Olmert: Sain Ricen vaihtamaan kantaa YK-äänestyksessä
15.1.2009 | UutisetIsraelin pääministeri Ehud Olmert on kertonut muuttaneensa puhelinsoitolla Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen äänestyskäyttäytymistä YK:ssa.
Olmert kertoi asiasta puheessaan Ashkelonissa, Etelä-Israelissa. Hän oli ilmoittanut haluavansa puhua presidentti George W. Bushin kanssa 10 minuuttia ennen YK:n äänestystä, mutta hänelle oli kerrottu presidentin pitävän parhaillaan puhetta Philadelphiassa. New York Timesin ja Los Angeles Timesin julkaisemien kuvausten mukaan Olmert kertoi sanoneensa, että asia ei kiinnosta häntä, vaan että hän haluaa puhua Bushin kanssa heti.
Olmertin mukaan puhelimeen tullut presidentti kertoi hänelle, ettei tunne päätöslauselman tekstiä. Olmert kertoi sanoneensa: “Minä tunnen. Et voi äänestää sen puolesta”.
YK:n turvallisuusneuvoston viime viikolla valmistelema päätöslauselma Gazan sotatoimista ei ollut Israelin mieleen, sillä sen mielestä siinä ei kiinnitetty riittävää huomiota Israelin turvallisuuteen. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 14-0, Yhdysvaltain pidättäytyessä äänestämästä.
Olmert kertoi vaatineensa presidentti Bushia soittamaan ulkoministeri Ricelle, jotta tämä pidättäytyisi äänestämästä. Yhdysvaltain ulkoministeriö kiisti Olmertilla olleen tällaista vaikutusta maan äänestyskäyttäytymiseen YK:ssa, vaan sanoi Ricen ohjeiden olleen koko ajan äänestyksestä pidättäytyminen.
Olmertin kertomus ei pitäne paikkaansa kaikilta yksityiskohdiltaan, sillä esimerkiksi presidentti Bushin puhe Philadelphiassa päättyi useita tunteja aikaisemmin ennen kuin äänestys YK:ssa alkoi, eikä hänen puheensa aikana ole kerrottu olleen katkoja.
Olmertin kuvauksessaan ilmentämä ylimielisyys on kuitenkin saanut osakseen kritiikkiä. Israelin rauhanneuvottelija Daniel Levyn mukaan Olmertin kommentit ovat erittäin vahingollisia, sillä “Tämä vahvistaa kaikki arabimaailman käsitykset siitä, että häntä heiluttaa koiraa”, hän sanoi Los Angeles Timesille.
LA Times: Olmert says he talked Bush out of cease-fire vote (13.1.09)
NY Times: Olmert Says He Made Rice Change Vote (12.1.09)
Informed Comment: Israeli PM Ehud Olmert Claims to be Able to Order Bush Around (13.1.09)




