Kuuba vuokraa käyttämätöntä maata viljelyyn halukkaille
9.2.2009 | UutisetKuuba on vuokrannut lähes 660 000 hehtaaria maata yli 45 000 viljelyyn halukkaalle kuubalaiselle. Tarkoitus on parantaa ruokaomavaraisuutta, sillä tuonti verottaa pahasti Kuuban valuuttavarantoja.
Kyseessä on Kuuban merkittävin maareformi vuosien 1959 ja 1963 toimenpiteiden jälkeen, jolloin yksityiset suurtilat otettiin valtion haltuun ja pilkottiin osiin.
Maata omistamattomat voivat nyt saada käyttöönsä 13 hehtaaria viljelyalaa, ja viljelyä jo harjoittavat voivat laajentaa alaansa 40 hehtaariin asti. Valtio säilyttää omistuksensa tähän viime vuosina käyttämättömään mutta viljelykelpoiseen maahan. Kuubassa on aiemmin ollut noin 250 000 perhetilaa ja reilu 1 000 osuuskuntaa, jotka ovat vastanneet 70 prosentista maan ruoantuotannosta.
Nykyisellään Kuuba joutuu tuomaan arviolta 80 prosenttia käyttämistään ruokatarvikkeista, mikä asettaa saarivaltion pahasti alttiiksi kansainvälisten ruokamarkkinoiden hinnanmuutoksille.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 90-luvun alussa Kuuban valtiontilojen laajamittainen maanviljely kärsi, sillä sen toiminnalle olennaisten koneiden ja lannoitteiden tuonti neuvostoleiristä pysähtyi. Myös Yhdysvaltain vuosikymmeniä ylläpitämä kauppasaarto vahingoittaa edelleen maatalouden toimintaedellytyksiä.
IHT: Cuba distributes more than 45,000 land parcels (3.2.09)
Morning Star: Cuba shares state land with farmers (3.2.09)
Green Left Weekly: Cuba carries out new land reform (16.8.09)




