Toimittaja: Miika Salo

Jukka Peltokoski on eräs “prekaariliikkeen” näkyvimmistä hahmoista. Lokakuussa 2009 Sosialismi.net sai Peltokoskelta kahden tunnin haastattelun, jonka aikana keskusteltiin muun muassa vasemmiston tilasta, prekarisaatiosta ja perustulosta sekä kapitalismin muutoksesta.

Vasemmiston tila Suomessa

Vasemmisto ei ole pitkiin aikoihin edennyt mihinkään. Suurimmat saavutukset tuntuvat olevan “torjuntavoittoja”. Tutkit poliittisia liikkeitä. Mikä on näkemyksesi tutkijana ja poliittisena toimijana vasemmiston tilasta Suomessa?

- Tämähän on historiallinen alennustila. Toisaalta tilanteessa on myös paljon mahdollisuuksia. Vasemmiston kriisi yhdistyneenä kapitalismin kriisiin on mielenkiintoinen murtumakohta. Nyt on syntynyt keskustelua ja uudenlaista “kuhinaa”, josta vasemmiston uudistuminen voi nousta.

- Nykyinen vasemmisto on menettänyt otteensa luokka-analyysiin eikä vasemmistossa juuri puhuta edes kapitalismista. Vasemmiston olisi pyrittävä päivittämään näkemyksensä nyky-yhteiskunnasta. Nyt pyrimme Megafonissa osaltamme vastaamaan tähän ongelmaan nostamalla esiin talousteoreettista keskustelua.

Slavoj ÂŽižek on tulossa Suomeen nyt marraskuun lopulla. Hän on toistanut kirjoituksissaan ja puheissaan opiskelun ja tilanneanalyysin merkitystä – olisi pysähdyttävä ja ajateltava vasemmiston lähtökohdat uusiksi. Miten näet vasemmiston tehtävät nyt kapitalismin kriisin keskellä?

- Tilanneanalyysi on aina ajankohtainen, pidän sitä itsestäänselvyytenä. Andrew Klimanilla on mielenkiintoinen analyysi nykytilasta. Hänen mukaansa kapitalismin nykyinen kriisi on paljon vakavampi kuin esimerkiksi Paul Krugmanin kaltaiset toimijat sanovat. Ongelmien korjaamiseksi ei mitään ole hoidettu, vaan on vain jatkettu velkavetoista talouspolitiikkaa, johon kapitalismin kriisiytyminenkin osaltaan pohjaa.

- Klimanin mukaan nykyisessä kapitalismin kriisissä ei ole kyse vain jonkin tuotannonalan tai sektorin kriisistä, vaan kriisissä on koko kapitalistinen järjestelmä. Ehkä pääoman rajat ovat todella venymässä äärimmilleen kun järjestelmä on läpikapitalisoitunut, kun hoivapalvelut jne. ovat tulleet kapitalistisen voitontavoittelun piiriin. Tämän ei tosin pidä ajatella johtavan automaattiseen romahdukseen, vaan ennen kaikkea “reaalisen” alistuksen voimistumiseen.

Mitä nyt sitten “olisi tehtävä”?

- Erilaisten vasemmistovoimien olisi nyt ymmärrettävä, etteivät kapitalismin kriisit ole ohi. Uusi voi olla tuloillaan piankin, jolloin vasemmiston on kyettävä vastaamaan tilanteeseen. Kliman haastaa ajattelemaan vasemmiston tilaa. Vasemmiston olisi pystyttävä pohtimaan tulevaisuuden skenaarioita ja valmistautumaan tulevaan kriisiin, ei kuitenkaan pysähtymällä paikoilleen, vaan jatkuvasti toimien.

- Toiminta ei voi jäädä vain reagoimiseksi ajankohtaisiin kysymyksiin: irrallisiksi, sirpalemaisiksi kamppailuiksi yksittäisten asiakysymysten ympärille. Tällainen hajanainen toiminta ei tuota kollektiivista tietoisuutta siitä ketkä kamppailevat uudenlaisen yhteiskunnan puolesta. Klimanin mukaan kriiseissä on kamppailtava voimasuhteista. Kapitalismin kriisiytyminen tuo mukanaan hyvin varmasti myös autoritaarisen oikeiston ja fasismin uhan, mikä korostaa vasemmiston toiminnan, valmistautumisen ja oppimis- ja tutkimusprosessin tärkeyttä. Tässä mielessä olen varmaan lähellä ÂŽižekin käsitystä, mutta ilman ajatusta “pysähtymisestä”.

ÂŽižek on nostanut toistuvasti esiin Vladimir Leninin poliittisena toimijana ja teoreetikkona, jonka työkalupakista voisi vasemmisto löytää työkaluja nykyhetken työstämiseen. Onko tällainen “fossiilien kaivelu” järkevää?

- Kyllä vasemmiston uudistuminen saattaa vaatia myös eräänlaista “paluuta” “suuriin kertomuksiin”. Megafonissa olemme pyrkineet ottamaan askelia työväenliikkeen juurille, mutta emme kuitenkaan toistaaksemme vanhoja ajatuksia sellaisenaan, vaan ottaaksemme oppia ja uutta vauhtia, mennäksemme eteenpäin.

- Jotkut piirit ovat tuntuneet pelkäävän, että pyrimme siirtämään historiaa ja perinteitä suoraan tähän päivään, mutta siitä ei ole kyse. Teoreettisia lähtökohtia tai toimintamalleja ei voi ottaa suoraan historiasta, mutta on tietenkin selvä että sieltä voi saada hyviä vinkkejä ja inspiraatiota nykyistenkin ongelmien ratkaisemiseksi. Ja onhan kapitalismi jo työväenliikkeen ensimmäisen nousun aikaan ollut tietyiltä perustavilta piirteiltään hyvin samankaltaista kuin nykyinen kapitalismi.

Puoluepoliittista aktivismia

Radikaalin vasemmiston piirissä onkin kiinnitetty huomiota kuinka paitsi Marx, myös Leninin hahmo on Suomessakin noussut mukaan keskusteluun – muutenkin kuin vain humoristisena viitteenä. Artikkelissasi “Leninismin aave” käsittelit Leninin kirjaa “Mitä on tehtävä?” jossa hän tarkastelee vallankumouksellisen organisaation rakentamista. Tilanneanalyysin lisäksi vasemmisto tarvitsee edelleen siis myös järjestelmällisesti organisoitua toimintaa, puoluetta?

- Kyllä. Pitäisi pystyä synnyttämään puoluepoliittista aktivismia, kuten blogissa Bios politikos muotoillaan. Autonomista toimintaa on tietenkin jatkettava, mutta yksinään se ei riitä; tarvitaan lisäksi puoluekoneistojen suuntaan tehtävää työtä. Autonomiset verkostot junnasivat paikallaan, eikä niissä tehty tärkeä työ tuntunut riittävän. On välttämätöntä vaikuttaa myös puolueiden sisällä, jotta asioita saataisin vietyä eteenpäin.

Jos ja kun kerran puoluetta tarvitaan, niin mitä vaikeuksia näet vasemmistolla olevan tavoitteellisen poliittisen toiminnan käynnistämisessä? Entä miten sitten mielestäsi saataisiin asiat liikkeelle?

- Tämä on alue jota en tunne niin hyvin – vasta viime aikoina olen ollut enemmän yhteydessä puoluepoliittiseen kenttään [Vasemmistoliitossa]. Ehkä eräs ongelma on kuitenkin juuri yhteiskunnallisen analyysin puute. Toiminnan tehottomuuden ongelmat nähdään enemmän siinä että ei ole riittävää “tsemppiä” – ja että kun nyt kunnolla saadaan virettä niin sitten asiat kyllä hoituvat.

- Toinen vasemmiston ongelma on huonossa mielessä “ammattimainen” politikointi. Monet puoluepolitiikassa mukana olevat toimivat moraalisesta näkökulmasta käsin ja pyrkivät edistämään “yhteistä hyvää”. Tämä sinänsä hyvää tarkoittava toiminta ei tavoita lainkaan luokkanäkökulmaa, eikä pysty perustavanlaatuisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin.

Pitkäikäiset organisaatiot kantavat “menneisyyttä hartioillaan”, uusintavat tiettyjä toimintamalleja ja noudattavat tiettyä itselleen ominaista toimintakulttuuria. Minkälaisina näet puoluemuodon itsessään aiheuttamat ongelmat?

- Poliittisen järjestelmän käytäntöjen paine esimerkiksi rahoitukseen liittyvine monimutkaisuuksineen on yksi merkittävä ongelmakohta. Toinen ongelma on puoluebyrokratia. Erityisesti nuoret ovat tunteneet, että heidän aloitteensa eivät tunnu etenevän puolueessa. Puoluedemokratian lisääminen, jota Vasemmistolinkki on edistämässä, on tärkeää jotta jäsenille avautuu enemmän mahdollisuuksia puolueen linjaan vaikuttamiseen.

- Merkittävin uudistumisen paikka Vasemmistoliitolla olisi kuitenkin elävän yhteyden saavuttaminen kannattajakuntaan. Puolueen olisi jalkauduttava muutenkin kuin vain toriteltalle, olisi mentävä sinne missä ihmiset todella ovat, missä he työskentelevät, missä he viettävät aikaansa. Olisi organisaationa pystyttävä kytkeytymään luokan intresseihin ja haluihin. Pitäisi kyetä havainnoimaan, mitkä luokkaristiriidat ovat ajankohtaisia ja mikä on niiden kärkevyys.

Paavo Arhinmäkeen kohdistuu paljon toiveita. Saattaa kuitenkin olla niin, että hän on mahdottoman tehtävän edessä, kun puolueessa toimivat ihmiset kuitenkin kantavat mukanaan vanhoja “hyväksi koettuja” käytäntöjä ja toimintatapoja. “Valmiiden” organisaatioiden muuttaminen on hyvin vaikeaa. Minkälaisena itse koet Arhinmäen merkityksen?

- Arhinmäen valinta Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi viime EU-vaalien jälkeen on tuonut uudenlaista virettä kentälle. Se on avannut prosessin, joka on mahdollistanut uudenlaisten ihmisten tulemisen mukaan puolueen toimintaan.

- Erityisesti nuoria on lähtenyt mukaan, mutta on tietenkin eri asia kuinka hyvin he saavat äänensä kuuluviin. Mahdollisuudet ovat nyt kuitenkin avoinna.

Kysymys perustulosta

Kun puhutaan Jukka Peltokosken kanssa, tulee vääjäämättä myös kysymys perustulosta esiin. Perustuloa ja sen hyötyjä olet käsitellyt useassa yhteydessä. Vähemmän on ehkä ollut puhetta siitä, minkälainen liike sen läpivientiin tarvitaan?

- Hankala kysymys. Viisi vuotta sitten kun ajatusta perustulosta alettiin nostaa esiin, se ei saanut paljoakaan kaikupohjaa. Silloin oli kuitenkin mobilisaatioita kuten Kuokkavieraat ja EuroMayday – nykyisinkin on näillä linjoilla jatkavia ryhmiä kuten Asuntotoiminta ja yliopistoliike.

- Silloin toiminnan alkuaikoina perustulo tuntui niin epätodelliselta reformilta, mutta nyt yhtäkkiä kannatus on noussut valtavaksi: perustuloa kannattaa opiskelijaliike joitain ylioppilaskuntia myöten, samoin esimerkiksi Vasemmistonuoret. (naurahtaen) Tilanne on siten omituinen, että nyt varsinaista liikehdintää ei ole, mutta kannatus on noussut valtavasti!

Mistä sitten nyt on kysymys?

- Ehkä asia on siten, että liike oli jo aiemmin, ja nyt idea on ehkä murtautunut läpi puoluepoliittisiin prosesseihin vihreitä laajemmin. Vaarana tässä on perustulon vesittyminen ja reformoituminen, kun aloite liikkuu institutionalisoiduissa prosesseissa, eivätkä autonomiset voimat ole muovaamassa sitä. Kuitenkin suhtaudun toiveikkaasti nykytilanteeseen – (nauraen) perustulo voi piru vieköön oikeasti toteutua!

- Perustulon kohdalla on aina ollut selvää että se on reformi. Se on kuitenkin radikaali reformi, jolla uhataan palkkatyön keskeistä asemaa tulomuotona sekä valtion kontrollia. Perustulo on pyrkimys avata uutta keskustelua hyvinvointivaltiosta ja nyky-yhteiskunnasta laajemmin.

- Perustulokeskusteluun on liittynyt myös pyrkimys rationalisoida perustuloa esittämällä se myös elinkeinoelämää hyödyttävänä reformina. Tässä on kyse vähän samasta kuin miten vasemmisto toimi aikoinaan äänioikeuskampanjan yhteydessä. Reformin läpivientiin on haettava liittolaisia laajemmalta kentältä kuin vain omalta hiekkalaatikolta. Äänioikeus oli aikoinaan tärkeä reformi, mitä ei varmasti voi väheksyä, vaikka silloin vasemmisto liittoutuikin joidenkin oikeistoryhmien kanssa, tehden jopa lehmänkauppoja.

Joonas Laine arvosteli artikkelissaan “Prekariaatti nousee mutta millä eväillä” kirjoja Vasemmisto etsii työtä ja Paskaduunista barrikadille. Mitä mieltä olet Joonaksen esille nostamista näkökohdista?

- Joonaksen esittämä kritiikki tilastojen käytön puutteesta on hyvä, ja tämän asian otamme haasteena. Postmarxilainen tapa keskustella pohjaa paljolti kulttuurisiin ilmiöihin ja ihmisten kokemuksiin. Siinä pyritään luomaan uutta subjektiivisuutta. Tässä suhteessa tilastot ovat sinänsä toisarvoisia. Keskustelulla on ensisijaisesti strateginen tarkoitus, sillä pyritään tuottamaan aktivismia. Postmarxilaisuudessa harrastetaan paljon teoreettista käsitteiden pyörittelyä, mutta se ei kuitenkaan ole vain ad hoc -tyyppistä uudelleenmäärittelyä, vaan sillä on viittaussuhde tosielämän muutoksiin.

- Paskaduunin tarkoituksena on työläistietoisuuden levittäminen laajempaan yleisöön. Pamfletit ovat taktisia, ja siitä johtuvat tietyt puhetyyliin liittyvät asiat: viestiä ei ole muotoiltu marxilaisen teorian ja keskustelun hallitsevalle yleisölle, vaan Paskaduunin tähtäin on laajemman yleisön puhuttelussa.

- Suurin kritiikki mitä Paskaduuni on saanut osakseen on se että kirja on “vähän lässyttävä”. Tämä on mielestäni hyvä dynamiikka, on loistavaa että palaute on tullut tästä suunnasta, eikä siten että lukijat olisivat pelästyneet sen radikaalisuutta. Joka tapauksessa kirja on ollut vain eräänlainen – vaikkakin tärkeä – välivaihe tai askel.

Entä mikä on Paskaduunin suhde Vasemmisto etsii työtä -kirjaan?

- Kirjat eivät ole kritisoitavissa täysin samoista lähtökohdista, vaikka molemmat kyllä ammentavat samoista teoreettisista lähteistä. Vasemmisto etsii työtä -kirjaa luonnehtii ongelmallinen väite, että “koko elämä on suoraan ja välittömästi tuottavaa”. Kyse on immaterialisaatioteesistä, jonka mukaan nykyaikainen työ mobilisoi ihmisten yleiset kommunikatiiviset valmiudet (esimerkiksi tiimityössä) sekä tuotteistaa kulttuuristen ryhmien vapaasti tuottamia innovaatioita ja trendejä.

- Paskaduunissa lähdetään ennemminkin siitä, että koko elämä tuottaa potentioita, mutta nämä eivät ole välittömästi tai suoraan tuottavia, ainakaan taloudellisessa mielessä. Jos siis Vasemmisto etsii työtä korostaa, että kaikki tuottavat aina ja kaikkialla, niin Paskaduuni kiinnittää huomiota siihen, kuinka työvoimatavara, siis ihmiset, työläiset, joutuvat työmarkkinoilla ja työtehtävissä käyttämään uudenlaisia työkykyjä. Kirjojen teoreettisten lähtökohtien välillä on pieni mutta ratkaiseva ero: Paskaduunissa taloudellinen arvo ei muodostu suoraan “elämästä sinänsä” vaan välittyy palkkatyön kautta – kuten klassisessakin arvoteoriassa.

Prekarisaatio

Jos prekarisaatio ymmärretään yksinkertaistetusti pätkätyöläistymisenä, niin tilastollisesti trendi näyttäisi nyt taittuneelta. Viekö tämä pohjaa pois prekarisoitumiskeskustelulta?

- Prekakeskustelussa on pyritty kiinnittämään huomiota ihmisten omiin kokemuksiin, joita ei tilastoista voi nähdä. Tilastoissa pienenä talouden osana näyttäytyvä alue voi olla ihmisten kokemuksissa ja elämässä suurta. Ihmisten kokemusten mukaan epävarmuus ja elämän pirstaleisuus on lisääntynyt. Tilastollisesti katsottuna trendi voi näyttäytyä taittuneena, mutta ihmisten subjektiiviset kokemukset eivät mene tilastojen kanssa yksi yhteen. Epävarmuus on muutakin kuin pätkätöitä.

- Prekaari työ ei ole vain osa-aikaista työvoimaa ja pätkätyöläisyyttä, vaan siihen kuuluvat myös itsensätyöllistävät yrittäjät, joihin on ehkä kiinnitetty keskustelussa liian vähän huomiota. On vertaisverkoissa tapahtuvaa työtä jossa työn tekijät hankkivat elantonsa projekteilla, palkkiomuotoisella työllä. Tärkeä osa prekarisaatiota on tietotyö, erilaisten tietopalvelujen ja hoiva-alojen työntekijät. Sitten siihen kuuluvat myös monenlaiset palkkatyön ulkopuolella esimerkiksi järjestötöissä ja kotitöissä toimivat yhteiskunnallisen työn tekijät. Prekakeskustelussa on pyritty myös trendien ja muutosten ennakointiin. “Kansalaisyhteiskunnassa” itseorganisoituvalla kansalaistoiminnalla voi olla uusi ratkaiseva merkitys.

- Prekariaatista puhuttaessa on pyritty hahmottamaan ja luomaan subjektia, jolla olisi kiinnostusta haastaa nykyinen yhteiskuntajärjestys.

Sosialismi.netin kyselyssä on nyt aiheena vasemmiston keskeinen strateginen ryhmä: suuri osa vastaajista on valinnut vaihtoehdon “tietotyöläiset”. “Paskaduunista barrikadille” -pamfletissa näytettäisiin puhuvan tietotyöläisistä, kun puhe on prekariaatin strategisesta asemasta. Ovatko tietotyöläiset nyt työväenluokan uusi “etujoukko”?

- Tietotyöläisyyden korostamisessa eräänlaisena etujoukkona on saatettu mennä hieman överiksi. Pyrkimyksenä pitäisi olla laajojen rintamien muodostaminen, ei missään tapauksessa mitkään vastakkainasettelut immateriaalisen ja materiaalisen välillä.

- Tietotyöläiset voivat toimia kyllä keskustelun avaajina, mutta on kyseenalaisempaa puhua “etujoukosta”. Ehkä kyse on nyt enemmänkin monista eri paikoista nousevasta kamppailusta ja toiminnasta eikä yhden työntekijäryhmän tai jonkin tietyn tuotannonalan työläisten “johtajuudesta”.

…vain paikallista keskustelua?

Harri Melin sanoi Tiedonantajan haastattelussa syyskuun lopulla, että prekariaattikeskustelu on “vähemmistön vähemmistön keskustelua”, joka italialais-ranskalaisena keskusteluna ei sovi Suomeen. Mitä mieltä olet Melinin kritiikistä ja italomarxilaisesta leimasta?

- En tiedä mihin Melin pyrkii kritiikillään, haluaako hän marginalisoida koko prekariaattikeskustelun? Sinänsähän on ihan sama nouseeko keskustelu miten monesta suusta, tärkeämpää on kai sen vaikuttavuus.

- Prekariaattikeskustelu kyllä pohjaa italialais-ranskalaiseen keskusteluun. Suomessa on vahvana saksalais-englantilainen teoreettinen perinne, jossa valtio ja kollektiiviset identiteetit nähdään vahvana. “Italomarxilainen” leima on harmillinen, mutta on sillä kyllä puolensakin. Italialais-ranskalaisessa traditiossa on positiivista autonomisen toiminnan tuominen esiin sekä subjektiivisuuden käsittäminen moniulotteisena.

Kapitalismin muutos ja sen kriisi

Monta kertaa historiassa vasemmiston kriisi on yhdistynyt kapitalismin kriisin, tai pikemmin kapitalismin kriisi on tuonut esiin vasemmiston kyvyttömyyden analysoida tai hyödyntää kriisiä. Jos yleisellä tasolla pitäisi määritellä kapitalismin eri aikakausia, jakaisitko monien postmarxilaisten mielipiteen siitä, että “fordismista on siirrytty postfordismiin”?

- Postfordismi on sikäli nykykapitalismia hahmottelevana käsitteenä ongelmallinen, että siinä fordismi asettuu keskiöön. Toisaalta sen arvona on tietotyön, palvelutyön ja hoivatyön teemojen tuleminen esiin.

- Me [Paskaduuni-pamfletissa] olemme määritelleet nykyisen kapitalismin tietokapitalismiksi. Kyse ei ole mistään kaikenkattavasta määrittelystä, vaan tarkastelemme kapitalismin strategisia polttopisteitä. Tietokapitalismi on tässä keskiössä, se määrittää nykyistä kapitalismia.

- Tarkastelussamme keskitymme ihmisten kokemukseen ja strategisesti keskeisiin alueisiin. Meidän näkökulmamme ei liity talouden tuottavuuteen mitattuna välittömästi bruttokansantuotteessa. Tietotyö edustaa teollisuuden luonteen muuttumista, joka käsittääkseni muuttaa tuotantoa yleensä. Nykyinen tietotyö voi johtaa koko teollisuuden luonteen muuttumiseen, samoin kuin teollistaminen teollisti myös maatalouden.

Nyt kapitalismin kriisi on tuntunut “nyrkiniskulta” postmodernismia kohtaan, vai mitä mieltä olet?

- Kriisi on nyt muuttanut keskustelua ja varmasti on aihetta asettaa joitain postmarxilaisiksi kutsuttuja lähtökohtia kyseenalaisiksi.

Kiitokset haastattelusta, oli todella antoisaa keskustella.

- Kiitokset, keskustelu jatkuu!

Kirjallisuutta

Bios Politikos. Vasemmisto tarvitsee puoluepoliittista aktivismia. Bios Politikos 1.10.2009. http://biospolit.wordpress.com/2009/10/01/vasemmisto-tarvitsee-puoluepoliittista-aktivismia/

Budgen, Sebastian, Stathis Kouvelakis ja Slavoj Žižek (eds.). 2007. Lenin Reloaded. Toward a Politics of Truth. Durham-London: Duke University Press.

General Intellect. 2008. Vasemmisto etsii työtä. Helsinki: Like.

Julkunen, Raija. 2008. Uuden työn ja liikkeen äärellä. Yhteiskuntapolitiikka 3/2008, s. 319-325.

Kaitila, Joel ja Jukka Peltokoski. 2009. Luokkakompositio ja opiskelijan nelosrooli. Megafoni 2. http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/2/80-luokkakompositio-ja-opiskelijan-neloisrooli-

Kliman, Andrew. 2007. Reclaiming Marx’s “Capital”. A Refutation of the Myth of Inconsistency. Lanham: Lexington Books.

Kliman, Andrew. 2008. Worse than They Want You to Think. Radical Notes. http://radicalnotes.com/journal/2008/10/23/worse-than-they-want-you-to-think-a-marxist-analysis-of-the-economic-crisis.

Korhonen, Anna-Reetta, Jukka Peltokoski ja Miika Saukkonen. 2009. Paskaduunista barrikadille. Prekariaatin julistus. Helsinki: Like.

Laine, Joonas. 2009. Prekariaatti nousee, mutta millä eväillä. Sosialismi.net 19.8.2009. http://sosialismi.net/blog/2009/08/19/prekariaatti-nousee-mutta-milla-evailla/

Lenin, V. I. [1902] Mitä on tehtävä? http://www.marxists.org/suomi/lenin/mita_tehtava/index.htm (Teokset, osa 5.)

Lenin, V. I. [1916] Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena. http://sosialismi.net/kirjasto/kirjasto/Lenin-Imperialismi.htm (Teokset, osa 22.)

Megafoni http://www.megafoni.org/

Melin, Harri. 2009. Pääoman rajat ovat tulleet vastaan. (Haastattelu.) Tiedonantaja 25.9.2009.

Opiskelijatoiminta. http://opiskelijatoiminta.net/

Peltokoski, Jukka. 2009. Prekaari organisaatio. Megafoni 1. http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/1/60-prekaari-organisaatio

Peltokoski, Jukka. 2009. Leninismin aave. Megafoni 1. http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/1/47-leninismin-aave

Peltokoski, Jukka. 2009. Ketä vasemmisto enää kiinnostaa? Megafoni 2. http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/2/81-ketae-vasemmisto-enaeae-kiinnostaa

Žižek, Slavoj. 2008. Violence. London: Profile Books.