Vnz: PSUV:n tukema lista voitti öljyalan ay-vaaleissa
5.10.2009 | UutisetVenezuelan hallitsevan Yhtyneen sosialistipuolueen (PSUV) tukema vaalilista on saanut reilut 54 prosenttia äänistä öljytyöläisten ammattiliitto FUTPV:n vaaleissa.
Vaalit järjestettiin viime torstaina, ja jäsenistö valitsi vuonna 2007 perustetun öljyalan ammattiliiton johdon vaaleilla nyt ensimmäistä kertaa. Liittoa on tähän saakka johtanut öljyministeriön nimittämä väliaikainen johto, ja vaalit olivat lykkääntyneet useita kertoja niihin osallistuneiden poliittisten ryhmien tekemien valitusten vuoksi.
FUTPV:hen kuuluu suurin osa Venezuelan öljysektorin työntekijöistä. Äänioikeus oli lähes 37 000 alan työläisellä, joista äänesti lähes 80 prosenttia. Noin puolet alan työvoimasta ei kuuluu ammattiliittoihin.
Äänten enemmistön saanut Lista nro 7, jota johti Työläisten sosialistinen etujoukko (VOS), saa 54,3 prosentin kannatuksen perusteella kuusi jäsentä liiton hallitukseen. Hallitukseen osallistuu lisäksi kaksi muuta ryhmää: Lista 1, johon kuului mm. Yhtynyt vallankumouksellinen autonominen luokkasuuntaus (C-CURA), sekä suurimmaksi osaksi vanhasta johdosta koostunut Lista nro 9.
Lista nro 1 sai 27,3 prosenttia äänistä ja kolme paikkaa, ja Lista nro 9:n kannatus oli 9,8 prosenttia, mikä oikeuttaa yhteen hallituspaikkaan. Kaikkiaan kahdeksan listaa osallistui vaaleihin.
Lista nro 7:ltä valitusta, presidentti Hugo Chįvezia kannattavasta Wills Rangelista tulee liiton puheenjohtaja, mutta hallitukseen epäilevästi suhtautuva José Bodas Lista nro 1:ltä nousee pääsihteeriksi. Lista 1:n takana oleva vasemmistoradikaali C-CURA -suuntaus on yleisemminkin suhtautunut Chįveziin epäillen.
Vaalin tuloksen selviämisen jälkeen on odotettavissa, että valtion omistama öljy-yhtiö PDVSA ja FUTPV aloittavat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta ja palkankorotuksista.
Uutisessa kerrottiin aiemmin, että José Bodas olisi valittu Lista nro 9:ltä, vaikka hänet valittiin Lista nro 1:ltä. Toimitus pahoittelee erehdystä.
LAHT: Pro-Chavez Candidates Win in Venezuela Oil Industry Union Elections (3.10.09)
Venezuelanalysis: United Socialist Party of Venezuela Wins PDVSA Union Elections (2.10.09)
LAHT: Chavez Backers Win Control of Oil-Workers Union (2.10.09)
Venezuelanalysis: Dispute Over Venezuelan Oil Union Elections Rages On (10.8.09)




