Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Ammattiliitot liittyvät Iranin mielenosoituksiin

22.6.2009 | Uutiset

Iranilaiset työväenjärjestöt ovat alkaneet liittyä viikko sitten käytyjen presidentinvaalien tuloksesta alkaneisiin mielenosoituksiin ja antaneet niille tukensa.

Teheranin linja-autonkuljettajien ammattiliitto on ilmaissut tukensa mielenosoituksille, ja tuomitsee niiden väkivaltaisen tukahduttamisen.

“Viime päivinä olemme saaneet nähdä miljoonia ihmisiä kaikista väestöryhmistä mielenosoituksissa. He ovat vaativat perusihmisoikeuksia, erityisesti vapautta ja itsenäisen valinnanvapauden tunnustamista”, liitto sanoo tiedotteessaan. “Olemme aiemminkin painottaneet, että ellei valinnanvapautta ja järjestäytymisoikeutta tunnusteta, kaikki puhe yhteiskunnallisista oikeuksista on pelkkää pilkantekoa.”

Myös Iran Khodro -autotehtaan työntekijät ovat ryhtyneet toimiin ilmaistakseen tukensa mielenosoituksille. Viime torstaina julkaistussa tiedotteessaan tehtaan työntekijät sanovat jatkossa pidättäytyvänsä työnteosta puoleksi tunniksi jokaisen työvuoron aikana tukensa osoittamiseksi. “Tänään olemme todistaneet ihmisten älykkyyden loukkaamista ja heidän ääniensä hylkäämistä, ja hallitus on polkenut perustuslain jalkoihinsa. On velvollisuutemme liittyä osaksi tätä liikettä”, työläisten tiedote toteaa.

Iran Khodro on maan suurin autonvalmistaja.

The Field: Iran Khodro Auto Workers Begin Work Slowdown to Protest the Regime (18.3.09)

JFIW: Vahed Syndicate – Any Suppression or threat of civil liberty condemned (18.3.09)

Avainsanat: ,

Kommentoi