Unkarilainen natsijärjestö julistettu laittomaksi
18.12.2008 | UutisetBudapestilainen oikeusistuin on tiistaina määrännyt äärioikeistolaisen Unkarin kaarti -järjestön lakkautettavaksi laittomana. Univormuissa esiintyvä kansallismielinen järjestö on herättänyt pelkoa mm. maan juutalais- ja romaniväestössä.
Yli vuoden kestäneen oikeuskäsittelyn tuomio ei kuitenkaan vielä astu voimaan, sillä kaarti on valittanut asiasta korkeampaan oikeusasteeseen. Vasta viime vuoden elokuussa perustettu kaarti on osa kansallismielistä Jobbik-puoluetta, joka omien sanojensa mukaan haluaa vaalia unkarilaista kulttuuria ja tukea unkarilaisten kansallisylpeyttä.
Romanit silmätikkuna
Viime vuoden lokakuussa marssineen järjestön eräs jäsen kertoi uutistoimisto Reutersille, että “Unkarissa kaikki, jotka haluavat järjestystä, leimataan rasisteiksi … romanit elävät saastassa ja liassa, ja jos joku haluaa eroon tästä, heitä kutsutaan heti rasisteiksi.”
Puolueen poliittiseen kampanjointiin onkin keskeisesti kuulunut taistelu “mustalaisrikollisuutta” vastaan. Tähän liittyen Jobbik on vastustanut Unkarin parlamentin säätämää lakia, joka tekee rikolliseksi kansanryhmää vastaan kiihottamisen, koska liikkeen mielestä laki loukkaa sananvapautta.
Liikkeen arvostelijat ovat kiinnittäneet huomiota mm. kaartin jäsenten käyttämiin univormuihin, jotka samoin kuin kaartin käyttämä punavalkoinen symboli heidän mielestään muistuttavat natsiaikaisia järjestötunnuksia. Sekä Jobbikin että kaartin johtajana toimiva Gįbor Vona on kiistänyt väitteet, ja reilu vuosi sitten Unkarissa sattuneiden hallituksen vastaisten mellakoiden yhteydessä kielsi järjestön olevan muukalaiskammoinen. Hän kuitenkin lisäsi, että “Unkarin tulisi ennen kaikkea olla hyvä paikka unkarilaisille, ja unkarilaisten tulisi olla etusijalla.”
Perustamiskokouksessa tuhansia osanottajia
Kaartin perustamiskokous elokuussa 2007 keräsi tuhansia osanottajia seuraamaan tapahtumaa, jossa ensimmäiset 56 jäsentä otettiin mukaan uuteen järjestöön. Luku 56 symboloi vuoden 1956 kapinaa neuvostohallitusta vastaan. “Unkarin kaarti on perustettu toimeenpanemaan todellinen vallanvaihdos (kommunismista) ja pelastamaan unkarilaiset”, Vona sanoi tilaisuudessa.
Saksalaisen Die Welt-lehden mukaan kaarti ei syntynyt pelkästään omin avuin, vaan lehti huomauttaa sen takana olevan Jobbikin saaneen vetoapua mm. oikeistolaiselta pääoppositiopuolue Fidesziltä. “Ei ole sattumaa, että Fideszin edustaja piti puheen lauantaisessa perustamisseremoniassa, että puolustusministeri ensimmäisestä kommunisminjälkeisestä hallituksesta oli valan vannojien joukossa, ja että katolista ja protestanttista kirkkoa lähellä olevia järjestöjä oli lippuineen paikalla.”
Jobbikilla ei ole edustajia Unkarin parlamentissa. Sillä on kuitenkin asemia paikallistasolla, missä se yhdessä Fideszin kanssa on vallassa eräillä alueilla. Puolue odottaa lisäksi saavansa paikan seuraavissa europarlamenttivaaleissa vuonna 2009.
Trend News: Court rules to disband extreme-right Hungarian Guard (17.12.08)
Jobbik.com: Hate-speech law challanged again (27.11.08)
Romea.cz: Roma organization petitions for disbanding of Hungarian Guard (2.3.08)
The Independent: Nationalist riots mar anniversary of Hungarian uprising (24.10.07)
Sydney Morning Herald: Hundreds join Hungary’s far-right ‘guard’ (22.10.07)
Der Spiegel: Neo-Fascist Magyar Garda Is ‘Hungary’s Shame’ (27.8.07)


