Brittijoukot kärsivät varustepulasta Afganistanissa
2.10.2009 | UutisetIso-Britannia ei kykene lähettämään lisäjoukkoja Afganistaniin, koska armeijalla on pulaa varusteista, myönsi maan puolustusministeri Bob Ainsworth eilen.
BBC:n Radio 4:n Tänään-ohjelmassa torstaina puhunut Ainsworth myönsi, ettei ole mahdollista lähettää lisäjoukkoja ennen kuin niille pystytään takamaan asianmukainen varustus. Iso-Britannian nykyisetkin miehitysjoukot maassa ovat kärsineet varustepulasta.
Ministeri oli jo aiemmin purkanut turhautumistaan muiden maiden heikosta osallistumisesta, jo vaatinut näiltä lisäpanoksia, jos Yhdysvaltain johtama NATO-operaatio päättää sitä pyytää.
Yksi Iso-Britannian johtavista kenraaleista Afganistanissa, prikaatikenraali Kevin Abraham kertoi The Telegraphille varustepuutteiden yksityiskohtia. Abrahamin mukaan armeija ei esimerkiksi saa käyttöönsä tarpeeksi ajoneuvoja ennen ensi vuoden loppua, ja lehden mukaan myös helikopterien puute on herättänyt arvostelua. Ilman ilmakuljetusta joukkojen on matkustettava teitä pitkin, mikä on vaarallista Taliban-kapinallisten asettamien tienvarsipommien vuoksi.
Iso-Britannialla on joukkoja Afganistanissa noin 9 000, toiseksi eniten Yhdysvaltain jälkeen.
The Telegraph: Troops in Afghanistan not fully equipped for another year, brigadier admits (1.10.09)




