Afgaanitutkija: Yli puolet vastustaa Obaman lisäjoukkoja
3.3.2009 | UutisetVähintään puolet afganistanilaisista suhtautuu syvästi epäillen Yhdysvaltain suunnitelmiin lähettää maahan 30 000 lisäsotilasta, kertoo kabulilainen poliitikan tutkija Waheed Muzjda.
Tyytymättömyys amerikkalaisjoukkojen lisäämiseen voi kanavoitua tueksi Talibanille, Christian Science Monitorille puhunut Muzjda lisää. “Yhdysvalloilla on kova työ kääntää mielialat edukseen.”
Myös Afganistanin parlamentin alahuoneessa vastustus lisäjoukoille on huomattavaa. 250:stä edustajasta 50 on perustanut työryhmän, jonka tarkoitus on estää joukkojen maahanpääsy. Suurin osa edustajista kuuluu pashtun-heimoon, jonka asuinalueille eteläiseen Afganistaniin lisäjoukot on ollut tarkoitus sijoittaa. Mahdollinen lainsäädäntö olisi kuitenkin vain symbolinen ele, sillä parlamentilla ei ole sananvaltaa miehitysjoukkojen toimiin.
Pashtun-alueiden ulkopuolella, joissa väkivaltaisuudet eivät ole olleet yhtä yleisiä, lisäjoukoille kuitenkin löytyy jonkin verran kannatusta.
CSM: Many in Afghanistan oppose Obama’s troop buildup plans (2.3.09)



