Aasialaiset opiskelijat kärsivät rasismista Australiassa
19.6.2009 | UutisetNoin viisituhatta aasialaista opiskelijaa marssi Melbournessa rasismia ja rasistista väkivaltaa vastaan toukokuun lopulla.
Poliisi myöntää, että intialaiset opiskelijat ovat yliedustettuina väkivallan uhreja käsittelevissä tilastoissa. Viranomaisten neuvo opiskelijoille on kuitenkin aiheuttanut raivoa, sillä väkivallan välttämiseksi heitä on kehotettu olemaan puhumatta kovaäänisesti omaa kieltään ja pitämään vaurauden merkit kuten iPodit ja matkapuhelimet piilossa.
Poliisi on myös suhtautunut kielteisesti opiskelijoiden järjestäytymiseen itsensä puolustamiseksi. Joukko intialaisia opiskelijoita on viime aikoina kerääntynyt rautatieasemalle iltamyöhään varmistaakseen, että kaikki pääsevät turvallisesti kotiin. Viikon kuluttua poliisi kuitenkin uhkasi osanottajia 200 dollarin sakoilla, jos toiminta jatkuu, kertoi The Green Left Weekly.
Asenteet Australiassa asuvia aasialaisia vastaan ovat koventuneet vuoden 2001 jälkeen, jolloin Yhdysvaltain johdolla aloitettiin “terrorismin vastainen sota”, lehti jatkaa. Sen mukaan näissä asenteissa kuultavissa kaikuja Australian siirtokuntamenneisyydestä, jolloin valkoiset siirtokuntalaiset pyrkivät alistamaan mantereen alkuperäisasukkaat.
GLF: Indian students speak: Stop the racist attacks! (13.6.09)
Indian Express: Behave to ward off robbers, Indians in Australia told (20.2.09)




Totuus on ,että valkoinen rotu on kaivanut käytöksellään verta nenästä jo useamman vuosisadan. En väitä ,etteivät muutkin olisi tätä tehneet mutta totuus on että meitä ei hädän hetkellä kukaan tule auttamaan. Muutenkin tuo rasismi on ihmiskunnan aiokasvain.
En ole ihan varma mitä kirjoittaja tarkoittaa sanoa, eikä tämä välttämättä liity suoraan siihen, mutta se mikä ensinnä juolahti mieleen tämän luettuani oli, että henk.koht en esim. ole valmis kuittaamaan esim. WTC-iskuja sanomalla “sitä saa mitä tilaa”.
Tietenkin on selvää, että tietynlainen ulkopolitiikka ei varmaan jää vastareaktioitta, mutta ainakaan minä en ole lähdössä “ymmärtämään” terrorihyökkäyksiä Yhdysvaltain tai Länsi-Euroopan kaupunkeihin (tai muualle), olkootpa niiden suorittajat kuinka alistettujen kansojen edustajia tahansa. Pomminheittämisellä ym. terrorismilla ei ole paljonkaan tekemistä kapitalismin ja imperialismin haastamisen kanssa.. se on vain r-r-radikaali versio yksilön vastuullisista kulutusvalinnoista.
Ehkä kirjoittaja on sarkastinen kun hän puhuu ensin valkoisesta rodusta ja sitten tuomitsee rasismin, en osaa sanoa.
Kommentissa on myös jako “meihin” ja “muihin”. Tällaisen jaottelun tekee tietty ihan spontaanisti ja se tuo esiin miten kapitalistinen maailmanjärjestelmä jakautuu sortaviin ja sorrettuihin alueisiin (näin karkeasti jaoteltuna, totuus on tietenkin paljon monisyisempi). Mutta ylipäätään “rodusta” puhuminen on niiiiiin 1800-lukua. Kukas ranskalainen kaveri se olikaan joka teki tämän jaottelun valkoiseen, keltaiseen ja mustaan rotuun?
Niin ei kai tuo jako meihin ja muihin välttämättä ole mitään taantumusscheissea, eikös koko kansallisuuskysymyksen relevanssi perustu juuri sille, että se on todellinen olemassaoleva ihmisten (ja ihmisryhmien) välinen suhde.. Eri asia sitten on väittää (niinkuin rotuteorioissa), että ihmisen yhteiskunnallinen asema on sidottu hänen ruumiiseensa, eikä sitä voi muuttaa niinkuin ihmisten välisiä suhteita voi. Enempi on varmaan kyse siitä, minkälaista politiikkaa jonkun jaon pohjalta pyritään harjoittamaan, esim. pyritäänkö johonkin “erillään mutta tasa-arvoisina” -politiikkaan, vai pyritäänkö hävittämään koko jako. Minusta kommentoija vaikuttaa siltä, ettei hänellä ainakaan ekana ole pahat mielessä.
(Ja olisko Gobineau mitään..?)
Ah, Gobineau indeed.
Tuli mieleen vain tuo jako Meihin ja Muihin siitä kun tällaisessa vasemmistolaisessa lehtitoiminnassa on aina jotenkin vaikea tehdä eroa “Kotimaa” ja “Ulkomaat”: se ei oikein tunnu sopivalta. ;) Sitten kun yrittää pyristellä eroon vallitsevista käytännöistä, niin huomaa kuinka vaikeaa onkaan keksiä mitään hyviä kategorioita. Noh, onneksi näissä nykyajan blogeissa on tuommoinen tagi-systeemi niin ei tartte juuri miettiä sitä. Paitsi ehkä jos linkkejä järjestelee eri ryhmiin.