USA: Jo yli 70 pankkia kaatunut talouskriisin vuoksi
11.8.2009 | UutisetYhdysvalloissa on vuoden 2009 aikana tähän mennessä kaatunut jo 72 pankkia, kun koko edellisenä vuonna määrä on oli 28 ja vuonna 2007 vain kolme.
Kaatuneiden pankkien taseissa on yli kaksi biljoonaa dollaria lainoja, joiden takaisinsaanti on epävarmaa. Erityisesti pienet paikalliset pankit ovat olleet ensin kaatuneiden joukossa, vaikka kriisi on kaatanut myös erittäin suuria pankkeja.
Talousuutistoimisto Bloomberg.com mukaan pankkeja on siirtynyt liittovaltion talletusvakuusyhtiö FDIC:n haltuun nykyistä tahtia viimeksi 17 vuotta sitten. Tämä on syönyt vakuusyhtiön varallisuutta jo yli 15 miljardilla dollarilla viime tammikuusta lukien, minkä vuoksi sen varat ovat jo 75 prosenttia sille asetetun lakisääteisen minimin alapuolella.
Kaatuneiden pankkien myynnistä on luvassa herkkupaloja kriisistä selviytyville pankeille muun muassa siksi, että FDIC on luvannut osallistua kaatuneiden pankkien tappioihin mahdollisten ostajien kanssa. Talouslehti Fortunen mukaan juuri tämä seikka on ollut pankkien ja niiden takana olevien sijoittajien mielestä kaikkein houkuttelevin. Osille ovat päässeet suurpankkien lisäksi myös vahvemmat paikalliset pankit.
Viime vuonna kaatuneiden jättiläispankkien parhaat osat menivät JP Morgan Chasen tapaisille toisille jättiläisille, jotka samalla pääsivät eroon kilpailijoistaan. “Pankkien kaatumisesta syntyneiden sotkujen siivoaminen onkin yksi niistä asioista, joista pankkiirit harvoin valittavat”, Fortune toteaa.
Samalla prosessi merkitsee kuitenkin myös pankkijärjestelmän keskittymistä entisestään.
“Lukuisien pienten rahoituslaitosten hävittäminen on linjassa suurten pankkien strategian kanssa, jota Obaman hallinto on tukenut. Ne ovat käyttäneet talouskriisiä pannakseen toimeen pankki- ja rahoitusjärjestelmän uudelleenjärjestelyn, joka keskittää markkinaosuuksia ja taloudellista valtaa muutaman jättiyhtiön käsiin”, kirjoittaa World Socialist Website.
WSWS: Three more US banks collapse (10.8.09)
Fortune: Profiting from bank failures (29.7.09)
Bloomberg.com: Five More U.S. Banks Are Shut Down, Bringing 2009 Tally to 69 (1.8.09)



