Vnz: PSUV:n vaaleissa edelleen ylätason ohjailua
4.11.2009 | UutisetVenezuelan hallituspuolue PSUV:n vaaleissa alueellinen johto pääsee marraskuussa valitsemaan mieleisensä edustajakokousehdokkaat jäsenten valitsemasta listasta.
Vuonna 2008 perustettu, toistaiseksi pitkälti maan presidentti ja puolueen puheenjohtaja Hugo Chįvezin ympärille rakentuva Venezuelan yhdistynyt sosialistipuolue PSUV järjestää edustajakokouksen marraskuun 21. ja joulukuun 13. päivän välillä. Edustajakokouksen vaaleja varten kukin puolueosasto valitsee marraskuun 15. päivänä kaksi ehdokasta, joista jäsenistö pääsee äänestämään edustat edustajakokoukseen. Puolueessa on 7 miljoonaa jäsentä.
Jäsenistö ei kuitenkaan pääse äänestämään suoraan osastojen valitsemista ehdokkaista, sillä ennen edustajakokousvaaleja osastojen valitsemien ehdokkaiden on läpäistävä PSUV:n alueellisen johdon seula. International Marxist Tendencyn (IMT) julkaiseman artikkelin mukaan aluejärjestön varapuheenjohtajat suorittavat tämän valinnan. “Menetelmä on herättänyt huolta etenkin puolueen vasemmalla laidalla, koska sen pelätään johtavan puolueen rivijäsenten edustavuuden huonontumiseen.”
Puolueen asiakirjoja ei saatu vuonna 2008 perustavan kokouksen aikana valmiiksi, mikä johti puolueen alueellisen johdon valintaan puhtaasti ylhäältä päin, kansallisen johdon toimesta. Tämä ei miellyttänyt kaikkia, ja johti lopulta pari viikkoa sitten siihen, että paikalliset puoluejärjestöt Caracasissa erottivat aluejohdon valitseman vaalityöryhmän ja nimittivät sen tilalle toiset henkilöt.
Edustajakokouksessa odotetaan nähtävän vastaava vallankumouksellisen ja reformistisen siiven yhteenotto kuin puolueen perustavassakin kokouksessa. IMT:n venezuelalainen osasto CMR aikoo esittää edustajakokouksessa puolueen tavoitteiksi mm. kaikkien viranomaisten valintaa ja erottamista vaaleilla milloin tahansa, viranomaisten palkkojen laskemista työläisen keskipalkan tasolle, virkatehtävien kierrättämistä ja kansan aseistamista vakituisen armeijan korvaamiseksi.
Venezuelanalysis: Venezuela: Disputes in Process of Delegate Nominations to PSUV Congress (27.10.09)
IMT: Venezuela: PSUV congress to be held in Venezuela: PSUV congress to be held in November – Fight for a Socialist progamme that can complete the Revolution! (23.10.09)



