Asiantuntija: Ukrainan osuus kaasukiistassa muistettava
9.1.2009 | UutisetJatkuvan Venäjän syyttelyn sijasta kannattaa pitää mielessä, että myös Ukraina on aktiivinen toimija maiden välisessä kaasukiistassa, muistuttaa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen.
Kivinen osallistui Radiouutisten ykkösaamun keskusteluun 8. tammikuuta europarlamentaarikko Satu Hassin ja Ville Itälän kanssa. Vauhdikkaassa keskustelussa hän ei täysin jakanut Hassin esittämää tulkintaa kaasukiistan syistä; Hassi sanoi Venäjän nyt paljastuneen olevan valmis käyttämään kaasutoimituksia poliittisen kiristyksen välineenä, ja vaati tämän vuoksi EU:ta monipuolistamaan energialähteitään.
Venäjä katkaisi Ukrainan kaasutoimitukset tammikuun 1. päivä, koska sen mukaan maa ei ollut maksanut kahden miljardin dollarin suuruisia kaasulaskujaan. Venäjä myy kaasua Ukrainalle alle maailmanmarkkinahinnan, ja syyttää sitä nyt Eurooppaan tarkoitetun, maan kautta kulkevan kaasun varastamisesta.
Kivinen arvosteli kaasukiistaan liittyneen keskustelun lähtökohtia, joissa vain Venäjä nähtiin ongelmien lähteeksi.
“Kaasun katkaisu ei ole millään tavalla Venäjän poliittisessa eikä taloudellisessa intressissä. Täytyy muistaa, että tässä on toinenkin toimija, Ukraina, ettei aina syytetä Venäjää”, hän sanoi. Kivinen myös huomautti, miten maiden aiemmassa kaasukiistassa vuonna 2006 oli paljon samoja piirteitä kuin nytkin.
“Kaikki ne tiedot mitä saatiin vuoden 2006 ongelmasta osoittivat, että ukrainalaiset todella varastivat energiaa siitä välistä. Sitä ei sanottu Euroopan unionin puolella lainkaan silloin, kun kriisi alkoi, ei pitkään aikaan.”
Ukraina myönsi viime elokuussa varastaneensa 1,3 miljardia kuutiometriä Eurooppaan tarkoitettua kaasua.
YLE: Radiouutisten ykkösaamu (8.1.09)
Aamulehti: Gazprom syytti Ukrainaa kaasun varastamisesta (3.1.09)
World Politics Review: Russia-Ukraine ‘Gas War III’ Ends in a Truce, but What Next? (20.2.08)
Russia Today: Ukraine promises to return stolen Russian gas (4.8.08)
Boston.com: Russia warns Ukraine of sanctions over gas debt (24.12.08)


