Juttuvinkki? toimitus[(a)]sosialismi.net
ISSN 1796-9298

Asiantuntija: Vasemmistolaiset ja nationalistiset tahot päänvaivana Kiinassa

10.8.2008 | Uutiset

On epätodennäköistä, että Kiinassa tapahtuisi Itä-Eurooppa -tyylinen “värivallankumous”, arvioi Tukholmassa heinäkuun lopulla järjestetyssä mediaseminaarissa luennoinut professori Yuetzhi Zhao. “Se olisi länsimainen unelmaskenaario”.

Kanadalaisessa Simon Fraser -yliopistossa Kiinan mediapolitiikkaa tutkiva ja mediatutkimusta opettava kiinalaissyntyinen Zhao huomauttaa, että niillä ryhmillä, joissa oikeasti tapahtuu kuohuntaa, ei juurikaan ole pääsyä julkisuuteen. Toisaalta taas opiskelijat ovat suhteellisen tyytyväisiä Kiinan johdon politiikkaan, niihin taloudellisiin etuihin, joita talouskasvu on heille tuonut.

“Monet lännessä luulevat, että esille pyrkivistä äänistä vaiennetaan nimenomaan länsimielisiä ja markkinavoimia tukevia aatteita, mutta oikeastaan paljon enemmän viime vuosina kommunistipuoluetta ovat huolestuttaneet erilaiset vasemmistolaiset ja kansallismieliset voimat, jotka pikemminkin haluavat jarruttaa nykykehitystä”, Zhao totesi Yleisradion haastattelussa.

YLE, Julkinen sana (4.8.08)

Avainsanat: ,

Kommentoi