Vasemmistoliitto alle kuuden prosentin puolueeksi
9.6.2009 | UutisetVasemmistoliitto menetti europarlamenttipaikkansa, kun puolueen kannatus putosi 5,9 prosenttiin. Vasemmistoliiton ohella koko suomalainen vasemmisto kärsi selvän tappion.
Ruotsalainen kansanpuolue, jota pidettiin todennäköisempänä paikan menettäjänä, nousi yllättäen Vasemmistoliiton ohi saaden 6,1 prosenttia annetuista äänistä. Valinta RKP:n Carl Haglundin ja Vasemmistoliiton Annika Lapintien välillä oli kiinni alle 3 000 äänestä.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvosteli puoluettaan Kansan uutisissa esittäen, että se on rakennettava kokonaan uudestaan. “Vasemmistoliitto ei pysty osoittamaan ihmisille olevansa sellainen, että sitä olisi syytä äänestää”, hän sanoi. Myös Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja Jussi Saramo on samoilla linjoilla.
Karvas vaalitappio asettaa paineita puheenjohtaja Martti Korhoselle, jonka vaihtoa on puolueen sisällä vaadittu jo ennen eurovaaleja. Muunmuassa kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on toistuvasti vaatinut puoluejohdon vaihtamista arvostellen puolueen ja sen eduskuntaryhmän toimintakulttuuria nukahtaneeksi. Myös puolueen entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen ja kansanedustaja Markus Mustajärvi ovat vaatineet Korhosen eroa.
Myös laitavasemmisto pettyi vaalitulokseen
Vasemmistoliitosta vasemmalle sijaitsevien puolueiden menestys oli niin ikään huono. Suomen kommunistinen puolue (SKP) sai 0,5 prosentin kannatuksen, jossa laskua viime eurovaalien äänisaaliiseen nähden oli 0,1 prosenttiyksikköä. Puolue sai nyt kaikkiaan 8 106 ääntä, mikä on noin kaksituhatta ääntä vähemmän kuin viisi vuotta sitten. SKP:n ylivoimainen ääniharava oli sitoutumaton rockmuusikko Kari Peitsamo, joka sai 2 478 ääntä, lähes kolmanneksen koko listan äänisaaliista. Seuraavaksi eniten ääniä sai ay-juristi Arjo Suonperä, jonka 795 ääntä ovat kuitenkin roimasti Peitsamoa vähemmän.
SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen peräänkuulutti vaalianalyysissaan vasemmiston yhteistyötä. “Vasemmistoliitto olisi säilyttänyt paikan europarlamentissa, jos se olisi tehnyt vaaliliiton SKP:n kanssa”, hän huomautti ja sanoi esimerkiksi Euroopan vasemmiston vaaliohjelmien olevan hyvä pohja mainitun kaltaiselle yhteistyölle.
Suomen työväenpuolueen (STP) kannatus oli 0,2 prosenttia ja se sai kaikkiaan 3 179 ääntä. Sen listoilla eniten ääniä, 549, keräsi erityisesti suomalaista kansallismielisyyttä arvostellut ja vironvenäläisten oikeuksia värikkäällä tavallaan puolustanut dosentti Johan Bäckman.
STP:n varapuheenjohtaja Antti Siika-aho julisti puolueen kuuluvaksi vaalien voittajiin. “Näissä vaaleissa Suomen Työväenpuolue löi itsensä läpi”, hän kirjoitti blogissaan. STP osallistui nyt ensimmäistä kertaa eurovaaleihin. Puolueen kannatus viime eduskuntavaaleissa vuonna 2007 oli 0,06 prosenttia.
Kommunistinen työväenpuolue (KTP) ei osallistunut eurovaaleihin, vaan kehotti äänestäjiä boikotoimaan niitä. “Älä äänestä itseäsi vastaan”, puolue varoitti ja sanoi EU-vaaleissa olevan kyse vain hyväksynnän hakemisesta rahavallan ja kapitalistien Euroopalle. KTP:n kannatus viime eduskuntavaaleissa oli 0,07 prosenttia.
Kaleva: Rökäletappio ajoi Korhosen ahtaalle (9.6.09)
Kansan uutiset: Edes seksi ja kuolema eivät riittäneet (9.6.09)
Yrjö Hakanen: EU-vaalit ja vasemmiston kriisi (8.6.09)
Kansan uutiset: Vasemmistoliitto menetti meppinsä (7.6.09)
Korpikommunistin päiväkirja: STP yksi vaalien voittajista! (7.6.09)
YLE: Eurovaalit 2009 tulospalvelu
Kansan uutiset: Vasemmistoliiton syytä katsoa peiliin (28.4.09)
KTP: Puolusta kansanvaltaa – boikotoi EU-vaalia!





Vaalitappion syy nyt näyttää vain yksinkertaisesti olevan siinä että ihmiset kokevat muiden puolueiden hoitavan yhteisiä asioita paremmin.
Kannattaa vakavissaan miettiä onko syy siinä että ne todella osaavat, välittävät ja hoitavat asiat paremmin. Muussa tapauksessa äänestäjiä täytyisi pitää tyhminä, enkä minä oikein siihen usko.
Mikko Aalto
Miksiköhän sitä sähköistä äänestystä herrat vastustavat?
Äänestysprosentti nousisi montakymmentä prosenttia. Ja tulos aivan toisenlainen.
Sepä se. Siinä lähtisi KOK. ja KESK. :lta palleja paljon alta.
Minä uskon että ratkaisu vasemmiston ongelmiin ei ole ihan noin tekninen. Olisi vähän liian helppoa.
Annika Lapintie jäi vajaan 3 tuhannen äänen päähän (2’797) valinnasta. Sen kattamiseen olisi riittänyt mainiosti SKP:n ja STP:n saamat 11’285 ääntä, jos poliittista tahtoa yhteiseen listaan olisi ollut riittävästi.
VL:ssa oli siis enemmän halua eri listoilla olemiseen kuin halua VAS:n oman ehdokkaan läpiviemiseen.
Voidaan tietenkin sanoa että kommunistien mukana olo olisi karkoittanut äänestäjiä. Niin varmaan olisikin karkoittanut joitakin äänestäjiä, mutta paljon enemmän olisimme voittaneet jo pelkän yhtenäisyyden innostamana, samoin osoittaessamme ulospäin kykyämme yhdistää edes jotakin.
Annikaan olisivat kaiketi olleet tyytyväisiä kaikki SDP:n vasemmalla puolella olevat.
Saa nähdä mihin päin VL suuntautuu vaalitappion jälkeen, osa toivoo vasemmistolaista, jäsenistöön nojautuvaa politiikkaa ja todellisen vasemmiston yhteistyötä, osa taas haikailee demareihin sulautumista.
Mitäköhän VL:n johdossa ajateltiin Esko-Juhani Tennilän ehdokkuudesta..? Iltasanomien uutisen perusteella Tennilän syy olla lähtemättä ehdolle oli raha:
“Tennilää ryhdyttiin pyytämään eurovaaliehdokkaaksi jo viime keväänä. Hän lupasi harkita asiaa. Kielteisen päätöksen taustalla oli kuitenkin raha. Hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta ottaa enää lisää vaalilainaa.”
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1635263
“Sdp:llä on käyttää 500 000 euroa vaaleihin, vasemmistoliitolla 300 000 euroa ja vihreillä 280 000.”
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Puolueet+kasaavat+nyt+rahaa+ja+ehdokkaita+eurovaaleihin/1135240802054
Tennilä olisi varmaan saanut suuren osan Lapin äänistä, jos häntä olisi päätetty tukea.
En tiedä mikä oli vikana Rakennusliiton Kyösti Suokkaan kampanjassa, kun yli 100 000 eurolla saatiin kokoon vain 9 800 ääntä.
“Rakennusliiton II puheenjohtaja Suokas on vaaleissa ensikertalainen, mutta ay-rahan turvin hänen budjettinsa nousee yli 100 000 euroon. [..] Ay-liikkeen ehdokkaana Suokas on kieltäytynyt puolueen rahoista, sillä hän epäilee muiden ehdokkaiden tarvitsevan niitä enemmän.”
http://yle.fi/uutiset/eurovaalit/2009/05/raha_ratkaisee_eurovaaleissa_738981.html
Seppänen arvosteli VL:ää mm. EU-politiikan puuttumisesta ja siitä, ettei puoluetta ole kiinnostanut osallistuminen Euroopan vasemmistopuolueen toimintaan (blogissaan 11.6.). Voisiko syynä olla, että Suomesta SKP on jo Euroopan vasemmistopuolueen tarkkailijajäsenenä..? Jäsenenä on myös muita entisiä ja nykyisiä kommunistipuolueita, mutta Vasemmistonuoret on silti esittänyt liittymistä, ja jossain taannoisessa Viikkolehdessä Jussi Saramo kertoi liittyneensä puolueeseen henkilöjäsenenä, kun VL ei ole liittynyt järjestönä.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/jussi_saramo_ei_usko_vaihtoehdottomuuteen_1878050.html
Löysin muuten tämän vastauksen lähteitä etsiessäni tällaisen puheen, jonka Esko Seppänen piti 10 vuotta sitten. Aika hyvä, vaikkakaan en ole koskaan innostunut Seppäsen teesistä, että demokratiaa voi olla vain kansallisvaltiossa.
http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/utopia.htm
Saa nähdä mitä Arhinmäen myötä tapahtuu. Eräältä vassarilta kuulemani mukaan Viialaisen aikana juntatut toimitsijat ovat edelleen vahvoilla puolueessa.. Arhinmäen “paluu jäsenistön luo” kuulostaa aivan kulttuurivallankumoukselta, jossa johtaja luottaa kansan tukeen byrokraattien ja kapitalismin tielle tahtovien nujertamisessa :-)
Julisti Siika-aho mitä julisti, niin minä uskon, että STP:n tie SKDL:n tyyppisenä järjestönä – kuten he asian itse ovat ilmoittaneet – jäi tähän. Backmanin linja karkoittaa suomalaisen duunarin kauas ko. puolueesta.
Siika-ahon kommentissa on kyse samasta itsepetoksesta ja virallisesta parhain päin selittämisestä kuin usein SKP:ssäkin, kun 0,1 % prosenttiyksikön nousu kannatuksessa tulkitaan “etenemiseksi”.
Henk.koht en ole koskaan uskonut STP:stä tulevan mitään. Minä luulen että jos olemassaolevat järjestöt liittyvät yhteen, ne saattava tehdä näin sikäli käynnissä oleva taistelu sitä vaatii, eivätkä suinkaan liity joidenkin kenen-lie valmiiksi nostaman lipun alle.