Toimittaja: Raisa Jäntti
Kuva:Contra-copyright – Marco Gomes (Flickr), CC-lisenssi

Nykyisenkaltaiset tekijänoikeuslait eivät sovi internet-kulttuuriin. Tekijänoikeuslakien puolesta kampanjoivat suuryritykset yksinkertaistavat asiaa ja puhuvat vain musiikin ja elokuvien varastamisesta. Lait toimivat kuitenkin lukkona taiteen, kulttuurin ja tieteen yhteisölliselle kehittämiselle, ihmisten muuttumiselle passiivisista viihteen vastaanottajista aktiivisiksi osallistujiksi.

On ymmärrettävää, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käytöstä siten, ettei kukaan toinen voi ottaa valmista teosta ja väittää sitä omakseen. Esimerkiksi suorat lainaukset on tekstissä merkittävä niin, että lukija ymmärtää, kenen kirjoitusta kulloinkin on lukemassa. Vasta kun kopioitavaa teosta aletaan pitää tekijän omaisuutena sanan varsinaisessa merkityksessä, asia muuttuu hankalaksi. Tekijänoikeuslait johtavat tilanteeseen, jossa CD-levyn ostaja saa omakseen vain fyysisen levyn, ei sillä olevaa musiikkia, eikä näin ollen saa päättää edes ostamansa levyn sisällön yksityisestä käytöstä.

Suomessa vuoden 2006 alussa voimaan tullut tekijänoikeuslaki kieltää mm. musiikin kopiointisuojauksen kiertämisen. Tutuimmassa esimerkissä tämä tarkoittaa sitä, ettei kaupasta ostamansa suojatun CD-levyn sisältöä saa kopioida omaan mp3-soittimeensa, edes yksityiseen käyttöön. (Tekijänoikeus.net.)

Jakaminen tuomitaan piratismiksi

Yhteisöllinen tapa tuottaa ja muokata kulttuuria ei rajoitu pelkkään passiiviseen vastaanottamiseen, joka on viihdeteollisuuden luoma tapa olla osana kulttuuria. Internet mahdollistaa yksityisen tai yhteisöllisen kulttuurin tekemisen ja muokkaamisen sekä tuotteiden jakamisen muille. Useimmista jakamisen muodoista on kuitenkin tehty rikollisia, ja niistä käytetään ”piratismin” kaltaisia rikollisuuteen viittaavia sanoja, joiden tarkoituksena on tehdä tästä tulkinnasta ainoa oikea, yleinen hegemonia. Tekijänoikeuksien tiukentaminen on yksi keino, jolla yritetään hallita internetin helpoksi tekemää piratismia.

Yksi vahvimpia piratismin vastustajia on Motion Picture Association of America (MPAA). MPAA toimii kannustamalla eri maiden viranomaisia toimintaan piratismia vastaan. Yksi esimerkki MPAA:n voimasta on Pirate Bayn serverien tutkiminen Ruotsin lain vastaisesti toukokuussa 2006. Tällaisilla kampanjoilla USA:n viihdealan toimijat yrittävät ulottaa valtansa kaikkialle maailmaan ja haalia kaikki internetin käyttäjät omien lakiensa alaisiksi. (Good Copy Bad Copy.)

Pirate Baylle kävi hyvin: kolmen päivän kuluttua ratsiasta palvelu oli jälleen ennallaan netissä, eikä se vieläkään riko Ruotsin lakeja. Tammikuussa 2008 neljää Pirate Bayn taustalla toimivaa henkilöä vastaan nostettiin kuitenkin syytteet tekijänoikeusrikoksissa auttamisesta (Setälä 2008).

Laki tappaa hiphopin

Kulttuurin yhteisöllinen tuottaminen on ihmisille ominaista, ja joissakin maissa tai joillakin kulttuurin aloilla se on jopa ainoa tekemisen tapa. Dokumenttielokuva Good Copy Bad Copy kertoo ansiokkaasti siitä, miten pienen ihmisjoukon tarpeita tekijänoikeuslait ja kopioinnin kriminalisointi loppujen lopuksi palvelevat.

Erityisesti rap- ja hiphop-musiikissa toisten teosten katkelmien lainaaminen, sekoittaminen ja muunteleminen on yksi itseilmaisun ja kulttuurillisen kommentoinnin muoto. Kun laki pakottaa muusikoita pyytämään luvat jokaiseen lainattuun melodiaan ja maksamaan niistä, kokevat rap-musiikin tekijät, että lailla on hyökätty heidän musiikkinsa elinehtoja vastaan. (Ks. Good Copy Bad Copy.)

Levy-yhtiöt vetoavat piratismia vastaan laskemalla, montako miljardia dollaria ne ovat vuosittain menettäneet ja miten monta työpaikkaa piratismin myötä on jouduttu lopettamaan. Tuloksia dramatisoidaan tietoisesti. Laskuihin otetaan mukaan paljon sellaista internetin kautta tapahtuvaa musiikin ja elokuvien kuluttamista, jota ei koskaan olisi tapahtunut, jos siitä olisi pitänyt maksaa. Sen sijaan, että nämä kulttuurituotteet olisivat jääneet vain maksavan yleisön käyttöön, ne ovat levinneet huomattavasti laajemman yhteisön tietoisuuteen tekijänoikeusmaksut kiertävän jakamisen kautta.

Vanhat mallit eivät toimi

Vapaiden lähdekoodien maailmassa ilmaisuudesta on onnistuttu tekemään toimiva elinkeino. Keksintöjen jakaminen maksutta ei tarkoita sitä, etteikö niistä ja niiden ympärille rakennetuista palveluista oltaisi valmiita maksamaan. Erilaiset pienillä kuukausi- tai vuosimaksuilla toimivat taiteen jakamisen keskukset voisivat olla askel kohti vapaata kulttuurin levittämistä.

Tekijänoikeuslait ja taloudelliset rakenteet ovat jäänteitä menneisyydestä. On ymmärrettävää, etteivät taiteilijat ja muusikot tunne saavansa työstään ansaitsemaansa palkkaa, kun heidän palkkansa määräytyy historiaan jääneiden käytäntöjen kautta. Kulttuurin vapauttaminen lakien määräämistä kahleista vaatii luovuutta myös kulttuurin tekijöiden palkan määräytymisen uudenlaisten logiikoiden löytämiseen.

Radiohead-yhtye kokeili viime vuonna levynsä julkaisun yhteydessä uudenlaista myymisen tapaa. Yhtye antoi ihmisten ladata levyä vapaasti ja antoi lataajille mahdollisuuden maksaa levystä vapaavalintaisen summan. Kokeilu toimi. (Hirvonen 2008.) Brasilialaisessa Tecno Brega -kulttuurissa musiikkia jaetaan ilmaiseksi ja luodaan näin yleisö, joka maksaa artistien keikoista (Ks. Good Copy Bad Copy). Sony BMG suunnittelee palvelua, joka tarjoaa kuukausimaksua vastaan käyttäjille vapaan käyttöoikeuden yhtiön musiikkiin (Keskisuomalainen 2008).

Osallistumista, ei varkautta

Koko yhteiskuntaa voidaan myös kehittää poispäin markkinoiden vallasta, turhasta tuotannosta ja kuluttamisesta. Esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän uusimisella tai kansalaispalkalla voitaisiin taata jokaiselle mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja itseilmaisuun nykyisen sosiaaliturvan asettamista ehdoista riippumatta. Yhteiskuntaa voitaisiin kehittää sellaiseksi, että ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa ja heitä kannustettaisiin aktiiviseen osallistumiseen passiivisen vastaanottamisen sijasta.

Vaatimus tekijänoikeusjärjestelmästä luopumisesta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuka tahansa saa ottaa kenen tahansa työn ja väittää sitä omakseen. Vaikka taiteen, viihteen ja tieteen levityksen kannattaa pyrkiä vapaaksi, jotta ihmisten kaikkialla maailmassa olisi entistä helpompi löytää ja käyttää kirjoja, taideteoksia ym. kulttuurituotteita, ei teosten nimeämisen tekijöilleen tarvitse loppua.

Koko ajattelumalli teosten ympärillä sen sijaan muuttuisi. Emme enää ottaisi vastaan vain kulttuurillisesti arvokkaiksi nimettyjä teoksia emmekä enää katsoisi televisiosta vain sinne valittuja sarjoja ja elokuvia. Osallistuminen, kommentointi ja kulttuurin kerrostumien tutkiminen tulisivat itsestään selvyyksiksi sen sijaan, että ne nykyään ovat monissa muodoissaan rangaistavia tekoja.

Vaihtoehtoina Creative Commons ja Copyleft

Taiteilijoilla on mahdollisuus järjestäytyä luomaan uudenlaisia tekijänoikeuskäytäntöjä. Tällä hetkellä toimivia tekijänoikeusjärjestelmiä, jotka sallivat tekijän itsensä määritellä teostensa oikeudet, ovat mm. Creative Commons (CC) ja Copyleft.

Creative Commons tarjoaa eriasteisia tekijänoikeuslisenssejä. Sen sijaan, että kaikki oikeudet teoksiin automaattisesti pidätetään, CC:lla voi itse määritellä, mitkä oikeudet tekijä haluaa itsellään pidättää. Teoksen voi vapauttaa tekijänoikeuksista kokonaan tai osan oikeuksista voi säilyttää siten, että teos on vapaa luovalle uudelleenkäytölle. CC:lla on mm. oma lisenssinsä, joka sallii musiikin sämpläyksen. (Ks. Creative Commons: Usein kysyttyä.)

Copyleft on Richard Stallmanin kehittämä tekijänoikeusjärjestelmä, joka vapauttaa teokset kopiointia, muokkaamista ja levitystä varten. Ideana Copyleftissä on, että teoksen käyttäjä saa samat oikeudet kuin sen tekijäkin, kunhan käyttäjän muokkaama teos julkaistaan samanlaisella, sen uuteen käyttöön vapauttavalla lisenssillä. (Ks. Gnu: What Is Copyleft? & Copyleft, artikkeli Wikipediassa.)

Tällaiset tekijöiden itse määrittelemät tarpeet oikeuksiensa suojaamiselle kuvastavat erilaista ajattelua kuin lainsäätäjien määräämä oikeus taloudellisen hyödyn keräämiseen. Omaehtoiset taiteen tai viihteen tekijät löytävät usein motivaationsa tekemisestä itsestään, tuotostensa jakamisesta ja muista sosiaalisista syistä. Useat tutkimukset tukevatkin ajatusta siitä, että raha on huono motivaattori luovassa työssä.

Raha ei toimi motivaationa

Rahallinen palkkio tavallisesti vähentää ihmisen kokemusta siitä, että tehtävän suorittaminen itsessään on nautinnollista, kirjoittaa Alfie Kohn (Studies Find Reward Often No Motivator 1987). Tutkimustuloksista voi päätellä, että mahdollisesti kaikki tilauksesta tai kertaluontoista palkkiota vastaan tehty työ on vähemmän luovaa kuin työn itsensä vuoksi tehty työ. Kuukausitulon kaltaisella jatkuvalla palkkiolla ei ollut työntekijöiden luovuuteen samanlaista vaikutusta. (Kohn 1987.)

Tällaiset tutkimukset syövät pohjaa väitteiltä, joiden mukaan kukaan ei ryhtyisi luovaan työhön tietämättä, että saa teoksistaan taloudellisen korvauksen. Tekijänoikeuskorvaukset perustuvat juuri siihen, mikä syö luovuutta: tekeminen muuttuu keinoksi saada rahaa. Mitä paremmin valtavirtaan sopivaa musiikkia tekee, sitä enemmän siitä saa rahaa. Viihde muuttuu bisnekseksi, jossa ei pyritäkään luomaan mitään uutta vaan toistamaan mahdollisimman hyvin jo myyväksi havaittua kaavaa.

Kuluttamista vai edelläkävijyyttä?

Yhteiskunta 2.0 -blogia toimittava Demos Helsinki on kolmannella sektorilla toimiva tutkimusorganisaatio (ks. Demos Helsinki ). Blogissaan kirjoittajat analysoivat yhteisöllistä kulttuuria ja pohtivat sen muotoja.

Kirjoittajat selittävät uusien kulttuurien syntymisessä merkitykselliseksi siirtolaisuuden ja työväenluokkaisuuden eli tilanteen, jossa ihmisten ei ole mahdollista päästä osaksi jostakin jo valmiina olevasta kulttuurista. Heidän on luotava oma kulttuurinsa, joka ei ole vain yksi osa vallanpitäjien kulttuuria. Ominaista näin luodulle kulttuurille on resurssien puutteesta johtuva resurssien luova käyttö. (Väärin: Tyler Brūlé -aksiooma 2007.)

Tällainen ajatus kumoaa väitteen nuorista edelläkävijöinä. Nuoret, kuten muutkin ikäryhmät, jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka luovat oman kulttuurinsa ja niihin, joiden kulttuuri on kuluttamista, toisten tuotteistamien innovaatioiden ottamista osaksi omaa elämää. (Väärin: Tyler Brūlé -aksiooma 2007.)

Yhteisöllisyys ei siis välttämättä tarkoita yhteisöllistä kulttuurin luomista. Se voi tarkoittaa myös yhteisöllistä toisten innovaatioiden kuluttamista, joka saattaa näyttäytyä edelläkävijyytenä, muttei oikeasti sitä ole. Todellisessa yhteisöllisessä tuotannossa ihminen ei koskaan jää kuluttajaksi, vaan hän osallistuu ja luo. Motivaationa esim. Wikipedian artikkelien kirjoittamiseen ei olekaan raha vaan itseilmaisu, osallistuminen ja luominen. (Väärin: Tyler Brūlé -aksiooma 2007.)

Lähteet:

Copyleft. Artikkeli Wikipediassa.

Creative Commons.

Good Copy Bad Copy (dokumenttielokuva, 2007).

Hirvonen Heinimaija (2008.) Ei mitään merirosvousta. Keskisuomalainen 4.3.2008.

Kohn, Alfie (1987) Studies Find Reward Often No Motivator. Creativity and intrinsic interest diminish if task is done for gain.

Setälä; Ari/STT (2008.) Neljälle syytteet Ruotsin piratismijutussa. Keskisuomalainen 1.2.2008.

Sony BMG suunnittelee musiikille kuukausimaksua (2008). Keskisuomalainen 26.3.2008.

Tekijänoikeus.net.

Väärin: Tyler Brūlé -aksiooma (2.5.2007) Blogissa Yhteiskunta 2.0.

What Is Copyleft?