Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Yli 100 000:lla karkotetulla jäänyt lapsia Yhdysvaltoihin

14.2.2009 | Uutiset

Vuosien 1998 ja 2007 välillä Yhdysvalloista karkotettujen 2,2 miljoonan siirtolaisen joukossa oli ainakin 108 000 ihmistä, joiden lapset jäivät Yhdysvaltoihin, kertoo perjantaina julkaistu raportti.

Homeland Securityn ylitarkastaja Richard Skinnerin mukaan perheiden hajottamista koskevat luvut eivät kuitenkaan ole tarkkoja. Karkotusten tätä puolta ei dokumentoida kovin tarkasti, ja esimerkiksi Yhdysvaltoihin jääneiden lasten määrää yhtä vanhempaa kohti ei tiedetä.

Vanhemmat karkotettiin maahanmuuttorikkomusten tai rikoksiin syyllistymisen vuoksi. Heidän lapsensa kuitenkin saivat jäädä Yhdysvaltoihin, koska lain mukaan jokainen Yhdysvalloissa syntynyt henkilö saa automaattisesti kansalaisuuden.

Maahanmuuttoviranomaisten mukaan vuonna 2007 karkotettiin kaikkiaan 320 000 ihmistä, kun vuonna 1998 aiemmin vastaava luku oli 175 000.

AP: Report: Over 100,000 deportees had children in US (14.2.09)

Avainsanat: ,

Kommentoi