsenillemme on, että jos he eivät ole virantoimituksessa, heidän kannattaa tulla mukaan osoittamaan solidaarisuuttaan [lakkolaisille], koska heidän vaikeutensa ovat meidänkin vaikeuksiamme”, sanoi Poliisien ammattiliiton pääsihteeri PJ Stone.
Irlanti on kärsinyt talouskriisissä pahasti. “Hallitus sanoi marraskuussa, että budjetin alijäämä nousee 14 prosenttiin ensi vuonna, miltei viisinkertaisesti enemmän kuin EU sallii, ellei se ryhdy toimenpiteisiin”, kirjoittaa Bloomberg.com. “Ennusteen mukaan talous, joka kaksinkertaistui vuosina 1997-2007, supistuu 1,5 prosenttia vuonna 2010 supistuttuaan 7,5 prosenttia tänä vuonna.”
The Morning Star Online: 250,000 Irish workers strike (24.11.09)
Bloomberg.com: Irish Workers Stage Biggest Strike in 30 Years (Update2) (24.11.09)
BBC: 250,000 Irish workers go on strike (24.11.09)




