Työelämän kysymykset sivussa Iranin vaaleissa
18.6.2009 | UutisetKukaan Iranin presidentinvaalin ehdokkaista ei ansaitse tukea, sanoo Teheranin linja-autonkuljettajien ammattiliitto tiedotteessaan.
Teheranin linja-autonkuljettajien ammattiliitto ei tukenut ketään ehdokasta Iranin äskettäisessä presidentinvaaleissa, ja sanoi äänestämiseen kannustamisen olevan yksi merkityksettömimmistä tavoista osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun Iranissa.
Ammattiliitto pitää äänestämistä ehdottomana oikeutena, mutta arvostelee poliittisten vapauksien puutetta ja sitä, ettei vaalikampanjoissa ole käsitelty Iranin työväenliikkeelle tärkeitä asioita. “Valitettavasti yksikään presidenttiehdokas ei ole vaalipäivään mennessä kertonut mielipiteitään työläisistä, työttömistä ja heidän vaatimuksistaan lehdistössä, kokouksissa, lehdistötilaisuuksissa tai maakuntakierroksilla”, ammattiliiton tiedote arvostelee.
Liiton mielestä näitä kysymyksiä ovat olleet mm. riippumattomien ammattiliittojen perustaminen, minimipalkka, määräaikaisten työsopimusten käyttö sekä mielipiteet linja-autonkuljettajien ammattiliittoon ja muihin ammattiliittoihin kohdistetuista sortotoimista. Hallitus on useasti murskannut työntekijöiden työtaisteluita ja yrityksiä järjestäytyä, ja satoja liiton linja-autonkuljettajien liitonkin jäseniä on ollut pidätettynä työväenaktivismin vuoksi. Viime vappuna työväenjärjestöjen vapputilaisuus murskattiin, ja noin sata ihmistä on edelleen vangittuna.
“Meidän on tavoiteltava yhteiskuntaa, jossa sosiaalisten ongelmien ratkaisu ei ole vain presidentin ja parlamentin asia. Yleinen hyvinvointi on riippuvainen kaikkien yhteistyöstä, eikä meidän tule antaa muiden tehdä päätöksiä puolestamme. Meidän on itse tehtävä aloite”, tiedote toteaa.
IWSN: The election and workersÂ’ organisations (Toukokuu 2009)
IASWI: Iran: A Call for the International Campaign to Free May Day Detainees (9.5.09)
IASWI: The Iranian Government Crushed Tehran Bus Drivers’ Strike! (29.1.06)




